Jäähyväiset muovimatolle

Näin tänään uuden kodin ikkunasta mustan pupun. Suljin silmäni hetkeksi ja se oli muuttunut kiveksi juostakseen kohta koiran haukun säikäyttämänä pois.

Vielä muutama päivä laatikkoelämää vanhassa muovimattomaassa, sitten lähdetään.
Aloitin laatikoitumisen hieman liian varhain. Mieheni harmitteli, kun kaapissa ei ole kuin kolme lautasta, kaksi juustoraastinta ja tuttipullo. Itse mietin kannattaako noita laatikoita enää purkaa lainkaan, on niin mukava elää vain muutamalla esineellä.

Unesta irronneita

Päivittelyni näyttää hidastuvan sitä mukaa mitä pimeämmiksi päivät käyvät.

 Olen kai nukkunut, niin etten muista unia, ainakin välillä. Keskellä yötä sovitan lapsen unista irronneita lauseita toisiinsa kuten: ei laiteta, koljatti on iso katti, sanoi iso sika. Karva on kuin silkkivilla, kuoristansa pujahtaa, keinuu käynnin tahdissa.

 Mietin, mitä nuo unen rajalla kirkkaasti lausutut sanat lapselle tarkoittavat.

Muutto lähestyy. Samalla, kun yritämme päästä eroon kaikista turhista tavaroista, joku on jättänyt Philip Rothin, Toni Morrisonin ja Marko Tapion kierrätyshuoneeseen. Puolisoni haluaa pitää ne.

Kuvat ovat edelleen Krakovasta, Podgorzen kaupunginosasta.

Ihmisettömät tuolit

Vielä kuvia Krakovasta. En ole kuvannut juurikaan ihmisiä, en halua mennä kysymään lupaa paitsi kuvaamiseen, myös kuvan laittamiselle nettiin. Ehkä olen liian herkkätunteinen tämän asian suhteen, aikana jolloin kaikkialla on kameroita. Mutta haluaisin itsekin tietää, jos omani tai läheiseni kuva eläisi jossain päin internetiä.

Lapsen viime aikojen lempisanoja: ei, en, et, eikä. Mitä kaikkea muuta e- kirjaimella voi tehdä? Arvuutella onko se ylösalaisin, osoittaako vasemmalle, oikealle tai onko se jokin toinen kirjain. E-hdotella, e-päillä.

Minun omat sanani ovat nyt hukassa, väsyksissä, tahtoisin keksiä jotain e: llä alkavaa, mutta en keksi. Haluaisin sanoa jotain yhtä vahvaa kuin näiden kuvien punainen, mutta en nyt vaadi itseltäni liikoja.  

Vainajienpäivänä

Tapasimme sumussa vanhan miehen, jolta kysyimme tietä Auschwitziin. Tuo kysymys kellui mielessäni pitkään. Mies vastasi: I take you there. To Auschwitz, very cheap very good.

Tuhoamisleiri Auschwitzin komendantti Rudolf Höss asui perheineen komeassa kivivillassa, joka sijaitsee vain 20 metriä leirin piikkilanka-aidan ulkopuolella. Aivan kivenheiton päässä sijaitsivat kidutuskammiot ja vankien parakit. Komendantin vaimo kirjoitti ystävättärelleen kirjeen, jossa hän kuvaili perheensä ja lastensa asuinpaikkaa ”täydelliseksi, kuin paratiisiksi”.

Auschwitzin kiertokäynnin opas mainitsee tämän tosiseikan kahdesti: että vaimo kuvaili paikkaa ”paratiisiksi”. Me jäämme miettimään, mitä vaimo on nähnyt, haistanut, tiennyt, miten hän on selittänyt sen itselleen ja lapsilleen.

Kazimierz

Matkakertomukseni kulkee kovin verkkaisesti. Olen viime aikoina ollut taas unettomuuden pauloissa, unet välttelevät minua. Osaan tyynyliinani painaumat ulkoa, silmät kiinni, silmät auki. 

Vanha juutalainen kaupunginosa Kazimierz, niin kaunis niin surullinen.

Krakow: day one

Hotellimme oli vaatimaton, keltainen sosialismin aikainen rakennus, jonka jokaista parveketta reunustivat uhkaavasti roikkuvat punaiset kukat, minulle tuntemattomat. Jos seisoi hotellin sisäänkäynnin edessä ja katsoi tarpeeksi kauan ylös, tuntui kuin valtava punakeltainen laatikko olisi kaatunut päälle.

Ensimmäisen päivän kuljimme vanhassa kaupungissa. Saavuimme keskustorille kaikista mahdollisista kulmista. Asemakaava tuntui jotenkin rauhoittavalta: jo satoja vuosia jalankulkijoiden virrat ovat laskeneet keskusaukiolle ja tyhjentyneet siitä.
Tasaisin väliajoin lehahti kyyhkysparvi ilmaan lasten juoksusta, trumpetti soitti aina saman melodian. Minulla oli liian ohut takki ja paljas pää.

Four days in Krakow


Ei sadetta, mutta sumua, jonka läpi vanhoja rakennuksia on hyvä katsoa. Kieli, jota ei ymmärrä, ja jota puoliso puhuu niin heikosti, että englantiin siirrytään melko pian. Taksikuski, joka veloittaa liikaa, koska emme tunne hintatasoa. Maaseutu, jonka läpi ajetaan lentokentältä, keltaisia kioskeja, pyykkinaruja, joita ei voi unohtaa. Historia, jonka tietää odottavan 45 kilometrin päässä synkkänä, verenkarvaisena ja liian käsittämättömänä. Toinen historia, joka on aivan lähellä, keskusaukiolla, mutta nyt siistinä, melkein wieniläisen klassisena ja hienostuneena. Kaupunki, isompi kuin Helsinki, mutta paikoin kotikutoisemman tuntuinen, perinteinen pyöreä keskusaukion ympärille kasvanut, joenmutkassa kukoistanut, vanhojen katukiveysten peittämä.

Ensivaikutelmia on vaikea pyyhkiä pois, ne voivat seurata kaupunkeja kauan.
Krakova on kaunis, karhea ja selittelemätön.

I'm Going to a Town

Ajattelen erästä kaupunkia.

Sen nimi alkaa K: lla. Joka ikinen päivä kello 12 radiossa soi surullinen trumpettisoolo neljä kertaa joka ilmansuuntaan. Trumpetistia saa katsoa. 
Sinne on luvattu ajoittain sumuista, harvemmin hätätiloja seuraaville päiville ja öille. Symbolikartan mukaan kuu, kuu, kuu.
Minulla on passi yöpöydällä.
Dobranoc, nähdään kohta.

Karhu istuu kannolla.

Lapsi sai 2- vuotis lahjaksi isältäni tämän kirjan: Karhu istuu kannolla, Valkovenäläinen kansansatu. Kuvat ovat T. Berazenskajan.

Tämä on minusta kaunein kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut ja katsellut. Isäni löysi sen divarista. Divarit ja isät ovat parhaita.

Eilen posteljooni toi meille paketin. Siellä oli basso. Nyt uusi basso soi ja me tanssimme.

Selkämyksiä

Sain Mimmiltä kivan kirjahyllyhaasteen. Kirjahyllyjen tuijottelu tuntui tällaisena iltana suorastaan elähdyttävältä. Lievitti ankean viikon tuomaa loputonta apeutta.

1. Oletko mies vai nainen?
Orlando.

2. Kuvaile itseäsi?
Yksityisiä asioita.

3. Kuinka voit?
Soihtu korvassa.

4.Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi?
Lasikaupunki.

5. Mihin haluaisit matkustaa?
Maisemasta läpi.

6. Kuvaile parasta yståvääsi?
Kettu ullakolla.

7. Mikä on lempivärisi?
Liekehtivä elokuu.

8. Millainen sää nyt on?
Jos suru savuaisi.

9. Mikä on paras vuorokauden aika?
Kesän pimeys.

10. Jos elämäsi olisi tv- ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Jokapäiväinen elämä.

11. Päivän mietelause
Anna päivän olla kaikki.

12. Millainen on parisuhteesi?
Tanssilattia vuorella.

13. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Hetkien vaellus.

14. Minkä neuvon tahtoisit antaa?
Kuuntele, romantiikkaa.

15. Miten tahtoisit kuolla?
Tunnustan eläneeni.

16. Mottosi?
Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan.

Haastan Bamarikin Outin, Mantelin Hannnan ja Meijerielämän Lumikon.

No ruska

Ei yhtään ruskakuvaa.
Tänään aamulla laitoin kameran mustaan olkalaukkuuni. Kuljin kaikki kauneimmat polut lähellä ja kaukana, mutta ei taaskaan yhtään kuvaa ruskasta. En tiedä miksi, mutta minulle tulee värikkäistä lehdistä mieleen terveyslehdet ja Love Story- elokuva.
Ehkä olen kuitenkin toisien lehtien ystävä.

On ollut paljon kaikkea. Minulla on nyt 2- vuotias tytär. Se on parasta näistä kaikista. Sitten on ollut sitkeä nuha, paljon töitä, tuleva muutto, kaikki esineet, joiden pitäisi löytää paikkansa joko muuttolaatikoista tai jossain toisessa paikassa poissa minusta nyt heti.

Kuvat ovat siskoni ja minun yhteisestä tulevasta kirjaprojektista.
Kaksi ensimmäistä otti siskoni Linnea.

Kaunista

Kaasukellot, mustikat, vanhat nojatuolit ja vaatekaapit, Anna Ahmatovan kaula, vanha Kaj Franckin muotoilema espressokuppi, Fender Jazz Bass, näkymä pian entiseksi muuttuvan asunnon parvekkeelta, sumu, junaradat, melkein umpeen kasvaneet polut, uimahalli sulkemisen jälkeen, Saanatunturi, villamyssy, hopeapajunvihreä rintamamiestalo pohjoisessa kaupungissa, inkivääri, lapsen keskiöinen laulu, ne ovat kauniita.

Sana viikonvaihteeksi

Viime viikkoina olen ollut mukana työprojektissa, jossa on paljon liikettä ja paljon sanoja. Tuntuu kuin kahden vuoden onnellinen uupumus olisi vähitellen selkiämässä. Ainakin lukemisen suhteen.

Tämä perjantai tarvitsee listan. Tässä viimeisen kahden vuoden aikana minuun eniten vaikuttaneita kirjoja, ei missään järjestyksessä:

Anton Tsehov: Suuret kertomukset

Sanna Karlström: Harry Harlowin rakkauselämät

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö

Mikko Viljanen: Maan paino

Jjumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Aleksandr Hemon: Kysymys Brunosta

Miia Toivio: Loistaen olet

Laura Lindstedt: Sakset

Ali Smith: Satunnainen

Georges Perec: Tiloja/avaruuksia

F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä

Camilla Mickwitz: Jasonin kesä

Sinisin viivoin

Lapsi piirsi kuulakärkikynällä sinisen piruetin valkoisen vanhan vaatekaapin oveen ja sitten kaksi erittäin pitkää ja voimakasta viivaa. Puusohvasta löysin tiheän lyijykynämetsän.

Piirsin siskolle naisen, Modiglianin ja Oili Tannisen lemmenlapsen, nyt se nainen on siskojeni ranteissa ja äitini olkapäässä ikuisesti. Tai niin pitkään kuin on tatuointien ikuisuus.

Sain tänään kirjeen. Onnellinen päivä, oi ihana O.