Aloitin vapaan aamun irroittelemalla hiuksiani maalauksesta.
Pienet kiemurtelevat suonet kankaan päällä.
Kävin kirpputorilla, joka sijaitsee alueella, minne kaikki menevät autolla. Sain olla pitkän ajan ainoa kävelevä olento. Matkalla ohitin pienen, yksinäisen käkkärämännyn, turkoosin tavaravaunun, lukuisia samanlaisia autokauppoja ja jättömaiden takapihoja, joissa suuret vesilammikot tapaavat keväällä majailla.
Ajattelin kaupunkeja, jos voisi valita, minkä vaan, missä elää, olla, tehdä työtä ja kävellä, missä kukkivat kunnaat ja puut.
Pinkki torstai, en kestä kun tuo pinkki ja turkoosi ovat niin viehkoja yhdessä!
VastaaPoistaMinä en ole löytänyt aikoihin mitään kirpputoreilta enkä kyllä kaupoistakaan. En ole ostanut joulun jälkeen yhtään tavaraa, mutta eilen tein listan tavaroista, joita ostan heti kun saan palkan.
Listasta tuli hyvin lyhyt, ikkunanpesulasta, sukkia ja luonnoskirja siinä ainakin oli.
Pinkki ja turkoosi ovat kyllä ihania yhdessä.
PoistaIhailen ostamattomuuttasi. Minä olen ostellut ihan liikaa kaikenlaista, pikkulautasia, kuppeja ja kippoja kirpparilta. Voisin kokeilla kans ostolakkoa. Se tekisi varmasti hyvää.
Yläkuvassa oleva valokuvakortti on suosikkejani. Meillä tyttären seinällä kehyksissä. Liikuttava olento siinä.
VastaaPoistaKuvaamasi "maisema" on ikävä kyllä arkimaisemani. Kun menen kauppaan, josta saa muutakin kuin ruokaa, minun on mentävä kaiken tuollaisen läpi ja ohi. Pakokaasutietä, eikä moottoritien yli pääse ikinä, sitten vielä käveltävä läpi jättimäiset parkkialueet. Tuollaiseen paikkaan on hävinnyt kyläni keskusta viidessä vuodessa. Kun muutimme tänne, täällä oli vireä pikku keskusta, josta sai monenmoista, oli jopa kirjakauppa. Nyt siellä on pelkkiä tyhjiä liikehuoneistoja tai kebab-ravintoloita. Niin surullista.
Kunpa voisikin hoitaa asiansa kauniimmissa paikoissa. Mutta aina ei voi valita.
Sain vasta tuon kortin ystävältä. Tykkään siitä todella.
PoistaKuulostaa juuri sellaiselta alueelta, jonka läpi kuljin tänään. Just tuo supermarket on siellä kans. Supermarkettien ja autokauppojen keskittymä. Rumaa seutua.
Masentavaa, että pienet keskustat katoavat. Raha kai siinä jyllää, tuollaisten päätösten takana.
Kunpa ymmärrettäisiin, että ihmiset kaipaavat pieniä kirjakauppoja, kahviloita, leipomoita, kyläkauppoja. Että sellaisella on merkitystä.
Mutta kun suurin osa (suomalaisista) ihmisistä ei tunnu kaipaavan pientä, eivät he halua mennä pikkukaupasta toiseen. Kun joskus avaan suuni ja tästä mielipiteeni sanon, saan missä tahansa tyrmäyksen. Kaikkien mielestä tuntuu olevan hyvä, että autolla mennään niihin joutomaiden keskittymiin, muuta ei selvästi tarvita. Minä en saisi edes kahvia alas jonkun kauppakeskuksen tiloissa, saati siitä maksaisi. Toiset menee syömäänkin sellaisiin paikkoihin.
PoistaTämä on silkkaa vaaleanpunaista, koko kevät. Luulin ennen, että vaaleanpunainen on jotain tyhmää ja tylsää, nyt siinä on yhtäkkiä kaikki olemisen sävyt.
VastaaPoistaVoi, vaaleanpunainen kevät olisi ihana.
PoistaIhanaa, että sinulla on sellainen.
Vaaleanpunainen on minusta usein tulkittu kovin kapeasti. Se on paljon muuta kuin vain jotain söpöä ja vaaratonta.
Vaaleanpunainen on hyvä, usein täydellinen. Niin vaarallinen siinä kaikessa ulosnäkyvässä söpöydessään, kyllä.
VastaaPoistaTuo sininen pilkkukannu on myös täydellinen. Sellainen, johon toivoisin itselläni olevan adoptio-oikeuden. (Ja minä kun en tykkää sinisestä enkä pilkuista, en en...)
Ihan totta, tuo mitä sanoit vaaleanpunaisesta.
PoistaPilkkukannu on tavallaan minulla hoidossa:) Siskon kannu, se on niin ihana.
Hienot värit!
VastaaPoistaJa kirpputorireissu, ihanaa. Aina välillä mietin ettei pitäisi ostaa mitään, kun en tarvi, mutta sitten totean että asioiden löytäminen saa minut aina hyvälle tuulelle. Monet materiattomatkin jutut, joten en pidä sitä huolestuttavana. Ja koska enimmäkseen koluan kirppareita, niin käytetty tavara kiertää eikä päädy kaatopaikalle.
Mulla on muuten kans tuo sama kortti, tai oli, taisin lähettää sen eteenpäin.
Juu, kirpputorien kiertely ei sinänsä ole vaarallista:) Se löytäminen minuakin kiehtoo. Kirpparit ovat parhaimmillaan kuin pieniä kotimuseoita. Välillä vain tuntuu, että tärkeintä ei enää ole löytäminen vaan ostaminen. Että on pakko ostaa jotain ja perustelee sen kierrättämisellä, vaikka oikeasti haluaa vaan ostaa ja omistaa.
PoistaTuo kortti on ihana!
onpa herkullista vaaleanpunaista ja turkoosia! mulla on ollut vain yksi hyvin vahva vaaleanpunaisen kausi elämässä, mutta turkoosin tarve tulee useamminkin.
VastaaPoistaSellaiset alueet on kummallisia joihin pääsee vain autolla. en pysty kuvittelemaan sellaisia amerikkalaisia lähiöitä, joihin ei olla edes rakennettu jalkakäytäviä katujen varteen, koska kukaan ei kuitenkaan koskaan mihinkään kävele. siis että pihasta suoraan autoon ja autolla jonnekin. parhaimmillaan tietenkin jonnekin liikuntakeskukseen, jossa voi sitten kävellä juoksumatolla tai jotain vastaavaa..
Mulla on jäänyt päälle vaaleanpunainen vaihe. Sitkeä vaaleanpunainen kausi:)
PoistaMulle tuli just mieleen ne amerikkalaiset kaupungit tuolla kävellessäni. Tuli oudolla tavalla alaston olo, kun kaikki muuta ajoivat autolla ohi. Niin kuin olisin rikkonut jotain sanomatonta sääntöä.
On varmaan paljon kaupunkeja, jotka on rakennettu autoille eikä ihmisille.
Minkä kaupungin valitsisit, jos saisi valita (ilman realiteetteja)? Minä pidän kotikaupungistani Helsingistä, mutta taidan kuitenkin olla pikkukaupunki-ihminen. Rakkaus mihinkään kaupunkiin ei ole kuitenkaan niin ylivoimainen, että olisi tullut lähdettyä täältä enää pois.
VastaaPoistaAutojen ehdoilla suunnitellut miljööt ovat kamalia, niissä joutuu kävelemään aina pidempiä matkoja kuin autolla ajavat.
Vaikea kysymys:)
PoistaKaupunki, jossa mukavan vuokra- asunnon löytää kohtuuhinnalla, jossa asuu ainakin yksi ystävä, jossa on edes jonkinlainen sosiaalinen tukiverkko, jossa on töitä ja pärjää ilman omaa autoa. Tuollaisen, kun löytäis niin ois ihan mahtava.
Kirpparit on niin ihania. Ja mulla on tapana rakentaa jonkun myyntipöydän ihmisestä tarina. Että ai jaa, sillä on tällaisia tavaroita, millainen ihminen se mahtaa olla? Joskus tapaa itsepalvelukirpiksen pyötien joukosta niin kivan laarin, että ajattelee, että no hitsit, tämä on varmaan tosi kiva ihminen, olisi mukava tutustua.
VastaaPoista