Viime vuonna tähän aikaan työhuoneeni seinät täyttyivät pupuista, pupuruusuista. Mielessä kipristeli tuleva näyttely ja ruumassa matkustavat pupuruusut. Kuinka ne siellä pärjäävät.
Tänä keväänä keskittymiskykyni on hapertunut ja murenee jo pelkästä ajatuksesta. Ajatuksesta, jota en nyt muista. Jotain tekemistä sillä oli terälehtien kanssa.
Mutta olkoot murusia ja terälehtiä, ei haittaa.

Send me more flowers

Kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä, aina kukat kasvoilla.
Tässä ollaan lähes tismalleen vuosi sitten Outin kanssa Berliinissä.
Kylpyhuoneessa, jossa kimmelsi aina ihmeellinen valo.
Blogi on jäänyt tänne. Onneksi se on tallessa.
Enemmän kaikkea löytyy nyt https://www.instagram.com/siljakejonen/
ja meidän Hilamkollektiivi on ainakin https://hilmakollektiivi.pb.gallery/photos

You can find me https://www.instagram.com/siljakejonen/
And our Hilmakollektiivi https://hilmakollektiivi.pb.gallery/photos

Syyskuu

Kello kuuden keltainen aamu.
Aina sama vanha mies kulkee hitaasti pihan poikki kuin varoen, ettei satuta nurmea. Samettiruusut nukkuvat laatikossa. Nainen kantaa pyykkikoria kuin vastasyntynyttä. Verenpunainen tyynyliina, narulle unohdettu, kastuu aina uudestaan.
Mielessä monta asiaa.
Eteisessä säkki leluja kaukaa tuleville lapsille. Pidetään huolta toisistamme.

 Tänään olemme kontaktoineet yhden matematiikan kirjan, Pikku Myyn nenän ja haarautuneita hiuksia. Paljon ilmakuoppia vai mitä ne on siinä kirjan pinnassa.
 Koulu on omituinen paikka. Sääntöjä ja käsivälejä.  Olin ehtinyt unohtaa.
Onneksi tuli kesä.

Hiuksia ja

Pitäisi laittaa taulut seinille.
Sen sijaan irroitan hiuksia maalauksista. Pellavaöljy imee kaiken sisäänsä. Kissa katsoo kauhuissaan vierestä.
Tämä ilma ja ikä saa minut kihartumaan.  Yhtäkkiä minulla on kihara tukka ja äitini posket. Pullistuvat tuulessa.

Under the moonlight the serious moonlight

Taas uusi vanha alku. Tahtoisin saada pienen vihkon rytmistä kiinni.
Elokuu, humisevat, daaliat, yhä humisevat muistot pituusjärjestyksessä ja lyijykynät, terotettuina ensimmäiseen koulupäivään.
 Muutettiin taas. Entinen koti oli kuin kaunis, vanha rouva, joka polttaa kuin korsteeni. Uusi koti on vielä (savuton) mysteeri. Talo,  jonka ikkunoissa lepattaa ja mustatukkainen tyttö päästää kissan irti pihalle.
Katsotaan kuinka se katoaa saniaisen helmoihin.

Kolmetoista pyyheliinaa ja liivit

Kadonnutta posliininukkea etsiessä löytyy kaikenlaista: kasa vanhoja kutsukortteja, punaiset hansikkaat Vanhojen tansseista, pitsinenäliinaan pukeutunut muovi- Alladin, repaleinen pahvilaatikko ja valokuva.

Valokuvassa neljä naista istuvat valkoisella liinalla peitetyn pöydän ääressä ja katsovat kohti. Liinalle on katettu kahvikupit, pullaa, kahvipannu ja maitokannu. Maljakossa havunoksia. Havunoksat piilottavat mummoni suun. Aivan kuin hänen huulensa olisivat tikattu pehmeillä havunneulasilla.
Valokuvan selkään on kirjoitettu kaunokirjaimin: 14. 2. 1926 Impille 3housut, 3yöpaita, 3lakana, 1pöytäliina, 1nenäliina, 13pyyheliina, 1liivit, 1esiliina, 2tyynyliina, 10nenäliina, 3sukat.

" Tarkoitus oli aloittaa blogi tästä päivästä", kirjoitin tammikuussa 2009 ensimmäistä kertaa pieneen vihkoon. Muistan parvekkeella sinistä kaakeliseinää vasten nojanneen runkopatjan. Muistan, että se oli sininen. Seinä ja patja. Ehkä.

Vihreä nurmi näkyy jäämurskan alta ja pienet punaiset marjat. Niihin ei niin vain pääse käsiksi. Jouluvalot mutisevat ikkunassa, jääkaappi hengittää raskaasti. Meillä on uusi koti ja unohdettu  hiekkalaatikko pihan perällä, parvekkeelta näkyy kaupunki. 

Bussissa tytöt puhuvat karkkilakosta ja laskevat päiviä. Tuoksuu vanilja. Tyttöni haluaa olla Jenni Haukion koira Linnan juhlissa.

"Koska sillä on niin ryttynen nenä. "

Tallinn

Tänä vuonna kaikki vihreys puhkesi yhdessä yössä. Silloin keväällä.
 Nyt puihin on laskeutunut loppukesän raskaus ja humina. Sitä seuraa surunhumahdus ja ikävä.
Aina sama juttu.

Kuvissa Tallinna ja paikka, jossa kohtasimme ainakin kaksi koiraa, huutavan miehen ja hiljaisen junaradan.
Tallinnassa kohtasimme myös ensimmäistä kertaa ihanan ja niin kauniin Marikan. Parasta maailmassa ovat kohtaamiset.
 Ja kissanpojan iltavilli.

I would walk 500miles- Tallinna

Aloitan kesken lauseen kaiken, puolivälistä, kuukausien takaa.
Yhtäkkiä kesä, kaupunki, jossa kaikkialla leijailee poppelin pumpulia vai onko se lehmus, joka sataa päälle. Puhi, hän sanoo ja katsoo taivaalle.
Kesänpehmeä päivä, kuljemme merenrannalle, tuuli heiluttaa keltaisia kukkia.
Tahtoisin kirjoittaa postikortin onnellisille sanoille.

And I would walk 500 more. We had such a lovely day in Tallinn with my dear friend. Walking, talking, meeting sweet Marika, laughing, getting happily lost in translation.

Asioita mielessä:

- Moonrise Kingdom- elokuva.
- Ajatus polkupyöräilystä.

- Aino Vennan musiikki.
- Lupa olla eri mieltä ilman, että se tulkitaan riidanhaluisuudeksi.

- Tämä, joka inspiroi minua kovasti.

- Talvehtivat pelargoniat.
- Linnunlauluun herääminen keväällä.

Kuvissa punaista viime vuodelta.

Peitossa

Kuvat otti sisareni Linnea

Barbit ja yksi ruskea rotta on puettu parhaimpiinsa iltaa varten. 

Mennyt kuukausi on ollut sairastamista, tulehdus ja useita variaatioita. Ehkä se on nyt ohi.

 Koputan ja halaan kaikkia puita.

Toivon iloa, valoa ja rohkeutta vuodelle 2013!!
Olkoon se hyvä meille kaikille.

Ajattelen erästä takkia.
 Äitini sai sen syyskuussa 1968. Siperiassa ja Kiinassa sattui silloin täydellinen auringonpimennys. Siitä oli ollut puhetta, vaikkei mitään näkynyt. Takin sisällä on suuri ja horjumaton vuori.

En tahtoisi ajatella erästä toista takkia. Ostin sen vuosi sitten kiireessä, kun äkkiä tuli kamalan kylmä ja paleli. Kuvittelin, että sen nimiset kestäisivät edes jotakin. Ei nyt auringonpimennystä , mutta kuitenkin enemmän kuin yhden, kaltevan vuoden. Nyt sen sisus rakoilee miten sattuu, päästää kaiken läpi. 

En tiedä mistä nämä takit tulevat, mutta äkkiä ne menevät. Ei taida olla minusta enää uuden takin ostajaksi.

.

Lehti sanoo: aurinko nousee 9. 20, aurinko laskee 14. 48. 

Tietokoneeni sammuu nykyään useita kertoja päivässä. Viimeksi 10. 59. 

Se ottaa pimeyden vähän liiankin tosissaan. Ymmärrän.

Uimahallin pukukopissa nainen kysyy toiselta: " Miten pesulaan voi hukkua? " 

Piha on täynnä lammikoita, puolityhjä uimarengas odottaa jääkaapin päällä. 

Nuha yrittää tulla, mutta barbit on puettu nenäliinoihin. 

Kiitos vielä viisaista ja ihanista kommenteistanne!!

.

Lauantai, piirrän valkoiselle arkille lehtipuiden siluetteja, 

lehdissä puhutaan vuotavista selityksistä ja altaista.

 Kesken lauseen alkaa sataa lunta. Havisuttaa.

 Mietin päiväkodin isänpäiväjuhlaa, jossa en voinut olla ajattelematta:

 kunpa muistettaisiin, että maailmassa on monenlaisia perheitä. 

Monenlaisia isiä ja äitejä.

 Sellaisiakin isiä, jotka eivät ole kiinnostuneita autoista,

 tietotekniikasta, elektroniikasta ja remontoinnista.

 Sellaisiakin äitejä, jotka istuvat isän paikalla juhlissa, 

kuuntelevat laulua autoista ja solmiosta.
Levittävät huuliaan kaiken nielevään, kilttiin hymyyn.

Nyt lähden kantamaan puita.

.

 En ole oikein hyvä marraskuun kanssa. Mutta opettelen.

 En tiedä tarkkaan ottaen miksi. Ehkä siksi.

 Marraskuun aurinko kävi tänään puolen päivän aikaan taivaalla.

 Eläimen muotoisia pilviä, yksi kirahvi ainakin ja valtava laama. 

 Tilhiä lentää siinä kaiken päällä. Maa täynnä pihlajanmarjoja.

 Kuvassa yksi sumuinen ilta. Kaunis koti, jossa liversi, ihana pieni tyttö.
 Kaappi, vanhoja lehtiä.