Peitossa

Kuvat otti sisareni Linnea

Barbit ja yksi ruskea rotta on puettu parhaimpiinsa iltaa varten. 

Mennyt kuukausi on ollut sairastamista, tulehdus ja useita variaatioita. Ehkä se on nyt ohi.

 Koputan ja halaan kaikkia puita.

Toivon iloa, valoa ja rohkeutta vuodelle 2013!!
Olkoon se hyvä meille kaikille.

Ajattelen erästä takkia.
 Äitini sai sen syyskuussa 1968. Siperiassa ja Kiinassa sattui silloin täydellinen auringonpimennys. Siitä oli ollut puhetta, vaikkei mitään näkynyt. Takin sisällä on suuri ja horjumaton vuori.

En tahtoisi ajatella erästä toista takkia. Ostin sen vuosi sitten kiireessä, kun äkkiä tuli kamalan kylmä ja paleli. Kuvittelin, että sen nimiset kestäisivät edes jotakin. Ei nyt auringonpimennystä , mutta kuitenkin enemmän kuin yhden, kaltevan vuoden. Nyt sen sisus rakoilee miten sattuu, päästää kaiken läpi. 

En tiedä mistä nämä takit tulevat, mutta äkkiä ne menevät. Ei taida olla minusta enää uuden takin ostajaksi.

.

Lehti sanoo: aurinko nousee 9. 20, aurinko laskee 14. 48. 

Tietokoneeni sammuu nykyään useita kertoja päivässä. Viimeksi 10. 59. 

Se ottaa pimeyden vähän liiankin tosissaan. Ymmärrän.

Uimahallin pukukopissa nainen kysyy toiselta: " Miten pesulaan voi hukkua? " 

Piha on täynnä lammikoita, puolityhjä uimarengas odottaa jääkaapin päällä. 

Nuha yrittää tulla, mutta barbit on puettu nenäliinoihin. 

Kiitos vielä viisaista ja ihanista kommenteistanne!!

.

Lauantai, piirrän valkoiselle arkille lehtipuiden siluetteja, 

lehdissä puhutaan vuotavista selityksistä ja altaista.

 Kesken lauseen alkaa sataa lunta. Havisuttaa.

 Mietin päiväkodin isänpäiväjuhlaa, jossa en voinut olla ajattelematta:

 kunpa muistettaisiin, että maailmassa on monenlaisia perheitä. 

Monenlaisia isiä ja äitejä.

 Sellaisiakin isiä, jotka eivät ole kiinnostuneita autoista,

 tietotekniikasta, elektroniikasta ja remontoinnista.

 Sellaisiakin äitejä, jotka istuvat isän paikalla juhlissa, 

kuuntelevat laulua autoista ja solmiosta.
Levittävät huuliaan kaiken nielevään, kilttiin hymyyn.

Nyt lähden kantamaan puita.

.

 En ole oikein hyvä marraskuun kanssa. Mutta opettelen.

 En tiedä tarkkaan ottaen miksi. Ehkä siksi.

 Marraskuun aurinko kävi tänään puolen päivän aikaan taivaalla.

 Eläimen muotoisia pilviä, yksi kirahvi ainakin ja valtava laama. 

 Tilhiä lentää siinä kaiken päällä. Maa täynnä pihlajanmarjoja.

 Kuvassa yksi sumuinen ilta. Kaunis koti, jossa liversi, ihana pieni tyttö.
 Kaappi, vanhoja lehtiä.

.




















Puille on kasvanut yöllä huurrekädet. Vanha huopakatto on valkoinen, taivas sininen. Aurinko!
Lapsen loma alkoi tänään ja minulla flunssakuume. Toivon kekseliäsyyttä,
ystävällisen robotin, joka tekee meille hyvää kotiruokaa, puhelee lempeitä
 ja silittää poskea niin kuin ihmisillä on tapana tehdä.

.











Sokeita päiviä, harmaata taivasta, mitä vasten verenpunaiset pihlajanmarjat kirkuvat.
Ikkunassa surmansa saanut lintu, kadonnut nurmelta yön aikana. Mysteeri.
Onko meillä kissa? Kuka hän on ja missä?
Kurkku täynnä Romancea. Join vahingossa punajuurivedellä laimennettua hajuvettä.
 Lapsen oma sekoitus. Ukko Nooa on teipattu. Vantastista.

.

Toipilaspäivä, kuumeinen lapsi maalaa vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä asioita. 

Mietin työtä ja sen tekemistä. Tunteja, joista maksetaan. Kahviaika, ei pullaa kaapissa. Merkityksen antamista asioille. Toimeentuloa ja toimettomuutta. Joku on liimannut pianonkannen täyteen vaaleanpunaisia Hello Kittyjä eri toimissaan. Yksi tuijottaa minua keltainen peruukki päässään. Luen Merete Mazzarellan kirjaa: Ainoat todelliset asiat. Se alkaa Marilyn Monroen sitaatilla:

 " Työ ja rakkaus ovat ainoat todelliset asiat elämässä, eikä ole hyvä jos toinen niistä puuttuu. " 

.

Kämmenselän lehdettömät oksat, vasemmassa voi nähdä taikavarvun.
Joku lukee viivoja kädestä pitäen. En ole koskaan käynyt ennustajalla.
 Yhden sateisen kesän hoidin hautaa, jonka sanottiin kuuluvan selvännäkijälle.
Horoskoopin mukaan tuulee kaikenlaista.

Kaikki pihan puut ovat vielä vihreitä. Sekin koivu, joka pudotti päänsä
 viime syksyn myrskyssä. Joskus syksyt tekevät sellaista ja päät vain putoavat.

Hassua tämä aika, yhtäkkiä kaiken pitäisi mahtua kahden sanan sisään: kesä, syksy.  

Kuvissa vilauksia myös elokuiselta Helsingin pyrähdykseltä. Silloin oli keltaista.

.

Olen syönyt tänään kolme Toipilasta, yhden Omakuvan ja Perhekorun. 

Piilotin Punaiset omenat kirjahyllyyn Lauri Viidan koottujen runojen taakse,

sinne minne pieni käsi ei yllä. 

Mitä kauemmin olen blogiin on kirjoittamatta, sitä vaikeampi minun on tänne palata.

 Tuntuu kuin blogin kirjoittamisen maneerit nousisivat pintaan tauon aikana. Omat maneerini, tietoisesti ja tiedostamatta annetut rajat sille, mitä blogiin saa kirjoittaa. Turhautuminen, liika sisäsiisteys, joka äityy välillä tyhjäksi kliinisyydeksi, kun kaikki epämääräinen ja vaikea on siivottu pois, outo positiivisuuden pakko, jonka olen salakavalasti itselleni määrännyt kuuriluonteisesti, hullutteleva hilpeys seuranaan hilpeästi viisaita puhuva lapsi.

Kuvissa tuntuu helpommalta kuvata elämän ristiriitaisuutta, haaleita päiviä, joista ei näe läpi, suruakin. Myös kauneutta ja iloa, rakkautta. 

Otan vielä yhden Omakuvan. Sen, joka putosi " Ilon ja Epäsymmetrian" taakse.

.

Siivosin työhuoneen. Nyt siellä voi liikkua.

Lapsi sanoo: kirjoita sinne, että lammas karjuu unia. Mehiläisessä on hiiren hiljaista.

Syksyisin erityisesti tulee kaipuu suurempiin kaupunkeihin.

 Pyöräilen aamulla koululaisten joposumassa. 

Lapsi laulaa selkäni takana, pihlajat punastuvat silmissä. 

Kuvittelen toisia kujia, rapisevia taloja , ihmisvilinää, 

vanhoja naisia kirkuvan punaisissa huulissaan, jotain mihin upota.  

Tämä paikka ei tuoksu kaupungilta.

Vihreä kaappi on nyt vanha roosa.

Summer' s almost gone

.

Elokuu alkoi sateilla, korvien rätinä muuttui tulehdukseksi, jatkuvaksi huminaksi, huimaukseksi. 

Kuinka kaipaankaan kirkasta kuulemista.

Vihdoinkin muistin ostaa sulkapallon. Tähän asti olemme pelaneet näkymättömällä pallolla, jolla on  lumottu riikinkukon sulka. 

Lentää aina.

Maitopurkissa lapsuutensa viettäneet unikot kukkivat. 

I have been thinking that it would be fun to write here  something in English. Poppies are in bloom. I can still remember them as seeds. 

Summer' s almost gone. Where will we be when summer' s almost gone.

.



Elokuu.

Lapsi kirjoittaa joulupukille vakavamielistä kirjettä, paljon teippiä ja lintuja. 

 Puolipilvistä, sinistä taivasta ja aurinko. Kävimme vanhassa kotikaupungissa, siskon ikkunalaudalla on hyvä olla. 

Vielä joku päivä tullaan takaisin. 

Toinen korvani rätisee kuin sijoiltaa mennyt radio, ei löydä oikeaa asemaa. Kohta se varmaan sulkeutuu kokonaan.

 Täytyy olla kuulolla.

Minun ei pitänyt puhua sateesta.
Mietin mikä oli se kesä, kun satoi aina. 2004, ehkä.
Katselen pionia. Istutin sen viime kesän illassa, kun lapsi oli nukahtanut tavallista aiemmin.
Nyt se kukkii. Ihme.
Radio puhuu tiikereistä. Kuinka ne pikkuhiljaa katoavat.
 Lapsi tahtoisi nähdä jääkarhun lapsen. Kuinka se ui jäätä pitkin äitinsä luo.