.
Elokuu.
Lapsi kirjoittaa joulupukille vakavamielistä kirjettä, paljon teippiä ja lintuja.
Puolipilvistä, sinistä taivasta ja aurinko. Kävimme vanhassa kotikaupungissa, siskon ikkunalaudalla on hyvä olla.
Vielä joku päivä tullaan takaisin.
Toinen korvani rätisee kuin sijoiltaa mennyt radio, ei löydä oikeaa asemaa. Kohta se varmaan sulkeutuu kokonaan.
Täytyy olla kuulolla.

Minäkin tahtoisin tuollaisen asunnon, jossa on isot ikkunalaudat. Kerran olen sellaisessa asunutkin ja yllättäen ikkunalauta oli lempipaikkani. <3
VastaaPoistaJuu, tuo ikkuna imaisee kyllä heti sisäänsä. Eikä maisemaan kyllästy ikinä.
PoistaIkkunat ja sieltä avautuvat maisemat ovat kyllä tärkeitä asioita kodissa.
Onnellinen sinä, kun olet sellaisessa saanut asua:)
Minäkin ihastelen tuota valtavaa ikkunalautaa. Ja maisemaa. Apilaseppelekin ihana, en ole vuosiin tehnyt apilaseppelettä, nyt tuli nostalgian tulvahdus.
VastaaPoistaTyttöni Mummo on seppelevelho. Minulla jää aina puolitiehen tai sitten leviää valtoimiinsa, en osaa lopettaa. Seppeleet ovat ihania.
PoistaHieno kuva, hieno ikkunalauta, hieno olotila, varmasti.
VastaaPoistaMinäkin palaan sinne vielä muuttokuorman kanssa, ellen sitten mene pidemmälle. Sitten joskus, kun aika on kypsä.
Meillä on ollut apilaseppelekesä, olimme apilaseppelenimiäisissäkin.
Voi, tuo palaamisen ajatus. Se lohduttaa. Toivottavasti palataan samaan aikaan, mulle kävis kyllä joku toinenkin vähän isompi kaupunki. Sinne siis vielä joskus!!!
PoistaViime viikolla uneksin valkoisesta apilapellosta. Pidän ensimmäisen kuvan tunnelmasta, hyppäisin itsekin siihen milloin tahansa. Kesä on ollut liian hektistä tai oikeastaan koko alkuvuosi, ihan hyvin voisin katsella muutaman viikon maisemia ikkunasta makuulleen tai istualtaan.
VastaaPoistaKaunista elokuuta sinulle!
Tuosta ikkunasta avautuu aika vauhdikas maisema, paljon erilaisia tapahtumia, iso puisto, vettä ja maata. Toisaalta kaikki on niin kaukana, etäisyys hiljentää.
PoistaToivottavasti löysit unelmiesi apilakedon ja hyvän, rauhallisen hetken.
Lempeää elokuuta sinulle kans!!!
haaveilin aina asunnosta jossa olisi niin leveät ikkunalaudat että niillä mahtuisi makoilemaan. no nyt on. tai siis ainakin yksi niin leveä ikkunalauta. toinen onkin vallattu kukille ja rönsyille. mutta tuommosia maisemia meillä ei ole, huikeeta!
VastaaPoistaMulla oli muuten joskus aika elämästä kun korvat rätisi kuin sijoiltaan mennyt radio. ja äänet kimpoili väliin kuin jossain tyhjässä hallissa tai tynnyrissä. se oli todella outoa. ja liittyi mun kohdalla sen hetkiseen stressiin elämässä. se meni sitten ohi, mutta se oli outoa, ja sitä kesti aika pitkään..
Teillä on minusta ihanat ikkunat rönsyineen ja kukkineen!
PoistaMulla paljastu korvatulehdus, molemmissa korvissa. Hoitaja ehti eka huuhdella ne vedellä, hän oli vakuuttunut, että ne oli vaan tukossa. Sitten lääkärin tarkistaessa paljastui tulehdus. Arghh.
On hyvä olla kuulolla.Ja voi miten tykkään näistä kuvistasi !Ihana ihana pehmeä kultainen valo.
VastaaPoistaVoi kiitos Maria!!!
PoistaOlen aina haaveillu ikkunasyvennyksistä, joissa voisi oleilla, makoilla, lukea. Aika ihanat nuo! Kaunis kuva.
VastaaPoistaSellaiset ikkunat on kyllä aika kivat:)
PoistaKiitos kaunis Martta!
Ihanat ikkunat ja ikkunalauta...:)
VastaaPoistaKiitos Irmastiina!!!
PoistaToistan täällä aina itseäni, mutta minkäs teet, kuvasi ovat niin huumaavia ja sanat sijoittavat kaiken kohdilleen. En ihmettele, että viihdyit tuolla ikkunalaudalla. Ihana lapsi, onhan se joulu ihan pian :) Lempeää elokuuta sinulle!
VastaaPoistaVoi Satu, niin ihanasti sanoit! Kiitos sinulle!!
PoistaOikein hyvää elokuuta sinulle!
Oi mikä seppele!
VastaaPoistaLeppoisia elokuun päiviä ja tunnelmallisia pimeneviä iltoja sinulle :)
Seppeleet ovat kyllä suloisia. Tuo seppele pysyi päässä koko päivän, lapsi ei olisi millään tahtonut luopua siitä.
PoistaOikein ihanaa elokuuta sinulle, toivottavasti on lämmin ja lempeä elokuu!
Miten ihana ikkunalauta. Minäkin viihtyisin juuri tuossa asennossa juuri tuossa paikassa.
VastaaPoistaNiin henkäyksen keveitä kuvia taas...minun korvani ei rätisi, se ei vaan kuule. Tai sitten olen taitava vaimentamaan ääniä.
Kiitos kaunis Sinä!
PoistaMinulla on viimeksi lapsena ollut korvatulehdus. Aika ilkeä tauti.
Kaipaan kirkasta kuulemista. Väistyköön humina.
Hyvin kaunis ja herkkä kuva sinusta ikkunalu(td)alla ja ihanat, ihanat kutrit viimeisessä!!!
VastaaPoistaMekin käytiin sun vanhassa kotikaupungissa, ehkä me käveltiin samoja reittejä...
Elokuu on ollut lämmin, minä leikkasin hiukset, uusia tuulia... täytyy olla kuulolla:)
Voi, oltaispa törmätty toisiimme!!
PoistaOlisi ollut tosi kiva!!
Uudet tuulet kuulostaa hyvältä ja uusi tukka kans. Mäkin tahtoisin, molemmat.
Ollaan kuulolla ehdottomasti:)