.
Olen syönyt tänään kolme Toipilasta, yhden Omakuvan ja Perhekorun.
Piilotin Punaiset omenat kirjahyllyyn Lauri Viidan koottujen runojen taakse,
sinne minne pieni käsi ei yllä.
Mitä kauemmin olen blogiin on kirjoittamatta, sitä vaikeampi minun on tänne palata.
Tuntuu kuin blogin kirjoittamisen maneerit nousisivat pintaan tauon aikana. Omat maneerini, tietoisesti ja tiedostamatta annetut rajat sille, mitä blogiin saa kirjoittaa. Turhautuminen, liika sisäsiisteys, joka äityy välillä tyhjäksi kliinisyydeksi, kun kaikki epämääräinen ja vaikea on siivottu pois, outo positiivisuuden pakko, jonka olen salakavalasti itselleni määrännyt kuuriluonteisesti, hullutteleva hilpeys seuranaan hilpeästi viisaita puhuva lapsi.
Kuvissa tuntuu helpommalta kuvata elämän ristiriitaisuutta, haaleita päiviä, joista ei näe läpi, suruakin. Myös kauneutta ja iloa, rakkautta.
Otan vielä yhden Omakuvan. Sen, joka putosi " Ilon ja Epäsymmetrian" taakse.
Hyvä kirjoitus kaikesta pohdinnasta tuli!
VastaaPoistaMinäkin olen saanut syötäväkseni Omakuvia, ja yksi on vielä jemmassakin.
Mitä enemmän lukijoita sitä vaikeampaa raapustella tänne, niin minusta ainakin tuntuu. Ja yhä enemmän mietin miksi kertoisin mitään.
Ja sitten kumminkin; joku mielekkyys hommassa kuitenkin on. Ristiriitaista kyllä.
Kiitos Liivia!!!
PoistaOmakuvat ovat hyviä:) Koitan säästellä, mutta se on vaikeaa. Tahtoisin nähdä näyttelyn vielä toisen kerran, erityisesti nyt uuden maalauksen löytymisen jälkeen plus ostaa tietysti lisää suklaata.
Blogin kirjoittaminen on kivaa. Uskon, että omalla kohdallani se pysyykin kivana, jos en tee mitään pakkoja itselleni. Positiivisuuden voi ymmärtää niin monella tapaa. Minusta positiivista on myös nähdä surullisia asioita siellä, missä on surua. Hyväksyä se, että elämä on ristiriitaista.
Komppaankomppaan, sekä sinua että Liiviaa. ristiriitaista touhua. mutta joku juju tässä kuitenkin on. tiedä sitten mikä, loppujen lopuksi. vai onko kyse vain jostain jäljen jättämisestä, "outi kävi täällä", jätti jälkeensä muutaman kuvan ja hajanaisen ajatuksen, kommentin sinne ja tänne. "olin kerran olemassa. kirjoitin sen blogiin." höm?
VastaaPoistaJa tykkään niin paljon muutamista blogeista, ihan hirmuisen paljon. kuten tästä Pienestä Vihosta, jota käyn aina vilkuilemassa, josko siellä olisi taas joku salakavalasti hullutteleva siivottu viisaus;) Ja näistä kuvista niin tykkään.
Ilo ja epäsymmetria kuulostaa jotenkin ihan kamalan hyvältä.
Blogit jättävät mielenkiintoisia jälkiä. Miltäköhän blogi näyttäisi, jos sen yhtäkkiä saisi paperimuotoon. Vähän kuin kirja tai lehti tai vaikka valtavan isona julisteena. Sanotaan, että netissä mikään ei katoa, mutta jotenkin sähköisenä kaikki tuntuu niin hetkelliseltä. Toisaalta ehkä siinä on yksi blogien viehätys. Nopeasti muuttuvia ja katoavia.
PoistaMinäkin tykkään kovasti monista blogeista. Bamarkista kans♥ Odotan innoissani uusia päivityksiä ja iloitsen kivista ja sanoista.
Ilo ja epäsymmetria on hieno. Kannattaa lukea!
Hienosti kirjoitit. Tuo sisäsiisteys ja positiivisuuden pakko askarruttavat minuakin. Kun joskus tuntuu blogimaailmassa kaikilla olevan niin ihanaa - ja oma olo tuntuu täysin ryvettyneeltä. Joskus sen sitten kirjoittaa ja joskus ei.
VastaaPoistaMinun on vaikea ajatella lukijoita, joskus ajattelen yhtä ihmistä, joskus laitan jotakin itselleni muistiin.
Kuten Outi sanoi, minäkin tykkään tosi paljon muutamista blogeista. Ehkä juuri siksi, että niissä ei aina ole ihanaa vaan myös sitä särmää. Sinun kuuluu niihin.
Kiitos Sari!!!
PoistaHyvin samanlaisissa aatoksissa olen minäkin. Positiivisuuden pakko kangistaa ainakin minut niin täydellisesti, etten osaa yhtäkkiä kirjoittaa mitään. Varsinkin silloin, kun omassa elämässä on suruja ja murheita. Asioista voi toki kirjoittaa monella tapaa.
Olen yrittänyt miettiä, mitä se sellainen positiivisuus sitten oikeastaan on, jossa pitää aina olla ihanaa ja hauskaa. Mistä sellaisen pakon on itselleen keksinyt ja miksi.
Kiitos kaunis Sari!!
Kirjoitin taannoin samasta aiheesta http://piilomaja.wordpress.com/2012/08/21/tulis-meteoriitti/
VastaaPoistaSapetti jotenkin ihan vietävästi - sitten se (taas) meni ohi.
Hyvä kirjoitus!!!
PoistaMuistutus myös siitä, että pitää kaivaa Simo naftaliinista:)
Niin kuin Sari sanoi kirjoituksesi kommentissa hyvin, että elämä on yhtä aikaa rumaa ja kaunista. Sen muistaminen on lohdullista.
Vielä yksi juttu. Jos mietin vaikka maalauksia, niin mieleeni vahvimmin jäävät teokset, joissa on jokin "virhe" , nyrjähys. Jotain, joka jää vaivaamaan. Samaa aihetta liippaa.
Niinpä...minäkin huomaan, että muutamassa päivässä jotenkin ihanasti solahtaa tähän kirjoittamattomuuteen. Komppaan kaikkia, kummallisen koukuttavaa ja ristiriitaista puuhaa. Minä olen kyllä tietoisesti valinnut, etten käsittele blogissa kovin syvällisesti mitään oikeasti tärkeää...samalla kuitenkin haluaisi joskus kirjoittaa jotain oikeasti merkityksellistä. Tiedän, että positiivisuus voi ärsyttää, mutta se nyt on ollut mun linja täällä, oikea elämähän voi sitten olla jotain ihan muuta.
VastaaPoistaMutta minäkin nautin joistain blogeista paljon. Pieni vihko on minulle aina suuri elämys.
Minusta sinulla on blogissasi oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä kirjoituksia,
Poistamutta ymmärrän, mitä tarkoitat. Minäkin haluan pitää hyvin yksityiset asiat ominani.
Syvällisyys on mielenkiintoinen juttu. Helposti ajatellaan, että rankat ja synkät jutut ovat itsestäänselvästi syvällisiä ja keveät asiat pinnallisia. Minusta rankka voi olla vain pintaa, keveys syvällistä ja merkityksellistä. Italo Calvino on kirjoittanut tästä aiheesta hienosti.
Omalla kohdallani olen valinnut sen, etten kirjoita kovin pitkiä tekstejä. Kovin syvälliset pohdinnat vaativat usein aikaa ja tilaa. Jo se vaikuttaa paljon kuinka pitkiä tekstejä blogiin kirjoittaa.
Minulla ei ole mitään positiivisuutta vastaan:)
Toivon vain, ettei positiivisuuden nimissä blogeista siivota elämää pois. Ja toki on aikoja, jolloin elämä tuntuu oikeasti tosi positiiviselta ja sen haluaa myös näyttää. Niin sen pitää mennäkin.
Minulle on tärkeää, ettei blogin ja oman elämän välille kasva mitään valtavaa kuilua. Tuntuisi kummalliselta kirjoittaa blogiin jotain, mikä ei ole oikeassa elämässäni yhtään totta, ei sinne päinkään. Tavallaan rakentaa tietoisesti täysin fiktiivistä hahmoa, mutta antaa lukijoiden ymmärtää, että tämä on totta.
Minäkin tykkään kovasti sinun blogistasi!!!
Se on kaunis runoratsu.
Sinä olet viisas nainen. Tuo kuilu-näkökulma on tärkeä. Kun pitää blogin totena, vaikka se olisi vain osatotuus, se näyteikkuna, jonka haluaa näyttää, on paljon helpompaa kun se totta. Silloin kaikki on luontevaa ja aitoa. Olisi kamalaa esittää täällä jotain mitä ei ole.
PoistaIhan totta, tavallaan blogi on näyteikkuna, pala totuutta, jonka voi tulkita monella tapaa.
PoistaMielenkiintoinen aihe, tästä voisi jutella vaikka kuinka!
Joo, ihan kuin olisimme sanoneet sen aiemminkin, miten vaikeaa on "palata", jos on poissa. Säännöllisin väliajoin on ihan hukassa siinä, että mitä haluaa kirjoittaa ja miksi. Mullakin on jokin kirjoittamaton sääntö harjoittaa positiivisuutta ja tarkat on ne rajat mitä kirjoittaa ja näyttää. Ja sitten yhtäkkiä näyttääkin paljon. En tiedä. Minäkin käyn mielelläni täällä, erityinen vihko. Kun kirjoittaa englanniksi, on enemmän piilossa, itseltään ainakin.
VastaaPoistaMuistan hyvin, kun kirjoitit palaamisen vaikeudesta. Ehkäpä on hyvä olla säännöllisin väliajoin hukassa tämän bloggaamisen kanssa. Tulee mietittyä asioita eri kulmilta. Olen huomannut, että rajat täytyy piirtää aina uudelleen. Niillä on taipumus liueta.
PoistaKiitos Hannna kauniista sanoistasi!!! Sinun blogisi on yksi niistä, jotka käyn aina lukemassa. Erityinen manteli.
Ihan totta, mitä sanoit englanniksi kirjoittamisesta. Silloin on tavallaan suojassa, ehkä juuri eniten itseltään.
Tulen tänne kuin solahtaisin sanoihin ja kuviin-jatkan omiin ajatuksiini...ymmärrän vaikeuden hiljenemisen jälkeen mietin sitä itsekin lopetanko jatkanko matkaa kuin en olisi ollutkaan tässä ihmeellisessä blogimaailmassa... -miten kertoa kun kertoo rajoilla-mitä varten kertoo ...
VastaaPoistaolen iloinen Vihkostasi-tulethan silloin kun itse haluat.Täällä olemme.Kuvasi ovat huikean kauniit.
♥
Rajoilla kertomista, sellaista tämä taitaa olla. Blogimaailma on kyllä ihmeellinen paikka. Olen iloinen, että olet päättänyt jatkaa kauniin blogisi kirjoittamista!!!!
PoistaKiitos, kun käyt täällä ja jätät jäljen itsestäsi. Kiitos kaunis Maria♥
Kiitos tästä, kiitos kirjotuksesta, kiitos että saan lukea teidän kommenteja!
VastaaPoistaKirjoitan nykyisin oman blogin harvoin, vielä harvemmin toisten blogeihin, tänään lainasin kirjasta sanoja... Minä laitan aika usein kuvia vaan yhtä ihmistä ajatellen tai ehkä minä kuvittelen, että laitan hänen takia, tai sit toivon...:) Usein käy samalla kun Sarilla, laitan "kuvajuttuja" itselleni muistiin, että oli/on ollut semmoistakin, hyvä tai huonoa...
Sinä Celia olet hyvä kertoman kuvilla ja sanat, rivien välistäkin voi lukea... jos tahdo ja pidä.
Minä pidän kovasti, kiitos Ceila pienestä vihkosta!
Kiitos sinulle Marika!!!
VastaaPoistaKiitos, kun jätit kommentin. Ihana kuulla sinusta♥
Muistikirjablogi kuulostaa hyvältä. Minulle tässä omassa blogissani tärkeintä ovat ehkä kuitenkin kuvat, vaikka tykkään kyllä kirjoittaakin. Ja erityisesti lukea teidän kommentteja. Ne minulle ovat todella tärkeitä.
Kiitos kaunis Marika sanoistasi!!
Ois tosi kiva tavata joku päivä!