Pitkittyneen sairastelun piristykseksi sain eilen Kati Rapian ja Mari Savion mainion Surrur- kirjan.
Luin taannoin YLE:n Olotila-sivuilta Savion haastattelun, jonka ajatukset tunnistin pitkälti omakseni:
"Mari Savio kertoi olevansa kyllästynyt lehtien, television ja internetin antamaan kuvaan siitä, miltä kodeissa pitäisi näyttää.
'On olemassa kaksi vaihtoehtoa: design-maailman ”coolius” tai strömssö-henki. Nämä asiat määrittelevät turhan usein, miltä elämän pitäisi näyttää. Ihmiset laitetaan suorittamaan arkea. Peräänkuulutan rennompaa suhtautumista asioihin.'
'Olen melkein raivoissani siitä, millainen despoottiasema naisilla joskus on suhteessa koteihin. Muu perhe siivotaan kotoa. Ihmisten vaurastumisen myötä on palannut 50-lukulaisen naisen rooli, omituinen hienorouva-kulttuuri, jossa kodit ovat edustuskoteja, jonkinlaisia museoita', Mari Savio pohtii.
Hyvältä näyttäminen menee hyvinvoinnin edelle. Pitäisi miettiä, miksi ihmisillä on koti. Mikä oikeastaan on kodin tehtävä?
'Sisustuslehdissä elämän jäljet on siivottu pois, lapset leikkivät niissä aikuisten valitsemilla tavaroilla. Tuntuu siltä, että lasten luovuus olisi ulkoistettu kodeista', sanoo Mari Savio."
Haastattelun jälkeen mieleeni palasi eräs keskustelu ystäväni kanssa. Olimme kumpikin huomanneet erään ikäryhmän poissaolon sisustuslehdistä. Teinit. Teini-ikäisten elämä on hormonaalista, maailmankuvallista ja esteettistä kaaosta, joka ei lehtien ihannemaailmaan mahdu. Eivätkä teinit sinne useimmiten haluaisikaan.
Parin viikon parantelun jäjiltä kotimme on täynnä vilttipesiä, vaaleanpunaisia patjaleirejä ja kirjaröykkiöitä, joihin voi helposti ajaa sadetakilla peitetyllä pinnatuolivaunulla.
Lempeää pääsisäistä!
Mua kiinnostaa talot, puutarhat, kodit ja sisustukset, mutta en juuri lainkaan lue aikakauslehtiä, koska en syystä ja toisesta viihdy niiden maailmassa. Otan kuitenkin aina mielelläni vastaan vanhoja lehtiä. Leikkelen niistä kuvia ja paperisilppua.
VastaaPoistaMulla on tallessa ja nyt tässä käsillä numero eräästä perinteikkäästä suomalaisesta naistenlehdestä. Siinä esitellään pellavalla ja antiikilla, harmain ja valkoisin sävyin sisustettua kerrostaloasuntoa. Puolisoiden lisäksi perheeseen kuuluu kaksi poikaa ja muualla asuva tytär. Kodin sisustus on kauttaaltaan yhtenäinen, äidin kädenjälkeä. Lasten huoneessa ei näy ainuttakaan heidän omaa tavaraansa. Kerrotaan että lasten työpöytä ja lelut ovat verhon taakse piilotetussa komerossa. Lapset ovat kuulemma pienestä asti tällaiseen tottuneet. Tyttärellä oli ollut joskus Antti Tuisku -kausi ja silloin äiti oli luvannut, että julisteita saa pitää vaatekaapin oven sisäpuolella. Jutussa kuvaillaan äidin sisustus- ja antiikkiharrastusta. Hänen miehestään ei muuta mainita kuin nimi ja ikä.
Nieleskelin aikalailla kun juttua luin. Tuntui että äiti on sulkenut lapsensa sinne kaappiin, kun he eivät omilla tavaroillaan saa olla läsnä. Miten sellaista esitellään lehdessä vailla kritiikin häivää.
Minä en myöskään pidä liian stailatuista kodeista, sellaisista, joista näkee, että jokaisen tavaran paikka on harkittu. Jossa on liian vähän värejä. Oikeastaan kamalin on sellainen koti, joka näyttää siltä, että sen olisi voinut ostaa kerralla vaikka Iskusta. No, tietty koti pitää olla asujiensa näköinen ja heitä miellyttää. Että jos se sitten miellyttää, eihän se mitään. Minäkin säälin miehiää, jotka elävät hörhelöiden keskellä.
VastaaPoistaMutta sinun kuvasi ovat taas henkeäsalpaava ihania. Ihana tunnelma. Iloa teidän pääsiäiseen ja mukavia retkihetkiä patjaleireillä!
Kummini sanoi kauan sitten minulle"älä siivoa elämääsi tyhjäksi".Ja olen luottanut ohjeeseen:D
VastaaPoistakoti on paikka jossa jokaisella pitää olla oma pesäpaikka ja lupa herkkuhetkeenkin siellä.Hyviä viltti-ja majahetkiä kevätpäiviisi.
Lämpöisin pääsiäis ajatuksin
maria
Tosi hyvää juttua! Hyvä Savio.
VastaaPoistaToisaalta olen kyllä itse kodistani varmasti johonkin toiseen verrattuna visuaalisesti tarkka, jollain lailla, ja omaan makuuni luottavainen. On ihanaa asua yksin nyt. Silti: on tilaa muille, kun muut ovat tullakseen.
Teini-asiaa minäkin oon pohtinut lehtiä lukiessani! JOS ovat edustettuna, niin sellaisina muutoskohteina, joissa on "ennen"-kuvat julisteineen ja "nyt"-kuvat sliipattuine, oleskelutilamaisine meininkeineen. Vähän kuin tehtäisiin pirteä ensikoti johonkin 14m2 makuuhuoneeseen...
Todella hyvä kirjoitus! Ja kirja on kyllä huippu, sitä jaksaa tuijottaa loputtomiin ja kaikki sen jutut tuntuvat sellaisilta että ne ovat jopa tällaiselle vähän tunarille mahdollisia toteuttaa.
VastaaPoistaMinä olen tarkka tavaroiden paikoista, mutta toivottavasti en siinä mittakaavassa kuin tekstissä. Inhoan suurintaosaa ns. sisustuslehtiä ja kaikkein kamalimpia ovat todellakin kaikki valmispaketit.
Hyvä Savio! Noin se kyllä usein taitaa olla.
VastaaPoistaMyönnän heti, että aiemmin minullakin oli kovin vahva käsitys, miltä meidän kotona pitää näyttää, vaan sitten elämä on tullut ja muuttanut kaikkea. Olohuone ei ole staattinen, vaan se on jokaisen meidän, jotka täällä asuu värkkäyshuone, usein siksi kai aika kaaos. Luulen myös, että me tultiin miehen kanssa niin laiskoiksi silloin kun lapset tuli, ettei koskaan viitsitty oikein kerätä leluja ja tavaroita pois, ne olivat aina kaikkialla ja kaikki levällään, mutta ehkä sellaisesta laiskuudesta ei tullut paljon pahaa :)
Sinä pohdit niin tarkasti, on ilo lukea. Kauniit ihanat kuvat!
Olin kova "sisustamaan" joskus 15 vuotta sitten. Sitten yhtäkkiä kaikki harkitsemattomuus alkoi vaan näyttää paremmalta. Kun muutimme tänne, tavarat vain lykättiin jonnekin mihin nyt näytti heittämällä menevän. Jäivät suurinpiirtein niille tolilleen, enkä ole ole kaivannut uudelleenasettelua.
VastaaPoistaHYviä totuuksia tuossa teksissä, sekä sinun että Savion suusta. Kommenteissa myös.
Selailin pitkänäperjantaina tuota Surrur-kirjaa ystävälläni. Kirjan kodit olivat kyllä ihanan pirteitä huolettomuudessaan. Varsinkin Erja Hirven koti jäi mieleen, katselin sitä yhtä aukeamaa monta kertaa. Se ihan lumosi.
niinpä. olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta uudesti ilmaantuneesta 50-lukulaisuuden hengestä. se on todella hämmentävää.
VastaaPoistatäytyy myöntää että minusta olis ihan älyttömän kivaa jos tavarat olis jotenkin paikallaan ja kämpässä olisi järjestys. mutta olen joutunut huomaamaan että niin kauan kuin kodissa asutaan, ei siellä mikään järjestys pysy yllä.
ehkä jonain päivänä teen suuren kevätsiivouksen ja sen jälkeen museoin sekä kotini että itseni. saavat sitten tulla katsomaan tätä rikkumatonta järjestystä ja pintapuhdasta ihmettä joka on kääritty vakuumiin.
ps. tykkään taas näistä kuvista ihan hirmuisesti!
Mari kirjoittaa hyvin. Olen monesti itsekin huvittunut siitä miten lehtien kuvissa lasten tavarat on niin anaalisen tarkasti valittu väriskaalaan ja huonekaluihin sopivaksi.
VastaaPoistaMua ahdistaa itseä kauhea epäjärjestys. Tuntuu etten saa mitään aikaiseksi sellaisessa tilassa. Siksi meillä useimmiten alakerta on aika lailla 'paikallaan' kun taas yläkerrassa lapset saa myllätä miten haluaa. Tosin kyllä he silloin tällöin saavat myös siivota huoneensa..
Ja sitten mua kyllä huvittaa myös se ns. boheemius. Kun tehdään sellainen 'huoleton' luukki, ja sanotaan että kaikki tavarat on vaan itsestään löytäneet paikkansa, vaikka tosi asiassa sitä huolettomuutta on kyllä rakennettu mielessä aika tarkkaan.. eikä siihen taatusti kuulu mitkään omasta mielestä rumat tavarat. Miettikää kuinka moni nainen sanoo 'minun kodistani löytyy nyt vain sellaisia asioita joista pidän'.
Ehkä eniten minua kuitenkin hirvittää katsella blogeja ja lehtiä joissa lapset on aina puettu joko mustaan, valkoiseen tai harmaaseen. Miten ahdistavaa, riistää lapsilta värit tai pakottaa heidät pitämään vain vaatteita jotka kelpaavat äidille.
Kivat tornimaiset sommittelut:)
VastaaPoistaMulla tuli sellanen mieleen, että miten joskus kodit oli aina samanlaisia. Siis että tavarat oli samoja, samoilla paikoilla, seinillä oli samat taulut. Vuosikymmenestä toiseen. Nykyään koteja uudistetaan vähän väliä. Vaihdetaan huonekaluja uusiin, niiden paikkoja, kyllästytään, halutaan vaihtelua, uutta ilmettä. Ja se että vähän väliä käydään kodin nurkat läpi ja viedään tavaraa kirpparille. Mä olen ehkä outo, mutta mulla tulee vähän surullinen olo siitä. Ettei oo mitään pysyvää.
VastaaPoistaHei Celia!
VastaaPoistaBlogissani on eräs kiva idea,kurkkaa jos kiinnostaa:)
Lisätietoja löytyy Ilonan blogista, Enimmäkseen elän.
Minä en aivan jaa Savion näkemystä kahdesta hallitsevasta sisustustyylistä. Minusta näyttää, että kodeista on ennemminkin tullut oman persoonan jatkeita ja niistä halutaan tehdä mahdollisimman omannäköisiä. Ainahan on ollut trendejä ja muoti-ilmiöitä, nytkin on paljon enemmän kuin kaksi mistä valita. On Ikeaa, sururria ja strömssöä, uutta ja vanhaa, värillä tai ilman jne... Itsekin kaipaan joskus rentoutta elämään, mutta ehkä ennemmin tuohon vanhemmuuteen jonka Savio myös mainitsi. Se tulee mieleen esimerkiksi leikkipuistoissa, missä vanhemmat seuraavat lapsiaan metrin päässä kuin hai laivaa, nostavat ylös, kieltävät, sekaantuvat. Että osattais elää rennosti yhdessä, aikuiset aikuisina ja lapset lapsina.
VastaaPoistaEnnen pääsiäistä olin ihan varma, että otsikkossa luki pääsiäinen... :)
VastaaPoistaMeillä on kaikki aina sekaisin, olen tosi laiska siivoja. Meillä voi?! olla sekaisin, koska minä olen semmoinen outo erakko, täällä käy todella harvoin vieraita ja mun ei tarvi ajatellaa mitä toiset ihmiset mun epäjärjestyksessä olevasta kodista ajattele. Tai tämä on vähän kummallista, että kun ihmisiä tule käymään, sit kaikki elämän jäljet siivottaan nopeasti pois...
Toisalta olis kiva kun ystävät kävisivät, sit olis kotona ehkä vähän siistimpi... hmmm ?
Joo ja Teini- ikäisen huonessa minä nyt juuri konella istun,latialla on joka puolella likasia sukkia, t-paitoja,koulukirjoja ja matkakirjoja ja nalle ja murolautanen ja seinällä KAUHEA{mun mielestä} juliste Espanian jalkapallon joukkuesta ja sen vieressä kaunis {mun mielestä} Tim Walkerin juliste ja minä tykkään kuitenkin kovasti istua tällä... istun ja katson sitä mun lapsen kaaosta, hymyilen ja välillä kiroilen {kun vieraita on tulossa} :)
Niin ja kameran kanssa tähän mun asuntoon ei olis sisustuslehdillä asia, mutta minä itse pidän kuitenkin kodista... jos yrittän olla katsomatta rikkinäistä muovimattoa eteisessä :D
Olen huomannut ajan mittaan sen, että elämä "sisusta" itse ja minä pidn siitä!
Olen paljon pohtinut tuota ilmiötä itsekin! Lehtien suurkuluttajana ajoittain ahdistaa juuri tuo jutussa mainittu joko design tai sitten strömsö- eikä muuta ja sisustuslehdet ovat ajoittain hyvinkin fundamentalistisia.. Värien käyttöhän on myös lähes "kielletty". Ja erityisesti teinien huoneita olen ajoittain lehtiin kaipaillut, mutta jos niitä on niin ne ovat niin siistejä, eikä seinillä varmasti ole mitään teinin maailmaan viittavaa, että se on jo lähes epätodellista. Kiva kun otit asian esille ja täytyy vielä todeta että blogisi on superkaunis.
VastaaPoistaIhan jälkijunassa kommentoin; tosi hyvä postaus, kiitos siitä. Omatunto alkoi kolkuttamaan heti, koska tunnistan itseni tuosta despootista :) mutta lähinnä vain siivousmielessä, koska jos en olisi kokoajan raivaamassa, tämä koti olisi kaatopaikka. Itse en pysty elämään kaaoksen keskellä, en vain kestä majoja ja patjarakennelmia olohuoneessa, onneksi nyt kesällä ne voi tehdä pihalle. Mutta tämä siivouskäsitys ja sisustaminen ovat eriasioita. Voin pahoin kaaoksessa, tavaroiden vain pitää olla omilla paikoillaan, se on vain viihtyisyyttä. Mielestäni tylsimpiä ovat persoonattomat kodit, oli ne sitten desing tai strömsö-henkisiä, jotka ovat suoraan kopioitu jostain sisustuslehdestä; miten madonnapatsaat ja köyhänmiehenhopeat on aseteltu peilin eteen tms.
VastaaPoistaKiitos kaunis kaikille teille kommenteista!
VastaaPoistaBlogini ei ole antanut minun kirjautua sisään pitkään aikaan, todella ikävä juttu, olin jo antaa periksi ja panna pillit pussiin. Vihdoin tapahtui jotain, koska pääsin omilla tunnuksillani tänne.
Olen lukenut viestinne moneen otteeseen ja saanut ajatuksistanne iloa.
Kiitos!
Oi, Celia sinä olet käynyt täällä!
VastaaPoistaOn ollut ikävä sun kuvia ja juttuja ja unia :)
Marika:
VastaaPoistavoi Marika, minullakin on ollut ikävä teitä.
Näin vasta haasun unen ja ajattelin sinua:)
Kiitos kauniista sanoistasi.
Olet ihana!