Otin alimmaisen kuvan kahdesta nukkuvasta siskostani 20 vuotta sitten. Vedostin sen lasten valokuvakerhossa. Muistan kuinka kuvat alkoivat muodostua pyykkinarulla roikkuviin vedospapereihin.
Toinen kuva vieressä, on isäni ottama, siinä ovat minä ja Humphrey Bogart.
Kului lähes 15 vuotta, että tuskin koskin kameraan. En oikeastaan tiedä miksi. Olin keskittynyt muihin asioihin ja jotenkin pelkäsin tuota konetta.
Viime tammikuussa aloitin kuvaamisen uudestaan. Maalaamisessa rakastan prosessin hitautta, valokuvauksessa etsin vielä suhdetta välineeseen. En oikeastaan tiedä millaisesta suhteesta haaveilen, sitä pitää vielä miettiä.
Tänään hieman tahmea aamu. Eilen pyysin äitiäni hankkimaan unikonsiemeniä. Koiramme W oli kuulemma koittanut karata. Olin siitä kovin ylpeä.
I photographed my two sleeping sisters 20 years ago.
The photo on the left is by my father, it shows me and Humphrey Bogart.
Mahtavia kuvia! En ole ehtinytkään sanoa, että noissa aiemmissakin merkinnöissäsi on ollut tosi hienoja sävyjä ja väripintoja, joihin on tullut usein palattua.
VastaaPoistaValokuvaus on kyllä minullekin outo tunnejuttu: joskus siihen tuntee vetoa, joskus taas antaa hienonkin valon ja näyn kadota, kun ei vain osaa nähdä maailmaa etsimen läpi.
Minulla on samankaltainen kuva itsestäni pienenä, mutta siinä on Bogartin sijasta jalkapalloilija Lev Jashin. Vein sen kouluun, kun meidän luokan lasten piti tuoda jokin kuva itsestään. Minulta kysyttiin, oliko kuvan mies isäni, ja oli vähän noloa vastata, että ei valitettavasti.
onpas kyllä hurmaavat kuvat nuo alimmaiset, sinä ja sisaresi. niin ja se Humphrey.
VastaaPoistahihittelen urhealle karkaavalle koiralle. ja nyt tuli sitten jo ikävä näitä sun postauksia..
kaunista kesää, tulen tänne kurkkimaan jos matkalla löydän yhteyden!
Kamera on kiva kaveri, sen kanssa vaan pitää tulla juttuun. Sinä tulet, sen näkee.
VastaaPoistaMinä olen ollut kuvien kanssa syntymästäni asti koska isäni on valokuvaaja. Se ei tarkoita silti että olisin itse "aina" kuvannut.
VastaaPoistaKuvat ovat vaan aina olleet läsnä tavalla tai toisella kotona ja puheissa.
Olen myös tiedostanut aina isän toiveen että minäkin olisin valokuvaaja. Ei hän ole painostanut tai pakottanut, on tosin toiveensa ääneen sanonut. Yhdessä vaiheessa varsinkin se hiukan lamaannutti omaa kuvaamista, pakko myöntää. En silti isän "syyksi" pane sitä että kamera on välillä ollut vuosia poissa kuvioista.
Mielettömän hieno tuo nukkuvat-kuva!
VastaaPoistaMulle iski suuri kuvaamisenpakko jo 9-vuotiaana, ja vuosi sen jälkeen sain viikkorahoista säästetyksi halvimman kameran, joita markkinoilla oli. Aina säästin parempaan. Olen kuvannut lähes päivittäin siitä asti, ja kaikki rahani olen kuvaushommiin laittabnut. Onneksi digiaikana kuvaaminen ei tarvitse enää rahaa, kun on ensin välineet hankkinut.
Olen kirjaimellisesti kasvanut kamera kaulassa. Se on mun soitin.
Leslie:
VastaaPoistakiitos Leslie!!
Oman lapsen syntymä sai mut hankkimaan kameran, olin sitä ennen pärjäillyt lainakameroilla, nyt tuntui, että mun on ihan pakko saada "omia" kuvia.
Meillä oli pienenä paljon leffakuvia kotona. Eniten tykkäsin Chaplinin poika kuvasta, joka oli olohuoneessa.
Olisit sanonut vaan, joooo, se on mun isä, kuuluisa jalkapallisti:)
Outi:
voi Outi, tulee ikävä sua, sun juttuja ja kuvia!
Toivottavasti löydät yhteyden!!!
Ihanaa lomaa sinulle!
Ilona:
kiitos Ilona!
Mä koitan ottaa sellaisen lempeän asenteen tähän hommaan, katselen rauhassa.
Violet:
mielenkiintoista!
Mun isä on taas ollut koko ikänsä elokuva- alalla ja olen myös kasvanut kuvien kanssa, elokuvien tarkemmin ottaen. Meilläkin kuvia on katsottu ja niistä on puhuttu aina paljon.
Olen miettinyt paljon sitä, kuinka paljon sillä on vaikutusta millaisesta perheestä tulee, suhteessa siihen mille alalle "ajautuu" .
Liivia:
kiitos kaunis Liivia!!
Nukkuvien kuvaaminen on muutenkin mielenkiintoista. Muistan, että tuo kuva on otettu muistaakseni Orivedenopistolla, siellä oli jokin lasten kuvataidekurssi.
Sinun kuvasi ovatkin kuin musiikkia, ne soivat!
Tähän haluan sanoa, että ihailen suuresti valokuviasi. Kovasti tykkään niistä. Toivottavasti suhteestasi kameraan kehkeytyy mukava ja hyvä. Itse asiassa valokuvasi ovat minusta niin kiehtovia, että en arvaisikaan, että etsit vielä suhdetta välineeseen.
VastaaPoistaMinulla vähän samanlainen homma meneillään. Aloitin blogini kolmisen vuotta sitten mm. sen vuoksi, että tulisi harjoiteltua kuvaamista.
Sitten taloon (ex-taloon) tuli digijärkkäri, sillä kuvaaminen oli ihan huippuhauskaa puuhaa. Nyt yksinäisenä, ikivanhan dikipokkarin kanssa olen vähän kurjana (siis vain tästä kamerasta, en muuten). No tietty, kun sai maistaa herkkukameraa, paluu tylsään automaattitoimintoiseen pokkariin on ärsyttävää. Olin kyllä aikaisemmin kokeillut filmille kuvaamista järjestelmäkameralla, mutta siitä en innostunut niin paljon kuin tuosta digistä. Enkä nytkään jaksa ottaa filmikameraa koskaan esille. En ole edes oikein ajatellut asiaa, pitäisiköhön kuitenkin. Voisi olla ihan järkevää. Asia harkintaan.
Olen kuitenkin huomannut, että kurjalla kameralla kuvaaminen voi olla opettavaistakin. Tyydyttäviä kuvia saadakseen tuon pokkarin kanssa täytyy pikkasen enempi ponnistella ja ajatella. Näin minä sen koen. Kuvankäsittelyohjelmaa kyllä joutuu käyttämään usein. Ja nyt olen niin köyhä, ettei rahaa digijärkkäriin ole vielä hetkeen. Harmi.
Kommentoin pitkästi, kun aihe puhuttaa.
Minä tahtoisin etsiä suhdetta maalaamiseen. Mieli halajaa, mutta olen niin turkasen arka sen suhteen, että en uskalla edes koittaa. Opiskeluissani olen tykännyt maalaamisesta, mutta koskaan en ole osannut tehdä sitä itsekseni, vapaa-ajallani. Piirtäminen ja taidegrafiikka eri muodoissaan ovat olleet minulle luontevampia tapoja tehdä kuvia. Maalaamisesta on kuitenkin jäänyt ehkä eniten sellainen kutinamieli. En vaan osaa aloittaa. Opiskeluissa on ollut helppoa, kun on maalaamiselle oli aika ja paikka sekä annettu tehtävä. Nyt itsenäisesti se onkin vaikeaa.
Rakastan värejä. Niiden sekoittaminen on mielipuuhaani, niin grafiikassa kuin maalaamisessakin. Juuri viikonloppuna opiskelukaverini muisteli, kuinka olin hinkannut ja hinkannut värejä sekaisin huolellisesti ja harkiten. Hän oli kuulemma oppinutkin siitä paljon. Olin mielissäni ja tuo muistelo myös kasvatti maalikuumetta. Olen vaan niin hidas ja arkaileva vaikeissa asioissa.
Liivia, hauska kuulla, että olet aloittanut jo noin nuorena! En tiennytkään. Sen kyllä huomaa. Sinuakin ihailen suuresti.
Tanja:
VastaaPoistakiitos sanoistasi, minäkin ihailen sinun kuviasi!
Kivaa, kun tämä aihe innosti sua kirjoittamaan pitkästi!
Minullekin yksi syy blogin perustamiseen oli halu oppia valokuvaamaan. Olen miettinyt paljon, millaisia asioita haluan nähdä kuvissani. Kun löysin blogit keväällä 2008, hämmästyin niiden yhdenmukaista kuvamaailmaa. Tietysti on myös valtavirrasta eroavia blogeja ja varmasti kun jokin kuva-aihe yleistyy, niin siitä tulee konventio, eikä siinä ole mitään pahaa. Oli vain mielenkiintoista huomata, mitkä aiheet nähdään kuvaamisen arvoisiksi ja mitkä taas ei. Varsinkin kun monessa blogissa korostetaan, että tarkoitus on kuvata arjen pieniä yksityiskohtia ja arkea yleensä.
Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka.
Tykkään maalaamisessa siitä, että se on niin fyysistä( tekisin mieluusti suht isoja töitä) eikä siinä tarvitse selitellä.
Ymmärrän hyvin tuon aloittamisen vaikeuden, siksi työhuone on kyllä hyvä juttu, kun on paikka, joka on tuolle asialle omistettu, vaikka kyllä siitä sinne lähtemisestäkin saattaa muodostua oikea ongelma. Tästäkin aiheesta voisi hyvin kirjoittaa oman postauksensa...
Noista yhdenmukaisista kuva-aiheista tuli mieleeni Piilomajassa meneillään oleva keskustelu kielen hulluuksista ja siitä, että jotkut sanat luovat tai ylläpitävät ryhmähenkeä. Niin on varmaan blogikuvienkin laita. Joku blogeja täysin seuraamaton tuttuni oli kerran aivan ihmeissään, että mitä mieltä on kuvata aamiaiskattausta, joka ei oikeastaan ole edes kattaus. Ja vielä usein. Kuppi ja lehti vaan. Tuo on kyllä yksi yleisimmistä kuvatyypeistä näissä kodin ja arjen aihepiireissä pyöriville blogeille.
VastaaPoistaMinä aloitin oman blogini jo aika heti sen jälkeen, kun olin tajunnut blogien olemassaolon, enkä näin ollen edes kunnolla tiedostaen tajunnut, kuinka todellakin yhdenmukainen blogien kuvamaailma on. Nyt taidan upota tuohon massaan melko sujuvasti. Eikä se minua edes vaivaa. En halua ottaa tästä hommasta mitään paineita. Oikeastaan ihan hauskaa kuulua tällä tavalla johonkin joukkoon - kuppikuvaajiin, kun en muuten koe kauheasti yhteishenkeä. Ja on aina kauhean kiva nähdä ja tehdä eri tulkintoja noista päivien kahvi- ja teehetkistä.
Tästä todella voisi kirjoittaa vaikka kuinka. Kirjankin.
Tuo siskokuva oli aivan ihana, ihailen sitä vielä enemmän, kun luin, että olet sen lasten valokuvakerhossa tehnyt. Minusta siinä on jotain samaa kuin blogissasikin olleissa kuvissa, häivähdys jostakin hetkestä, jota ei heti näe. Jotain sellaista, että katsojalle jää tilaa kuvitella. Niissä on maalaustakin. Kun eka kerran kävin blogissasi, tiesin, että tänne pitää tulla uudestaan, pian. Tykkään paljon kuviesi tyylistä ja sanoistasi myös, siitä miten teet lauseita.
VastaaPoistaTanjan mainitsema joukko - kuppikuvaajat - on kiva :)
Ihanat, hurmaavat kuvat sinusta ja siskoista!
VastaaPoistaHaluan sanoa, että minäkin tykkään kovasti sun kuvista!Talvella olin „salaihailija“, en kehdannut kommentoita :)
Himalainen sanoi sen mitä minä olisin tahtonut sanoa, jos osasin paremmin tehä suomenkielisiä lauseita!
Juu kahvikuppikuvaajat … kävin valokuvausliikkeessä kameroita katsomassa, myyjä kysyi millaisia kuvia ajon valokuvata , sanoin sun sanoilla, pitää vielä miettiä (just sitä ajattelen viimepäivinä).
Myyjä ei tykkänyt tästä vastauksesta, kysyi olenks mä koskaan edes ottanut kuvia (höh) antoi vastamieliseti kameran ja sanoi että tämä on hetkellä suosituin…
Kamera oli minusta ihan outo, koko kauppa näkyi etsimen läpi. Zoomasin loppuun ja puolet kaupasta näkyi … sanoin , että se ei käy, sillä en pysty kuvamaan kahvikuppia… joo tämä ei ollut hyvä kommenti . Kauppias oli ihan ihmessä, minä olin outo asiakas … kahvikuppeja varteen ei tarvi osta HYVÄ kamera tai kahvikuppikuvaja ei ole valokuvaja…
Selvis tämäkin... laajakulma ei oo kiva :-)
Tanja:
VastaaPoistatotta, on mielenkiintoista kuinka tietyt kuva-aiheet toistuvat blogeissa ja varmasti yksi syy on se, että se vahvistaa ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ne ovat ikään kuin tuttuja puheenaiheita. Ja se on hyvä juttu.
Minä tykkään kans noista kuppikuvista. Jännittävää miten tuosta aiheesta löytyy aina jokin mielenkiintoinen kulma ja kuppi saa uusia merkityksiä.
Tästä blogi hommasta ei todellakaan pidä ottaa paineita, mäkin yritän pitää kaiken jotenkin väljänä, niin että jää ilmaa väliin.
Muistan, kun joskus puhuit siitä kuppikuvakirjasta. Se on hieno idea!!
Himalainen:
voi miten kauniisti sanottu!! Minä aivan häkellyin.
Kiitos Himalainen, tuosta tuli niin hyvä mieli.
Marika:
minä taas kävin talvella salaa ihailemassa sinun kuvia ja maailmaasi! Enkä uskaltanut kommentoida:)
Ja sulla on hienoja suomenkielisiä lauseita!
Voi jessus mikä myyjä valokuvausliikkeessä, onpa epäkohtelias ja suorastaan tyhmä.
Tuo on ihan paras kommentti: "se ei käy, sillä ei pysty kuvaamaan kahvikuppia..." .
Muistan tuon, kun koitan kuvailla hyvää kameraa. Sellainen, jolla on hyvä kuvata kahvikuppeja:)