Kävelyllä kuljimme 15 minuutin metsän halki. En ole juossut pitkään aikaan metsässä tai omaksi iloksi säntäillyt. Olin unohtanut miten kivaa se on. Vähän kuin leikkisi hippaa itsekseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Muistiinpanoja siitä, mikä ei isoon vihkoon mahtunut.
Satukuvat :)
VastaaPoistaPääsikö metsässä piiloon?
Ihanaa aikuisena, kun muistaa välillä avata lapsenaolon laatikon. Voi hypellä!
Harjoittelen täällä trampoliinihyppyjä...
Viidentoista minuutin metsä kuullostaa sopivalta. Hiljan yksi ihminen sanoi minulle: nyt mun tekee mieli juosta.
VastaaPoistaSitten se juoksi, pitkästä aikaa ja meni vielä ylämäkee. Oli hieno katsella.
Hieno tunne, muistan itsekin kokeilleeni tuota tänä kesänä. Siellä ei kyllä päässyt piiloon. Hih, mua nauratti tuo violetinkin tarina, kuvittelen sitä miten ne hippulat vinkuivat!... :)
VastaaPoistaMetsäjuoksu, ihanaa! Hyvä, että panit kipittelyksi. Oli varmasti hyvä mieli jälkeenpäin.
VastaaPoistanämä kuvat on kuin unesta. kauniita unikuvia.
VastaaPoistaen olekaan juoksennellut piiiitkään aikaan metsässä, se tekee aina hyvää.
"Celia satumetsässä"
VastaaPoistaJos vaan olis enemmän rohkeutta olla pikkasen lapsellinen...
Oih...ja tarinaa pukkaa mieleeni taas...
VastaaPoistaKuvistasi kohta romaani kasassa. ;)
Metsässä kirmailu kesäiseen aikaan on hauskaa. Ihan vaan kirmaamisen riemusta.
VastaaPoistaIhana valo näissä kuvissa. Metsä on mulle tosi tärkeä paikka. Siellä on ihana juoksennella. Ja tämä blogi, aivan mieletön!
VastaaPoistaHimalainen:
VastaaPoistajust kun löytyi hauska piilo, niin sain todeta, etten ollut ensimmäinen (poikaporukka leikki siellä sotaa konepistoolien säksättäessä).
Juu, mutta aivan mahtava kiipeilypuu löytyi, oi se oli kaunis tammi.
Trampoliinipomppiminen on lystiä.
Violet:
just sellainen tunne tuli. Että nyt tahdon juosta niin kovaa, kun vain pystyy.
Hieno tunne.
Syysleimu:
hippulat vinkuen on mainio ilmaus:)
Neiti Nimetön:
oi, tuli kyllä hyvä mieli.
Outi:
olet tullut takaisin!! Kivaa!
Mä en pysty kunnolla lenkkeileen, kun polvet ei kestä, mutta tuollainen satunnainen metsäkirmailu onnistuu kyllä.
Marika:
muistan kerran Tanskassa sellaisen oikean satumetsän, jossa oli valtavia puita sikin sokin ja jotenkin arvaamaton tunnelma.
Satunkaa:
voi, onpa kivasti sanottu, Satunkaa!
Ihanaa, että tarinoita pukkaa.
Sanna:
just noin!
Sukkamieli:
kiitos kauniista sanoistasi, sukkamieli!
Ennen pelkäsin metsiä ja siksi kartoin niitä. Ihailin vain kaukaa.
Nykyään tykkäisin vaellella niissä oikein kunnolla.