Juoksevat asiat

Lähdimme heti aamulla ulos, melkein teki mieli juosta. Sain tiputettua kirjeen postilaatikkoon, soitettua tärkeän puhelun virastoon. Asioita, jotka olisi pitänyt tehdä jo viikkoja sitten. Matkalla mies kysyi tietä Kätilöopistoon, yhtäkkiä en ole varma mikä on vasen ja mikä oikea. Yleensä näissä tilanteissa mieleni tekisi saattaa toinen perille.

Mitä kuuntelin tänään: http://www.myspace.com/scandinavianmusicgroup ja Näin minä vihellän matkallani.

Tyhjä pää

Eilen kävin pitkästä aikaa ihan rauhassa uimassa. Uimahalli tosin oli tupaten täynnä, mutta minua se ei haitannut, kuhina oli suorastaan eksoottinen kokemus. Uimahallissa kuulee usein hauskoja keskustelun pätkiä. Eilen (väärin) kuultua: " ...olitko sinä Mairen kukkalaitteessa...? "

Lasken jo päiviä, että pääsen lempipaikkaani: Kumpulan maauimalaan.

Katselin vanhaa muistikirjaani. Nyt tuntuu, että pää on ihan tyhjä. Mukava huomata, että on siellä joskus jotain ollut. Eiköhän sinne jotain taas ilmaannu ajan kanssa.

Leppoisaa laskiaista!

Eräs huone

Kuvan huonetta sellaisenaan ei enää ole. Ystäväni muutti minulle monien vuosien aikana omalla tavalla rakkaaksi tulleesta asunnosta pois. Joihinkin paikkoihin on niin erityislaatuinen suhde, että kun niitä ei enää ole, niin huoneet siirtyvät uniin. Näin on käynyt esimerkiksi lapsuuden kirjastolle, joka ei tilana sinänsä edes ollut mitenkään erikoinen. Se, mikä yhdistää noita unien tapahtumapaikkoja on, ettei niihin enää fyysisesti pääse sisälle.

Kuvan huoneessa siskoni otti nämä kuvat tasan vuosi sitten.

Aamun kimallus

Silmät sirrillään keräilen ajatuksia. Äiti antoi lahjaksi kasvin, joka muistuttaa etäisesti kissankelloa. Ainakin sen kukkaa, mutta tämä kukka on violetti. Näyttää kuin ruokapöytämme olisi salakavalasti muuttumassa pieneksi alttariksi. Joka puolella vaaleanpunaisia neilikoita ja keskellä sisarelta lahjaksi saatu vihreä Neitsyt Maria.

Se tuntuu ilmassa...

Vietin eilen syntymäpäivää, pienesti ja hauskasti. Keksin lapselle mekkopatalappuhelmilapasmobilen, tuntui tykkäävän. Mikä parasta, siiihen voi aina lisätä pyykkipojalla uuden liikkuvan osan.

M antoi minulle radion, ensimmäinen laulu, joka kuului sieltä oli Kauko Röyhkän "Kevät".

"...se tuntuu ruumiissa..."

Happy Sunday

Tänään menimme ystävien luokse sunnuntaibrunssille. Lattia oli katettu kauniiksi ihanilla herkuilla, puhe sorisi, aurinko lämmitti, tytöt kävelivät paljain jaloin. Lapsi ihmetteli tyytyväisenä, eikä vierastanut lainkaan. Aivan kuin olisin hypännyt eri vuodenaikaan. Kun kävelimme kotiin, törmäsimme matkalla kirjavaan kissaan, joka katosi aurinkoon ja tuli takaisin. Oi mikä onnellinen iltapäivä.

Musiikki alkaa tästä.

Lempikirjani alkaa tuolla lauseella.

Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö.

Hyvää ystävänpäivää ja lempeää viikonloppua.

Perjantain huvituksia

Sain lahjaksi lisää vaaleanpunaisia neilikoita. Ihanaa. Huvittelen ajatuksella, että meidän koti täyttyy vaaleanpunaisista neilikoista, että kohta niitä on kaikkialla.

Silitin siskolta saamat verhot hitaasti ja hartaudella, nyt Maija Louekarin pakkanen on meidän ikkunassa.

Muistipeliä

Vähäunisuus on tehnyt minusta kovin hajamielisen. Olen koko ajan etsimässä jotain, kunnes unohdan mitä olin hukannut, sitten olen hetken etsimättä, kunnes huomaan tarvitsevani jotain tai olen muistavani jotain. Alan pikkuhiljaa sopeutua tähän olotilaan. Pyydän jotakuta, joka sattuu olemaan samassa huoneessa soittamaan minulle, että löytäisin puhelimen. Sitten istun alas ja alan miettiä kenelle minun piti soittaa ja miksi ihmeessä.
Järjestelin esineitä lapsen nukkuessa. Muistan lapsuudesta sellaisen leikin, jossa lattialle asetetaan sekalainen esinekokoelma, sitten pyydetään toista leikkijää katsomaan toisaalle tai vaihtoehtoisesti sulkemaan silmänsä (joilllekin oli vaan pakko laittaa side silmille) ja sen aikana otetaan yksi esine pois. Toisen leikkijän tulee yrittää arvata, mikä puuttuu.
Minusta mukavinta siinä leikissä oli järjestellä esineet asetelmaksi ja katsella niitä.

Keskiviikko

Käveltiin meren rannalla, oli hiljaista. Pilkkijät näyttävät kaukaa katsottuna oudolta heimolta, joka kerääntyy jäälle ympyrään istumaan ja sitten on niitä heimosta erotettuja, jotka istuvat yksinäisinä pisteinä kauempana.

M otti minusta kuvan, siniseen sonnustautunut hiihtäjä sivakoi ohi. Tänään ajattelin, että ikkunat pitää pestä. Ehkä se on kevään merkki.

Tipu

Sain tämän tipun vuosia sitten R:ltä, jonka kanssa jaoimme saman työhuoneen. Siinä mielessä erikoinen tipu, että pienet lapset ja kissat pelkäävät sitä.

Se työhuone oli hieno paikka, vanha naistensauna, korkeat huoneet ja paljon tilaa.

Kodin ulkopuolella sijaitseva työhuone on metka asia muutenkin. Tuntui jotenkin juhlalliselta lähteä aamulla huoneelle ja palata sieltä illalla muiden töistä palaavien joukossa takaisin. Toisaalta välillä mietitytti, että kun kerran maksaa vuokraa työhuoneesta, siellä pitää myös saada koko ajan töitä tehdyksi. Älytön ajatus.

Tapasin käydä siellä sunnuntaisin, kun paikka oli aivan tyhjä, ja istuin ja katselin.

pastelliyö ja nukahtanut tyttö

Kävin ihan pienellä jäällä. Lapsi oli itkuinen ja väsynyt koko päivän. Unikoulua varten pinnasängyn eteen asetettu tuoli näyttää surumieliseltä hahmolta, jolla on tapana natista ja sortua. Käytin tuolin sijaan pomppivaa palloa. Tuntuu nukuttavan.

Neilikat ne vielä jaksaa.

Parvekkeelta katson

Ajattelin vielä parveketta. Meidän parvekkeesta sanottua: oho! Tästä saa ihan kivan lasittamalla. Tässä on tekemistä. Tänne ei taida paistaa. Niin tämä on eka kerros. Näyttää ihan sairaalan tupakointitasanteelta.

Lapsuuden kodissani on ranskalainen parveke, joka vapisee, kun siihen nojaa. Pienenä pelottelin sisariani, että se on erikeeperillä kiinni ja irtoaa ihan millä hetkellä hyvänsä. Naapurissa asuvalla ystävälläni oli kunnon puoliympyrän muotoinen parveke, jossa saattoi ottaa aurinkoa ja kuunnella c- kasetilta Veruca Saltia tai muutama vuosi taaksepäin Madonna tai aina Madonnaa.

Tein eilen pienen gallupin. Tässä tulos.
- ylimääräinen huone.
- tuulettamista ja tupakointia.
- kotihipoissa paikka, jossa tutustua ja kokoontua.
- kotihipoissa paikka, jossa säilyttää olutta ja siideriä.
- paikka, jossa soittaa urkuja tai lukea ( Kauko Röyhkä, Iltapäivä Tainan kanssa).
- vauva nukkuu.
- kissat.
- aurinko, kahvinjuonti, päivettyminen.
- vaklaus ja taideproggikset.

PS. Kuvia parvekkeelta vasta sitten, kun on oikea valo.

Melkein ulkona

Ulkona on niin sumuista, että kuusen latvat tuntuvat imeytyvän ilmaan. Tarkoitus oli lähteä oikein ulos ulos, mutta olen päässyt vasta parvekkeelle ja sieltä takaisin. Meidän parveke on omituinen: pitkä, pimeä ja kapea. Ei mikään perinteinen aamukahviparveke siis, mutta siellä on ihan hyvä katsella keskellä kesää keskeneräisiä maalauksia ja haaveilla paremmasta parvekkeesta.

Mikä lienee parvekkeen perimmäinen tarkoitus? Se voisi olla tarkkailun paikka.
Tällä hetkellä parvekkeella nukkuvan lapsen seurana ovat: vanha runkopatja, tyhjä peltitölkki alunperin murskatulle tomaatille, kasa kukkaruukkuja, ruostunut kuivausteline ja kaksijalkainen tuoli.

Humiseva perjantai

Olin sekoittanut päivät, epähuomiossa laittanut ykkösen kakkosen eteen. Kanniston näyttely loppuikin jo 2.2, luulin, että 12.2. Pettymys oli suuri. Lohdutin itseäni katselemalla Kanniston kuvia netistä, ei ole sama asia, mutta jotain kuitenkin.
Toinen lohtu: kierrätyskeskus, josta löysin kaksi kermakippoa, yhden pullalautasen, jossa on ruusuja ja kultareunukset. Ja peilin, jossa on punainen lintu.
M soittaa pianolla Wuthering Heights (meniköhän oikein). Kannattaa katsoa Kate Bushin oikea video, spastinen postpsykedeelinen aerobic( erityisesti red dress version).

Vihreää ikävä

Ihanaa, että lehtiin tulee taas puut ei kun puihin lehdet ja ne on vihreät.

Harmaa päivä

Tänään tuntui, ettei talvi lopu koskaan. Yön aikana nukuttuja tunteja neljä. Kävelen huoneesta toiseen( niitä on kaksi) unohtelemassa asioita ja tavaroita. Joka puolella roikkuu ja kuivuu tai sitten on menossa pyykkiin.
Huomenna kaikki on toisin, laitan pandasilmiini ripsiväriä ja luomiväriä, lähden siskon kanssa Aino Kanniston näyttelyyn ja olen keveä kuin linnun laulu.

Lattialla

Viihdyn hyvin lattialla. Lattialla voi tehdä kaikkea esim. istua, tanssia, maalata, piirtää, venytellä,leikkiä, kieriskellä, piehtaroida, lukea, ajatella, varsinkin jos on hyvä ja hellä matto. En ole tuoli ihminen, vaikka ovatkin kauniita esineitä. Maaria Wirkkalan teoksessa nimeltään Tirami su Venetsia tuoleja on ripustettu talon seinämälle ja vastakkaisen talon parvekkeille, sieltä ne katselevat toisiaan kaihoisasti.

Välillä suren rumaa itsestään likaista harmaata muovimattoamme. Siinä heijastuksetkin tuntuvat väsyneiltä ja sumeilta.

Ei siinä mikään heijastu.

Joskus minulla on huone ja huoneessa puinen lattia. Tähän ajatukseen en koskaan väsy.

Iltasatu

Innostuin uudesta satukirjasta. Erityisesti minua kiinnostaa näiden iranilaisten satujen lopetukset ja opetukset. Kuinka ne eroavat esimerkiksi Topeliuksen satujen tavasta neuvoa lukijaansa. Tässä Silkkimaton loppu.

" Sitten hän otti turbaaninsa, kietoi auki sadan metrin pituisen hunnun, repi sen satoihin palasiin ja heitti ne synkkään puutarhaan. Tuuli kohotti palaset kuin viisisataa valkeata perhosta, ne kantautuivat pois ja hävisivät yön pimeään. Hadsi- Murat katsoi ihmettä, mutta ei kirjoittanut siitä runoa. "
- Silkkimatto, Jascha Golowanjuk-

Silkkimatto ja muita satuja

Päivänä, jolloin saimme uuden jääkaapin, löysi isäni kirpputorilta vanhan vihreäkantisen satukirjan ja minä leivoin vaniliinintuoksuista pannukakkua. Ei huono päivä siis.

Sadussa sanottua: ...erämaan hiekka on tuohtunut, viimeisetkin kivet tasoittuneet maan tasalle, ei ole enää ketään, joka ajattelisi Bibi- Hamudia.

Univajetta

Ostin kotimatkalla itselleni vaaleanpunaisia ja aniliininpunaisia neilikoita. Kolmetoista kukkaa ja ainakin kymmenen nuppua. Unet ei riitä, tahtoisin nukkua, sanoi joku. Niin minäkin. Tänään kelluin vauvojen kanssa, ei tuntunut yhtään siltä mitä olin kuvitellut. Johtui varmaan pukukaapista, johon mikään ei mahtunut tai alusvaatteistani, joita pengoin lapsi kainalossa alastomana. Olin lopulta valmis lähtemään pikkuhousuitta, ilman sukkia ja rintaliivejä kunhan pääsen pukuhuoneesta äkkiä pois. Mielessäni vallitsi sellainen kaaos, missä vaatteita heitellään ilmaan ja sitten juostaan niiden perässä.

Kotona laitoin neilikat veteen ja vedin henkeä.