Sain aivan ihanan tuliaisen mieheltä New Yorkista. Ei tarvinnut edes antaa vihjettä. Sophie Callen ja Paul Austerin yhteisen kirjan, joka kertoo Callen taideteoksesta, jossa hän palkkaa yksityisetsivän varjostamaan itseään. Calle sai idean Austerin romaanista Leviathan, johon Auster oli luonut Callen pohjalta tätä muistuttavan fiktiivisen henkilöhahmon. Todellinen viittausten viidakko siis.

Sophie Calle on ihmeellinen taiteilija. Ihailen häntä häpeilemättömän intohimoisesti. Voi, kun joskus näkisin hänen töitään "elävänä".

Minulla on muutama taiteilija, joiden töitä tahdon nähdä aina uudestaan ja uudestaan. Tällainen intohimo ylittää järjen ja yleisen mielipiteen. Ylittäköön.

Talviaika

Siirsin vahingossa tunnin eteenpäin. Eipä sillä suurta vaikutusta ollut. Uimahallin saunassa minä ja venäläinen nainen heitimme vuorotellen löylyä, kunnes tuli niin kuuma, että suljin silmäni.
Kokeilin eilen ottaa vaahterasta kuvaa katulampun valossa. Jalka liikahti ja kamera horjui. Kuva näytti maalaukselta, jossa tumman siniselle taustalle oli maalattu likaisen keltaisia pisteitä.

Piti vielä tarkistaa Taikatalvesta tuo uniasia. Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun. Syövät ennen unta lasipurkeissa säilytettyjä kuusenneulasia. Huonekalujen päällä on valkoiset talvihuput, kristallikruunu on ympäröity tyllillä. Ja sängyn viereen on laitettu kaikkea, mitä keväällä voi tarvita esim. tuulimittari, filmiä, lapio.

Syreenin lehtien alta löytyi jäätyneitä orvokkeja. Tai kohmeisia.
Kymmenen päivää marraskuuhun. Voisin jäädä muutaman päivän talviunille, syödä vaikka havunneulaisia kuten Muumit, kunhan saisin vähän nukkua.
Huomenna palaamme Helsinkiin. Laukussa äidin leipomaa pullaa ja Monika Fagerholmin Säihkenäyttämö.

Nokikolari kävi pihassa ja jätti nimensä.
Tänään pää lyö tyhjää . Jossain on kaiketi joku tolkku, mutta en tunnista sitä tai se ei minua.
Oli miten oli. Järjestäydyn siivoamalla.


Ihanaa, kohta saa hankkia uuden seinäkalenterin. Camillan uusi kalenteri vaikuttaa ihanalta.

Toisessa valossa

Hyvä viikko sai valkean perjantain.

Talvivalo tuntuu ihmeelliseltä kesän jälkeen. Käytiin siskon kanssa heti tunnustelemassa sen laatua. Tällaisina päivinä ikävöin kovasti koiraamme, joka kuoli viime heinäkuussa siskoni syliin. Koiran iloa lumesta.

Väristä

Tämän viikon olen pitkästä aikaa opettamassa.

Huomaan nyt kuinka kovasti olen kaivannut tätä. Tärpättikin tuoksuu hyvälle.

Tietyt asiat toistuvat aina. Esimerkiksi ihonväri. Lähes jokaisella on jokin käsitys siitä, miltä väriltä ihon kuuluu näyttää, jotta sen tunnistaisi ihoksi. Usein se on lämpimällä okrankeltaisella taitettu roosa, jossa on häivähdys kylmää punaista ja hurjasti titaniuminvalkoista. Ja varjot.

Varjoja varten ihonväriin lisätään hieman mustaa. Niin, että näyttää kuin silmien alla olisi mustelmat ja poskissa toiset.

Vaahteran lehdistä lähtee niin kaunis ääni, kun niitä haravoi.

Aivan toinen kuin syreenistä. Äitini pihan syreenin lehdet ovat kovin vaitonaisia. Harvakseltaan kuuluu matala suhina. Aivan kuin joku yrittäisi kuiskata, joku jolla on ääni maassa, joku joka kuiskii, koska pelkää nukkuvan heräävän.

Ruusu ja keittiö

Koti on syntymäpäivien jäljiltä täynnä neilikoita ja ruusuja.

Ruusuja on vaikea kuvata. Aihe kiehtoo kyllä, mutta ruusut ovat kuin kuuluisa turistikohde, jonka kauneus on ikuistettu tuhansiin lehtiin, kirjoihin ja valokuviin. Tästä painolastista on tuskallisen tietoinen jo kameran etsimeen katsoessaan. Sitä haluaisi että rekallinen vaahtokarkkeja kaatuisi espanjalaisille portaille tai että Notre-Damen tornin peittäisi miljoonapäinen joukko vihreitä, itsepäisiä amiraaliperhosia.

Olen miettinyt keittiöitä. Ehkä tulevaan kotiin.

Näyttää kuin lähes kaikki lehdet olisivat täynnä valkoisia keittiöitä, joissa on tiiliseinän tavoin ladotut valkoiset laatat, keskellä suuri liesituuletin ja valkoiset avohyllyt.

Tai sitten on näitä kiiltäviä, valkoisia, moderneja keittiöitä. Ovathan ne monet kauniita, mutta olisi mukava nähdä jotain muutakin.

Hyppelen asiasta toiseen. Keittiöstä bataattiin. Bataatista keittöön. Ja jääkaappiin. Jääkaapissa on bataatteja. Huomenna ajattelin kokeilla tätä reseptiä.

Juhlien jälkeen

Tyttöni täytti vuoden. Leivoin kolme kakkua( kaksi kissan muotoista ja yhden pyöreän). Kissat muistuttivat etäisesti Irvikissaa. Se ei ollut tarkoitukseni lainkaan. Yhtäkkiä kesken kaiken valkoisen kermavaahtopursotuksen Irvikissan kasvot vain ilmestyvät tarjottimelle. Koitin pehmentää vaikutelmaa suklaarusinasilmillä ja ranskanpastillihampailla.

Irvikissaan on jotenkin vaikea suhtautua.

Olisin halunnut tehdä vaikka mitä muutakin, mutta päätin, että nyt teen vain sen minkä jaksan.

Muistan eräät juhlat, joihin kävellessä äitini ompeli selkääni valtavia pisteitä, olin leppäkerttu.

Nyt West Side Story ja rääppiästen odotus.