Keväisin usein minusta tuntuu kuin kaikki elämäni keväät olisivat yhtäkkiä aivan likellä, päällekkäin, mielen ulottuvilla ja samalla täysin saavuttamattomissa. Syksyt ovat toisenlaisia. Syksyistä mietin taas: mistä muistan tämän syksyn. Tai miten unohdan.

Sain rakkaalta ystävältä ihanan kirjeen. Sitä en unohda. Piti kaivaa esille eräs kirja, kirjasta nämä sanat:

" Kirjeen saaminen on minulle aina elämys.

Käsinkirjoitettua kirjoitettua kirjettä ei lukuelämyksenä voita mikään.

Se on hiljaista puhetta, kuiskausta tai huutoa.

Siinä vuorottelevat kuvat, maalaukset, unet ja äänet. "

                                       Maaria Wirkkala 1983 

Piirretty

  

Lapsi toi aamulla minulle vaaleanpunaisen ympyrän ja sanoi vakavana: no niin, nyt sinut on piirretty.

 En muista milloin minut olisi piirretty. Ehkä joskus lapsena. Toisella luokalla piti piirtää vierustoveri. Muistan sen hyvin, koska opettaja nuhteli minua liian tummista varjoista. 

Vaaleanpunainen, pyöreä minä nojaa nyt makuuhuoneen seinää vasten, siellä missä aurinko vielä hetken läikehtii.

Tahtoisin piirtää enemmän. Piirtää ja lukea. Tänään aloitin Naurettavien rakkauksien kirjan. Piirsin näkymättömille tikapuille varjot. 

Ainakin yksi siili ja sade rankka

Tihvani on osoittautunut korvaamattomaksi ystäväksi.
Lapsen päiväkotiin on viiden kilometrin matka. Viiteen kilometriin mahtuu ainakin yksi siili, sade rankka, kolme papiljotit päässään kadulla tupakoivaa naista, kaksi ylämäkeä ja yksi unohdus.

Tänne kirjoittaminen tuntuu jotenkin kankealta.
Tahtoisin kirjoittaa tarkemmin ja pitempää tekstiä, mutta siihen minusta ei nyt ole. Kuvat ovat helpompia. Niillä ei ole minulle ainakaan nyt niin selkeitä rajoja, joiden sisällä pitäisi pysyä.

Huomioita tiistaina:

- sanat vähissä
- sihteeri on päiväpetolintu
- kyykäärme tuulilasissa, sanoi vastaantuleva hattupäinen nainen vierellä kulkevalle hattupäiselle naiselle
- vanhempien hiekkalaatikkokäyttäytymisen alkeet, ei vieläkään hallussa
- tuulipukunaiset kulkevat rivakasti kiipeilytelineeltä toiselle
- seinilläni kaikki on vinossa
- tekee mieli lainata jotain kaunista

Puut ovat vielä vihreitä

Kummallisia päiviä, viikkojakin.
Totuttelua toisenlaiseen, vaikea selittää sitä parhain päin. Puut ovat vielä vihreitä. Voisin leipoa kirpeistä omenoista jotain äkkimakeaa. Lukea lehdestä lisää sopulien vaelluksesta.
 Naapuriin kohoaa suuri, teräväreunainen huvimaja. Yli kaikkien puiden, yli kaikkien lintujen.
Minua ei huvita.

Toisaalla

Tulimme sinne missä tuulee aina. Muistojeni mukaan.
Jo aikoja sitten.

Jotain konkreettista. Polkupyörässä on nyt lapselle turvaistuin. Se on aivan mahtava. Mietimme sille nimeä. Lapsi ehdotti Lautasta ja Tihvania.

Tuulella kulkevat

Keskiviikkona moottoritiellä ohitseni juoksi sinisiin ja valkoisiin hepeniin puettu hevonen. 

Sulavasti vaihtoi hän jalkakäytävälle, kilisi mennessään. Karannut, ajattelin. Sitten suojatiellä vastaan tuli sivuttain kulkeva mies mustassa puvussa kiikarit silmillään. Tahtoisin lähettää heille molemmille kukkia ja suklaata kiitokseksi.

Tänään tuuli jyskytti lehtiä. En muista mitä lupasivat huomiselle.

Laitan jotain sinistä päälle.