Sadeaamu, ajoin päin tuomea.
Pyyhin poskelta kukat pois, huumaava tuoksu.
Tänään kiilapohjia, gessoa, kivi, paperi ja kultainen leikkaus.
Isäni oli löytänyt minulle vanhan tuolin, josta pitäisi saada maali ja lika pois. Mietin, millä uskallan sen puhdistaa, ettei tuoli mene piloille.
Bulgarian jugurtin tytöllä on uusi, pieni naama ja keltainen kukka hiuksissaan.
Tulee entistä tyttöä ikävä.
Tykkäsin siitä sitruunaisesta Bulgarian jugurtista.
VastaaPoistaVoi onko sekin pitänyt mennä muuttamaan! Joskus oli bulgarian hunajajugurttia, tykkäsin siitä.
VastaaPoistaIhanat nukenvaunut! Itse putsasin talvella pari tuolia (sellaisia vihreitä, ovat varmaan vilahtaneet blogissani pariin otteeseen) ihan käsin hiomalla, hienoa hiekkapaperia ja tuoleista kannet irti että pääsee joka paikkaan. Helpompaa varmaan olisi ollut maalinpoistoaineella, mutta halusin säilyttää tuoleissa osan vanhoista maaleista. Maalinpoistoaine ja sikli toimivat ihan hyvin, jos kaiken maalin haluaa pois, eivätkä mulla ainakaan koskaan ole pilanneet entisöitäviä huonekaluja.
VastaaPoistaVoi, kiinnitin viimeviikolla myös huomiota uuteen bulgarianjugurttityttöön, vaikken edes purkkiin tarttunut.
VastaaPoistaEikö mikään enää ole pyhää?
Voi onko Bulagarian tyttö saanut uuden naaman? Surullista, niin nämä kaikki pikkuhiljaa muuttuvat, eikös se ole Elovenakin vuosien saatossa käynyt jossain kasvojenkohotuksessa? Kauniit vanhat nukenvaunut teillä siellä, meidän on 70-lukua.
VastaaPoistaniin ja se neekerinlaku, miten sille kävi, neekeriraukka. Minusta se oli ihana.
VastaaPoistaMeilläkin tuoksuu huumaasvasti, olen laittanut tuomenkukkia joka huoneeseen, ehkä pitäisi vähän vähentää, ettei aivan tukehdu. Ne ovat vaan niin kauniita.
Taivas mitkä vaunut.
VastaaPoistaJa kuvasi kauniita.
Upea kuva tuo ylin, ja miksei alempikin! -pieni kokeilemassa astua hieman suurempiin kenkiin :)
VastaaPoistahihii, ajoit päin tuomea;) toivottavasti ei sattunut. kumpaakaan.
VastaaPoistamä ajan kohta fillarilla töihin. otin kypärän esiin, kerrankin. ollut niin monta läheltä piti-tilannetta autojen kanssa, että ajattelin kokeilla kypärää.
Jonna:
VastaaPoistasitä en ole maistanutkaan.
Täytyypä kokeilla.
Liivia:
tää uus purkki on jotenkin aneeminen.
Vanha takasin, vaadin.
Mimmi:
kiitos vinkistä!
Taidanpa seurata esimerkkiäsi ja koittaa kans eka pelkällä hiekkapaperilla. Tässä tuolissa on vain rippeitä maalista, ne taitavat lähteä. Pinnassa on sellaista likaa, jonka tahtoisin pois.
Laura:
sanos muuta!
Ihme kun muuten on kaikenlaista retro fairyä sun muuta, mutta Bulgarian jugurtti tyttö joutaa vaihtoon.
Kirjailijatar:
pappani tekemät vaunut 50- luvulta.
Työnsin niillä aikoinaan pikkusiskoani.
Välitän kehut papalleni:)
Solen:
tuomessa on kyllä huumaava tuoksu.
Tekis mieli ajaa koko ajan tuomeen.
Virva:
oi kiitos Virva!!!
Tuittu:
kiitos kaunis, Tuittu!!!
Lapsi rakastaa kenkiä, kaikenlaisia ja missä vaan.
Outi:
kaaduin kyllä, mutta ei käynyt kuinkaan, tuomelle eikä minulle.
Olin yöajelulla. Niin valoisaa täällä pohjoisessa.
Mä pelkään vähän ajella Helsingissä varsinkin keskustassa. Niin monta kertaa on meinannut käydä köpelösti. Kypärä on hyvä!
Minusta olis kiva aja päin toumea, siis varovaisesti... pää vähän sekaisin tuomen tuoksusta :)
VastaaPoistaIHANAT kuvat, tykkään niin, valo ja kaikki!
Pappasi on tehnyt hienot vaunut!!!
Marika:
VastaaPoistaaja päin tuomea, se on ihanaa:)
Oi kiitos Marika!!!
Tuli niin hyvä mieli sanoistasi.