Pitkittyneen sairastelun piristykseksi sain eilen Kati Rapian ja Mari Savion mainion Surrur- kirjan.
Luin taannoin YLE:n Olotila-sivuilta Savion haastattelun, jonka ajatukset tunnistin pitkälti omakseni:
"Mari Savio kertoi olevansa kyllästynyt lehtien, television ja internetin antamaan kuvaan siitä, miltä kodeissa pitäisi näyttää.
'On olemassa kaksi vaihtoehtoa: design-maailman ”coolius” tai strömssö-henki. Nämä asiat määrittelevät turhan usein, miltä elämän pitäisi näyttää. Ihmiset laitetaan suorittamaan arkea. Peräänkuulutan rennompaa suhtautumista asioihin.'
'Olen melkein raivoissani siitä, millainen despoottiasema naisilla joskus on suhteessa koteihin. Muu perhe siivotaan kotoa. Ihmisten vaurastumisen myötä on palannut 50-lukulaisen naisen rooli, omituinen hienorouva-kulttuuri, jossa kodit ovat edustuskoteja, jonkinlaisia museoita', Mari Savio pohtii.
Hyvältä näyttäminen menee hyvinvoinnin edelle. Pitäisi miettiä, miksi ihmisillä on koti. Mikä oikeastaan on kodin tehtävä?
'Sisustuslehdissä elämän jäljet on siivottu pois, lapset leikkivät niissä aikuisten valitsemilla tavaroilla. Tuntuu siltä, että lasten luovuus olisi ulkoistettu kodeista', sanoo Mari Savio."
Haastattelun jälkeen mieleeni palasi eräs keskustelu ystäväni kanssa. Olimme kumpikin huomanneet erään ikäryhmän poissaolon sisustuslehdistä. Teinit. Teini-ikäisten elämä on hormonaalista, maailmankuvallista ja esteettistä kaaosta, joka ei lehtien ihannemaailmaan mahdu. Eivätkä teinit sinne useimmiten haluaisikaan.
Parin viikon parantelun jäjiltä kotimme on täynnä vilttipesiä, vaaleanpunaisia patjaleirejä ja kirjaröykkiöitä, joihin voi helposti ajaa sadetakilla peitetyllä pinnatuolivaunulla.
Lempeää pääsisäistä!