Jähmeän viikon päätteeksi ilmoittauduin muutamalle kivalle kurssille ja luennolle. Piirsin pitkästä aikaa. Jos just nyt saisin valita näistä kolmesta: siivooja, hieroja vai kokki (vaimoa, varasta tai rakastajaa ei tältä listalta valitettavasti löydy), niin ottaisin siivoojan. Kaikki mahdollinen alas revittävissä oleva on singottu, ripoteltu tai silputtu, hetki sitten sain yhden synkän runokirjan ja Kafkan pelastettua pieniltä tahmeilta sormilta.

Kuvat eivät löytäneet millään yhteyttä tekstiin, se suotakoon heille.

Kuin vettä vaan

Pienen tauon jälkeen avasin sadeaamuna radion, ensimmäiseksi pehmeä miesääni kehotti minua liplatuksen keskeltä kokeilemaan "heidän" laitureitaan, joista on aina vain muutama askel veteen.
Mietin pitäisikö hankkia laituri, mistä pääsisi aina veteen. Ikkunan takaa kuuluu sateen valkoista huminaa.

Lapsi on innostunut peruuttamisesta, s- kirjaimen mausta suussa ja vadelman pieniin pilkkomisesta.
Minä innostuisin just nyt valokuvausreissusta vaikka Nepaliin tai Istanbuliin, jossa saisi kuvata ja olla ihmeissään, nukkua, syödä ja katsella.

Kuuman päivän ilta

Kävelimme siskon kanssa lasitettujen parvekkeiden reunustamaa tietä, joka toisen parvekkeen sisällä seisoi valtava päivänvarjo kuin ylisuureksi kasvanut huonekasvi tai tuulessa nurinpäin kääntynyt lautasantenni. Aurinko pisti ihoa, kääntelimme vaunuja epätoivoisena löytääksemme sen viileän puolen.
Hetken aikaa saattoi kuvitella kulkevansa jossain omituisessa lomaparatiisissa, ketään ei tosin näkynyt, vain kaukaa kuului tennispallon epätasainen kolina.

Päivät tunnistusrivissä

Tänään on tuntunut aivan sunnuntailta.

Tiedän miltä tuntuvat perjantai, lauantai, sunnuntai ja maanantai. Ti, ke ja to ovat epämääräisempiä, eivät niin selvästi tunnistettavia. Jos pitäisi osoittaa tunnistusrivistä, että tuo tuossa on torstai, niin en ole varma osaisinko.

Ylimmän kuvan teksti on vanhasta kotivihkostani. Siis vihreäkantisesta vihkosta, jonka kannessa lukee nimeni, 3b ja kotivihko. Löysin sen sattumalta viime viikolla. Luin vihkoa, mutta en pystynyt sisällön perusteella päättelemään mihin tarkoitukseen vihko oli. Yhden tarinan nimi oli "Kesän lapset" ja sen ympärillä oli neonkeltaisia alleviivaustussilla tehtyjä tähtiä.

Posliininukke on vanha leluni. Lapsena minua hämmästytti se, että nukkea kutsuttiin posliininukeksi, vaikka posliinista siinä olivat vain nilkat, kädet kyynärvarsista alaspäin ja pää, siis vain se mikä näkyi vaatteiden alta. Huijausta.

Today I've had a very Sunday feeling.

Friday, Saturday, Sunday and Monday have their very own feel, their unique vibration and rhythm are immediately there. But Tuesday, Wednesday and Thursday are trickier days to recognize, I'm not so sure whether I could pick them from the identity parade.

I photographed my old porcelain doll. When I was a kid, I was deeply amazed how one could even call her a porcelain doll, since the only things made out of porcelain were her ankles, lower arms and head - just the limbs that stuck out from under her clothing. As if a child wouldn't peek underneath and find out the deception. What a scam.

Juhlat

Vietimme ystäväni polttareita pohjoisessa kaupungissa, jonka nimi tuo mieleen talven. Yhtäkkiä en ole varma onko se edes kaupunki.

Minulla ei ollut oikein mitään käsitystä, mitä polttareissa kuuluu tehdä. Olen kerran ollut polttareissa, siellä istuttiin suviyössä, juteltiin ja ihmeteltiin.
Pienien ja suurien kompromissien kautta saimme juhlat, joissa oli jokaiselle jotain, ehkä.

Se ei ollut kaupunki vaan taajama, pohjoinen taajama, jonka nimi tuo mieleen talven.

Olen elänyt kolme päivää maanantaissa, mutta huomenna on totisesti torstai ja lähden vauvani kanssa kahdestaan junalla juhliin.

Ihania heinäkuun päiviä teille kaikille!

Elokuussa nähdään!

Empty box of strawberries

Tänään taivaalta putosi tyhjä mansikkalaatikko parvekkeemme eteen. Tähyilimme ylöspäin, mutta mitään ei tapahtunut.

Lähikaupasta saa pieniä ja väsyneitä mansikoita. Minusta mansikan kuuluisi olla edes vähän reipas. Mustikalle sallin surullisempia sävyjä ja puolukka no, puolukka on oma, kova itsensä, mutta siksi juuri niin luotettava.

Muistan lapsuudesta kirjan, jossa perhe on metsässä poimimassa marjoja. Jokaiselle perheenjäsenelle on annettu oma vati, kippo, kuppi tai sanko kullekin koon mukaan. Perheen tyttö vain ei saa vatiaan täyteen( koska syö marjat suoraan maasta suuhunsa tietysti) ja silloin metsänhenki lupaa auttaa häntä. Tytön täytyi kuitenkin tehdä vastapalvelukseksi tärkeä lupaus, jota en nyt millään saa mieleeni , muistan vain, että se oli kovin pelottava eikä tytön kuppi vaan täyttynyt marjoista.

Tuo kirja tuli yhtäkkiä mieleeni, kun tyhjä mansikkalaatikko putosi taivaasta.

Today an empty box of strawberries landed from above in front of our balcony. We peeked out and tried to see where it fell from, but got no answer.

Our cornershop has small and tired strawberries. I think strawberries should display at least a little spunk. I can easily allow blueberries some bluesy, weary tones, and lingonberries are, well, tough and crunchy, but reliable.

I remember from my childhood a book about a family, which goes to the woods for berries. Each one has their cups, but the daughter just can't get her cup full. A woods sprite appears and promises to help her, but in turn she must make some sort of promise. I have forgotten what that promise was. I only remember the little girls' despair, when she is left without berries.