Mitä parveke tekee tammikuussa?
Vajaa puoli metriä lunta ja pienet pupun jäljet oven edessä. On kuin iso valkoinen mörkö olisi ollut todella nälkäinen, ahmaissut koko parvekkeen ja makaa nyt pitkällään harmaalla betonilattialla. Mörön mutkista koitan arvailla, mitä kaikkea se on syönyt. Ehkä yhden pienen pöydän, maalaustelineen, sirpalepuutarhan ja jotain pitkää ja mutkikasta. Tulee mieleen Pikku Prinssin boakäärme, jonka muodosta on arvattava sen vatsan sisältö.

Lapsen pehmoinen punarinta laulaa, kun sitä rutistaa. Leikin, että se on kevään merkki.
Helmikuu on hyvä kuukausi.

Sisätiloissa

Edit. En jaksanut tässä ollutta tekstiä, joten se sai mennä.

Kuvat ovat yhä Tromssasta, eräästä kahvilasta, jonka nimessä oli muistaakseni Aune. Kahvila, jossa söimme ne äkkimakeat.

Olen katsellut mahdollisia loma- asumuksia Ranskasta ja Italiasta. Tahtoisin niin asua lomallani sellaisessa kauniissa, vanhassa kivitalossa. Kuva mielessäni on tarkka. En osaa pukea sitä sanoiksi, mutta ei nahkasohvia eikä muovimattoa. Sen tiedän.

Tromssa

Olin unohtaa tämän eli Tromssan. Kävimme siellä nopeasti. Söimme äkkimakeat leivokset, kokeilin kolmea violettia paitaa, yksi taisi olla vihreä. Iloitsimme kaupunkiolosta ja pienestä vilinästä. Vaikka olimme olleet tuolloin vasta viisi päivää "metsässä", oli minulla jo ikävä kaupunkeja; erilaisia rakennuksia, katuja ja toisia ihmisiä.

Kuten huomaatte tämä matkakertomus ei lopu ikinä. Vielä toukokuussa tuomien jo kukkiessa postailen tunturikokemuksistani ja ihmettelen kuinka sinistä taas on. Niin hidasta tämä minun kulkuni. Ei, kyllä tähän tulee vielä loppu.

These pictures are from Tromssa, we had a quick visit there. It quenched my thirst for urban milieu. It was a sweet little town, with amazing surroundings.

Vielä muutama kuva matkalta. En tiedä kuinka nämä näin sinertävät, mutta tekevät sen aivan luonnostaan. En siis ole photoshoppaillut sinisessä. 

Tänään ollaan haahuiltu sisällä. Täytyy hankkia vihdoinkin se pulkka. Kohta jo helmikuu ja pulkatta haahuillaan huoneesta toiseen.

Tyttö ja Jäämeri

Skibotnin kylä ja merenlahti, jossa yksitoista päivää sitten kolme suomalaista naista kävi kastautumassa.

Pari viikkoa sitten lueskellessani vanhaa Ibsenin Peer Gynt- kirjaa, jonka isäni oli aikoinaan ostanut divarista, luiskahti sivujen välistä kellastunut vesileimapaperi. Paperiin oli kirjoitettu kirjoituskoneella tekstiä. Sivun yläreunassa lause alkoi näillä sanoilla:
"Tapahtuu Norjassa. Hauskasti ja hyvällä maulla, muttei ylellisesti kalustettu huone. Talvipäivä."

Ja kas, noin viikko tuosta hetkestä olin Norjassa, + 1 astetta lämmintä, paksu 70-luvun untuvatakki päällä. (Onneksi tällä kertaa jotain kevyempää repussa.)

Harkitsin muoviin säilöttyä, kuivattua turskaa, mutta meillä se olisi jäänyt koriste- esineeksi.

Village of Skibotni and a bay, where 11 days ago three Finnish women went for a quick swim. I considered buying some dried cod, but it would have probably ended up as a piece of decoration on our shelf.

Yksi torstai

Tuntuu kuin kirjoittaisin vanhaksi käyneitä postikortteja väärästä paikasta käsin. Maisema haalenee tunneissa tunnistamattomaksi, täysin käyttökelvottomaksi. Tekisi mieli tarkistaa kirjasta missä oikein kävi. Mitä näki, miltä se tuntui. En jaksa itse muistaa.
Olisiko kovin vaarallista kirjoittaa jostain aivan muusta? Antaa kuvien mennä menojaan. En pidä siitä, jos kuva määrittelee liikaa sitä, mitä voin kirjoittaa.

Tämä tammikuu on ollut tähän mennessä aika lempeä ( koputan kaikkia mahdollisia puita) . En tiennyt, että sellaisiakin tammikuita on olemassa, mutta on niitä.

Kilpisjärvi I

Tuntuu vaikealta kirjoittaa mitään näiden kuvien alle.

Tuolla me hiihdimme. Missään ei ollut valmiita latuja.

Olin ottanut liian vähän kyniä, kirjoja ja T- paitoja tai yleensäkin paitoja, jotka eivät olleet tuhteja villapaitoja, mukaan.

Ei ainoatakaan tirskuvaa sopulia. Harmillista.

It's so hard to find words to match these pictures.

This is where we went skiing. There were no tracks.

We also didn't see any giggling lemmings, which was a slight disappointment.

Helsinki-Kolari-Muonio-Kilpisjärvi

1209 kilometriä Helsingistä Kilpisjärvelle. Lähdimme illalla yöjunalla, saavuimme Kolariin 9.30, josta jatkoimme taksilla Muonioon ja sieltä postiautolla Kilpisjärvelle. Perillä oli jo aivan pimeää. Kello oli kai puoli viisi, neljä tai kuusi. Minulla oli laukussa neljät villahousut, kahdet toppahousut ja yksi villi untuvatakki 70-luvulta. Kilpisjärvellä oli -1 astetta pakkasta.

Hämmentävän kaunis paikka. Karu ja ihmeellinen. En ole koskaan ottanut näin monta kuvaa taivaasta. Matkalla näimme helmiäispilviä ja koiran, jonka nimi oli Vesku, Tessu tai Pubi.

Kilpisjärvi (in the northern "arm" of Finland) was an astonishingly beautiful place. It was rugged and wonderful. I've never photographed the sky this much. On the way we saw nacreous clouds (or polar stratospheric clouds, pictured above) and a dog, whose name was Vesku, Tessu or Pubi.

Harhautunut pakkaaja

Tämän päivän suunnitelma: pakkaa.

 Olen jo katsellut villapaitoja. Asetellut ne "värijärjestykseen" . Kokeillut erilaisia tapoja viikata villapaita, villasukka, villahousut ja säärystimet. Sommitellut asetelmia kirjoista ja villasukista. Pakottanut puolison malliksi.

 Ruusu vain ilmestyi jostain. Niin kuin ruusuilla on tapana.

Huomenna junalla kohti Kolaria, josta jatkamme Kilpisjärvelle. Ihana seurue. Tarkoitus hiihtää ja kirjoittaa. Ehkä uida jäämeressä.

Plan for today: packing up.

I've browsed through my woolly sweaters and other really warm clothes. I will need them all. I've tried to make them fit neatly in my bags.

The rose just came out of nowhere, like roses do.

Tomorrow we'll catch a train to Kolari, then continue from there to Kilpisjärvi. Let's see if I can talk myself into swimming in the Arctic Ocean.

Kolme minuuttia pitempi päivä

Tänään radiosta kuultua:
- ... 3 minuuttia pitempi päivä
- ... navalla aurinko paistaa seuraavan kerran maaliskuussa
- ... tapetti lämmittää... kerroksia
-... herkkiä kukkakuvioita... sypressi

Tässä tammikuussa näen elämäni ensimmäisen kerran Pohjoisen jäämeren. Yhdet violetit villahousut on hankittu ja mustakantinen muistikirja.

Tykkään tästä "uudesta" Neiti Marplesta. Ei niin herttainen kuin ne entiset. Epäilyttävämpi. Voisi hujauttaa nyrkillä, jopa. Muuten tuossa sarjassa on ihanat tapetit. Sellaiset, joilla tahtoisi seinäni päällystää.

-...mutta kaikkein eniten pidän suklaasta....lähijunissa.