"Ken on lapsena syönyt lunta tuntee taian talvi-ilmojen", lauloivat Sielun veljet joskus kauan sitten.
En tiedä tuleeko enää sellaisia lapsuudesta tuttuja kylmiä, lumesta levollisia, vakaita talvia, siis täällä Helsingissä. Kiipesin läheiselle kalliolle, jotta saisin muutaman kuvan lumesta. Yhden sain, sitten nahkasaappaat päästivät lumen läpi, mustat sukat kastuivat ja tuli hämärä. Akku loppui.
very beautiful photos!
VastaaPoistaTäällä meillä, vain vähän kauempana, näyttää olevan täys talvi päällä. Antaisin puolet sulle.
VastaaPoistaVaikka söin lunta pienenä, aika huonosti olen ymmärtänyt talvi-ilmojen päälle...:)
En olisi uskonut miten paljon lumesta nautin kun pääsin viime talvena elämäni ensimmäistä kertaa Alpeille.
VastaaPoistaLumi oli jotenkin niin ....lempeää. Juuri niitä lapsuuden paksuja kinoksia. Samoja ääniä kenkien alla ja sitä miten vahva kerros vaimentaa äänet. Vaippa.
Minäkin söin lunta pienenä ja silloin sen päälle ehkä ymmärsinkin..tuntui että koko talvi oli yhtä suurta kinosta ja valkoista lunta. Että talvi alkoi heti marraskuussa ja loppui vasta joskus huhtikuussa.
VastaaPoistaMtta nykyisin en ole enää mikään talvi-ihminen,koska talvet eivät enää ole kunnon talvia..liikaa loskaa ja kuraa ja pimeää:(
Mutta alakuvasta voisi luulla,että siellä on vaikka kuinka paljon lunta!
Minä olen viime päivinä miettinyt tätä helsinkiläistä talvea ja sen epävakautta. Kaipaan välillä pohjoiseen. Mutta tämä teksti oli hyvä, surullisen hauska.
VastaaPoistaHei Celia,
VastaaPoistaKaikki ovat varmasti syöneet lapsena lunta ja useimmat jättäneet kielen rautaankin kiinni-kerran.Hiihtäminen oli mielestäni talventaikaa parhaimmillaan lapsena-nykyään joudun sen taian valtaan tuossa lahden jäällä kun avaruus on ihan pään päällä.Sitä odotellessa voi ihailla tuollaista maisemaa kuin kauniissa kuvassasi.
Sielun veljien sitaatti on osuva! Minäkin olen lapsena syönyt lunta vaikka naapurin isot tytöt pelotteli näkymättömillä lumimadoilla.
VastaaPoistaSaanko laittaa omaan blogiini linkin sinun blogiisi?
Voi miten tykkään tästä kirjoituksesta! Mä silleen melankolisesti hymyän. Akkukin loppui.
VastaaPoistaMutta jos yhtään lohduttaa, täällä lounais-Suomessa on vielä kökömmät talvet kuin siellä.(Tosin muistelen nyt 80-luvun Helsingin talvia) Ei yhtään lunta vielä. Ei edes loskaa. Eikä yleensä jouluksikaan. Mustaa, pimeää, maatumista, Turkua rumimmillaan kaikkine raiskattuine keskustoineen päivineen.
Voi että.
Melitalle, mä en muuten ole koskaan laittanut kieltä rautaan kiinni, näin kun muut laittoi ja miten kävi...:)
VastaaPoistaMutta tulin kertomaan, että tämä kirjoituksesi sai kaivamaan naftaliinistä sielun veljien levyn esiin ja kuunneltiin tuo lapsen kanssa ja muutakin...kiitos, meillä oli hurja meno keskellä päivää!
Marie:
VastaaPoistathank you so much Marie!
I really like your blog.
Liivia:
meillä eilinen lumi on muuttunut jo jääksi. Voisin ottaa sellaisen kunnon talven, joka loppuu heti, kun helmikuu päättyy.
Sielun Veljet sopii minusta erityisen hyvin tähän vuoden aikaan. Rakkaudesta on ehkä minun lempilauluni Siekkareilta.
Violet:
muistan hyvin sinun Alppikuvat.
Aivan epätodellisen kauniit maisemat. Sellaista valkeutta harvoin näkee näillä korkeuksilla.
Niina:
kura/loskatalvea minäkin inhoan.
Lumesta olen tykännyt aina, sen äänestä erityisesti, kun on kova pakkanen. Talvi ilman lunta olisi surullinen talvi minusta.
Maija:
silloin, kun muutin Helsinkiin oli täällä vielä sellaisia oikeita lumitalvia, jossain vaiheessa ne vain katosivat.
Kiitos kaunis Maija!
Melita:
minä muistan syöneeni lunta, mutten koskaan painanut kieltäni kylmään rautaan kiini. Minut oli hyvin peloteltu kieli leikataan pois eikä voi enää koskaan puhua- jutuilla:)
Kiitos kovasti Melita!!
Ulla:
Siekkareilla on hurjasti hienoja lauluja.
Muistan nuo "näkymättömät madot" lumessa, niin minullekin kerrottiin.
Saat toki laittaa linkin!
Isoinpapu:
voi kiitos ihana Isoinpapu!
Minä hymyän täällä onnellisesti.
Siitä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi Turussa käynyt. Kerran talvella kävin siellä vuosia vuosia sitten, vesi oli mustaa, sen muistan, mutta kaupunki näytti minusta kuitenkin kovin kauniilta.
Liivia:
hienoa!!!!
Täytyypä laittaa saman tein Säkenöivä Voima soimaan.
Hei vielä Celia,
VastaaPoistaTämän otoksen perusteella kielensä pakkasella rautaan laittaneet ovat sittenkin vähemmistö.Totta se, ettei puhumisesta sinä päivänä enää tullut mitään ja myös kertoo siitä että äiti oli oikeassa -olin ongelmalapsi kun aina tein kaiken kaiken mistä varoitettiin ja varmasti sen mikä oli kiellettyä.
Arvaa mitä, tuo puukuvapaikka näyttää ihan siltä kuin siellä puiden takana häämöttäisi minun vanha kotini. Ällistyttävä tunnelma.
VastaaPoistaLumeton talvi on kyllä kauhistus. Varsinkin täällä maaseudun pimeydessä. Viime vuonna lumi tuli liian myöhään, mutta olihan se mahtava talvi sitten. Liian myöhään. Aivan liian myöhään.
VastaaPoistaMä olen juuttunut kielestäni kiinni peräti kahdesti: kerran mattotelineeseen, kerran tarhan ovenkahvaan. Se tuntuu jotenkin mahtavalta, zip vaan ja kiinni jäi.
(Mun nenäliinat on kaikki vanhoja, olen keräillyt niitä aika kauan.)
Ruusukuva on ihana, uusi :)
VastaaPoistaMulle kerrottiin, mitä tapahtuu, jos laittaa kielen rautaan talvella ja näin miten kaverille kävi, mutta silti oli pakko kokeilla, kun on vain usein pakko itse jotain kokeilla myös. Huonosti kävi.
Tuo aiemman postauksen yläkuva on kuin sadusta, jälleen mietin vimmatusti mikä satu se oli, en vielä muista. Tai ehkä se oli uni. Ajattelin, että kun joskus mainitsit ne kortit, niin ehkä tuo pääsisi mukaan myös. Tulee sellainen olo, että on pimeyden ympäröimä, mutta siltikin urhea rohkea ja uskaltaa, valoa siellä jossain taas.
Hei, eksyin tänne ensimmäistä kertaa ihailemaan kuviasi, niin aiempia kuin näitäkin. Upea tuo luminen maisema.
VastaaPoista... ja hieno sitaatti! Ei niitä lapsuuden talvia tunnu olevan täällä pohjoisessakaan, en tiedä johtuuko se lapsuuden taian katoamisesta vai ilmastonmuutoksesta. Kaipaan niitä silti, vaikka nykyään kengät kastuukin.
Otin muuten eilen melkein tismalleen samanlaisen kuvan kuivatuista ruusuista, kuin tuo sinun yläkuvasi (paitsi että tausta oli kirjava). Nyt vasta huomasin samanlaisuuden, kun katsoin kuvaasi kolmannen kerran!
VastaaPoistaJoo lunta on tullut maistettua ja jääpuikkoa. Mikäköhän siinä on, että kaikki haluavat maistaa sitä lapsena?
VastaaPoistaMuistan kerran kun kunnon ensilumi oli satanut kaupunkiin. Siellä keskellä kävellessä äänet muuttuivat ja koko kaupunki tuntui kuin valtavalta huoneelta. Se oli hieno, kotoisa tunne.
Voisin vain tuijottaa ja tuijottaa tuota lumikuvaa, suurella hartaudella.
VastaaPoistaTäällä taas. Haastoin sinut. Leikki löytyy luonnollisesti blogistani.
VastaaPoistahihii;) rupesi hymyilyttämään, tai siis nauroin kyllä ihan ääneen totta puhuen, kun luin tämän postauksen. mulle on kans käynyt noin, metsästäessäni jotain herkkää tunnelmaa kameran kanssa. kengät kastuu, tumput kastuu, näpit niin jäässä ettei pysty painamaan laukaisijaa tarkentamisesta nyt puhumattakaan.. tai jotain sellaista;)
VastaaPoistalumi maistuu muuten aika pahalta. märältä tumpulta?
Melita:
VastaaPoistatein pienen kotigallupin ja sen mukaan aika moni on kielensä kylmään rautaan painanut. Minä olin aika arka lapsi, enkä uskaltanut moista kokeilla.
Tanja:
tuon kukkulan takana häämöttää laakso, ihana pieni laakso. Kiipeilen tuonne aika usein ja kuvittelen, että olen jossain muualla.
Käyn silloin tällöin vanhoilla kulmillasi ( jos tarkoitat Oulunkylää) kävelyllä, siellä on ihania paikkoja.
Hannna:
maalla talvi ilman lunta kuulostaa minusta pelottavalta. Mutta se lumi sais tosiaan tulla ajoissa ja lähteä ajoissa. Nyt kuulostaa itsekkään ihmisen jollotukselta, jolle ei mikään kelpaa ja lumenkin pitäisi totella kuin jonkun täydellisesti koulutetun sirkuseläimen. Oli miten oli. Tuli milloin tuli. Lumi on minusta hieno asia.
Himalainen:
hauskoja nämä kielenjuuttumistarinat, alkaa jopa vähän harmittaa, kun oma kieli pysyi kiltisti suussa.
Kiitos kaunis Himalainen!!
Olin itse tosi yllättynyt, kun näin tuon kuvan metsästä. Oliko se tosiaan tuollainen, aivan kuin metsä olisi huijannut minua.
Mimmi:
kiitos kovasti Mimmi!!
Kivaa, kun löysit tiesi tänne. Tervetuloa toistekin.
Tulen vastavierailulle!!
Neiti Nimetön:
olipa kaunis tuo kuvauksesi lumisesta kaupungista, oi!
Satu:
voi kiitos Satu!!
Tanja:
kiitos haasteesta, Tanja!
Minäpä tulen sen sinulta noutamaan.
Outi:
VastaaPoistajuu, se oli aika koominen tilanne, piti kontata sieltä kumpareelta takaisin, kun oli niin pimeää ja aivan väärät varusteet (korkokengät):)
Apua, en enää muista miltä lumi maistuu.