Ehdotuksia viikonlopulle

Eilen kävin uimassa sateessa, välillä pidin silmiä kiinni, oli niin hyvä olla. Jospa tänäänkin pääsisi tai huomenna.

Sitten olisi ihana lähteä Tukholmaan katsomaan Nina Roosin maalauksia Moderna Museetissa. Pidän Roos: n tavasta ajatella ja maalata.
Hän puhuu usein siitä, kuinka tänä päivänä kaikki pitäisi ymmärtää heti. Maalaus tulisi "tajuta" ensimmäisellä silmäyksellä. Kirjan koukuttaa jo parin sivun jälkeen, kaikkien henkilöiden olla helposti seurattavia ja selkeitä. Hahmoja, joihin voi aina vaivatta samaistua.
Onneksi kaikki eivät alistu siihen.

Elokuu viimeinen viikonloppu. Tekisi mieli leipoa, taas. Mustikkaista ehkäpä. Joka päivä tekisi mieli leipoa mustikkaista.

Jokailtainen kävely meren rannalla. Parasta tässä paikassa, missä asumme, on meri. Ja se, että nurmea ei ole kynitty tyhjäksi kaikesta muusta. Olen löytänyt nyt elokuussa ihmeellisiä harmaan sävyjä juuri meren rannalta.

Kirjastosta ihanan Jhumpa Lahirin Tuore maa.
Lapselle on kasvanut hunajalle tuoksuva, kihara takatukka.
Soittamattomien puhelujen lista on vihdoin kaventunut, unessa ( taas unia) minulle soitettiin puheluvarikolta, paikka, jossa yksinäinen, entinen puhelinkeskuksen yhdistän mies hoitaa soittamattomia puheluita . Mies kehoitti minua soittamaan soittamattomat ja lupasi yhdistää.

Taiteilen yöllä

Taiteiden yönä näin tyrnimarjoja puussa, missä niiden kai kuuluukin olla, kunnes ovat tarpeeksi vahvoja ja ponnekkaita poimittaviksi.

Sitten näin isän, joka opetti poikaa ajamaan polkupyörällä ilman apurattaita. Isä yritti kuvata ne sekunnit, jotka poika ja pyörä pysyivät pystyssä. Näky oli liikuttava, mutta toi myös mieleen sirkustempun, josta ei ole aivan varma, kuuluuko sen olla hauska vai saako sille nauraa vai itkeä.

Saatoin kuvitella kuinka leikkipuiston esiripun takaa ilmestyy avustaja, joka heittelee samaan aikaan isän olkapäille pieniä kiinalaisia akrobaatteja, jotka pyörittävät käsissään pieniä, kultaisia vanteita.

En jaksanut lähteä pitemmälle yöhön.

Söin mustikkapiirakkaa sinisin sormin ja ajattelin niitä heliumtäytteisiä meduusoja Helsingin yllä.

Harmaa raakile päivä

Harmaa, raakile päivä, jota edelsi farkku- uni.

Farkku- unessa olin katsomassa asuntoa, jonka omistajalla oli Suomen suurin farkkukokoelma( oli päässyt ennätystenkirjaan kuvan kanssa) . Nainen oli tapetoinut farkuillaan talon lattiat, seinät,katon, lavuaarin ja vessanpöntön. Hän oli erikoistunut kivipestyihin farkkuihin.

Olen selvästi miettinyt liikaa asumista. Vuokra vai omistus. Kivi vai puu. Yhdessä vai kahdessa tasossa. Kauas vai lähelle. En tiedä, mutta ei ainakaan kivipesty.

Kuuntelen tätä ja napsuttelen sormia.

Jähmeän viikon päätteeksi ilmoittauduin muutamalle kivalle kurssille ja luennolle. Piirsin pitkästä aikaa. Jos just nyt saisin valita näistä kolmesta: siivooja, hieroja vai kokki (vaimoa, varasta tai rakastajaa ei tältä listalta valitettavasti löydy), niin ottaisin siivoojan. Kaikki mahdollinen alas revittävissä oleva on singottu, ripoteltu tai silputtu, hetki sitten sain yhden synkän runokirjan ja Kafkan pelastettua pieniltä tahmeilta sormilta.

Kuvat eivät löytäneet millään yhteyttä tekstiin, se suotakoon heille.

Kuin vettä vaan

Pienen tauon jälkeen avasin sadeaamuna radion, ensimmäiseksi pehmeä miesääni kehotti minua liplatuksen keskeltä kokeilemaan "heidän" laitureitaan, joista on aina vain muutama askel veteen.
Mietin pitäisikö hankkia laituri, mistä pääsisi aina veteen. Ikkunan takaa kuuluu sateen valkoista huminaa.

Lapsi on innostunut peruuttamisesta, s- kirjaimen mausta suussa ja vadelman pieniin pilkkomisesta.
Minä innostuisin just nyt valokuvausreissusta vaikka Nepaliin tai Istanbuliin, jossa saisi kuvata ja olla ihmeissään, nukkua, syödä ja katsella.

Kuuman päivän ilta

Kävelimme siskon kanssa lasitettujen parvekkeiden reunustamaa tietä, joka toisen parvekkeen sisällä seisoi valtava päivänvarjo kuin ylisuureksi kasvanut huonekasvi tai tuulessa nurinpäin kääntynyt lautasantenni. Aurinko pisti ihoa, kääntelimme vaunuja epätoivoisena löytääksemme sen viileän puolen.
Hetken aikaa saattoi kuvitella kulkevansa jossain omituisessa lomaparatiisissa, ketään ei tosin näkynyt, vain kaukaa kuului tennispallon epätasainen kolina.

Päivät tunnistusrivissä

Tänään on tuntunut aivan sunnuntailta.

Tiedän miltä tuntuvat perjantai, lauantai, sunnuntai ja maanantai. Ti, ke ja to ovat epämääräisempiä, eivät niin selvästi tunnistettavia. Jos pitäisi osoittaa tunnistusrivistä, että tuo tuossa on torstai, niin en ole varma osaisinko.

Ylimmän kuvan teksti on vanhasta kotivihkostani. Siis vihreäkantisesta vihkosta, jonka kannessa lukee nimeni, 3b ja kotivihko. Löysin sen sattumalta viime viikolla. Luin vihkoa, mutta en pystynyt sisällön perusteella päättelemään mihin tarkoitukseen vihko oli. Yhden tarinan nimi oli "Kesän lapset" ja sen ympärillä oli neonkeltaisia alleviivaustussilla tehtyjä tähtiä.

Posliininukke on vanha leluni. Lapsena minua hämmästytti se, että nukkea kutsuttiin posliininukeksi, vaikka posliinista siinä olivat vain nilkat, kädet kyynärvarsista alaspäin ja pää, siis vain se mikä näkyi vaatteiden alta. Huijausta.

Today I've had a very Sunday feeling.

Friday, Saturday, Sunday and Monday have their very own feel, their unique vibration and rhythm are immediately there. But Tuesday, Wednesday and Thursday are trickier days to recognize, I'm not so sure whether I could pick them from the identity parade.

I photographed my old porcelain doll. When I was a kid, I was deeply amazed how one could even call her a porcelain doll, since the only things made out of porcelain were her ankles, lower arms and head - just the limbs that stuck out from under her clothing. As if a child wouldn't peek underneath and find out the deception. What a scam.

Juhlat

Vietimme ystäväni polttareita pohjoisessa kaupungissa, jonka nimi tuo mieleen talven. Yhtäkkiä en ole varma onko se edes kaupunki.

Minulla ei ollut oikein mitään käsitystä, mitä polttareissa kuuluu tehdä. Olen kerran ollut polttareissa, siellä istuttiin suviyössä, juteltiin ja ihmeteltiin.
Pienien ja suurien kompromissien kautta saimme juhlat, joissa oli jokaiselle jotain, ehkä.

Se ei ollut kaupunki vaan taajama, pohjoinen taajama, jonka nimi tuo mieleen talven.