Tänään aamulla ilma tuntui liian tiheältä, keitin lapselle puuroa ja kuuntelin ukkosta. En uskalla katsoa sitä.
Flow jää nyt väliin. Puoliso kävi siellä kuuntelemassa Kemikaaliveljeksiä ja totesi, ettei ole pitkään aikaan nähnyt noin paljon ironisia viiksiä. Tykkään enemmän totisista viiksistä. Isälläni on sellaiset. Lapsena pelkäsin, että isä leikkaa viikset ja parran pois, muuttuu joksikin toiseksi, vieraaksi. Vannotin, ettei isä saa koskaan ajaa partaansa pois. Viiksistä voi neuvotella.
Viiksistä voi aina neuvotella.
:) Hymyilen ja mietin viiksineuvottelua.
VastaaPoistaOnko ne semmosia kalapuikkoviiksiä....?
VastaaPoistaMeidän tyttö rupesi itkemään, kun leikkasin hiukset lyhyiksi. Se oli kai sellainen kamala järkytys, tuli turvaton olo. Kyllä viiksistä voi neuvotella :)
VastaaPoistaTuli mieleen, että oletko nähnyt ranskalaisen elokuvan Viikset?
VastaaPoistaIsäni oli partanaama kun olin pieni, ei ole enää, mutta vieläkin muistan sen tuoksun ja tunnun.
Parrat on kivoja, viiksistä en tykkää.
Minäkään en uskalla katsoa ukkosta. Tekisi mieli ottaa siitä kuvia, mutta kun en vaan uskalla. OLtiin taas viime yönä kesken unien alhaalla paossa. En jaksa, jos taas ensi yönä...
Oi näitä kuviasi...niin kauniita!! Ja nämä värit näyttävät niin hyviltä nyt. Tuon sävyisen mekon kun saisi..tai huivin. Tai villatakin.
VastaaPoistaIsälläni oli pelottavat kasari-viikset kun olin pieni,ja niiden kanssa olkapäille ulottuva paksu musta tukka..isä näytti ihan mafia-elokuvien pahikselta:) Onneksi viikset jäivät 80-luvulle,tukka sinnitteli pidempään..
Minäkään en uskalla katsella ukkosta,salamoissa on jotain pelottavaa..haluaisin kokeilla kuvata sitä joskus niin kuin Liivakin,en ole ikinä kuvannut..mutta en uskalla. Ehkä vielä joskus..
Ihania kuvia ja värejä, väreileviä.
VastaaPoistaMieheni kasvattaa aina partaansa monta kuukautta ja sitten leikkaa rysäyttää sen aina minulta salaa pois. Se on aina yhtä suuri järkytys, en totu siihen koskaan :) Toisaalta, se piristää parisuhdetta, kun saa vähän kuin uuden ihmisen kanssa aina aloittaa :)
Flow jää meiltäkin väliin, vaikka hinku sinne mennä on kova. Harmi kun helsinki on niin kaukana ja eikä oikein ole rahaakaan.
Miten minusta tuntuu, että viiksistä ei voi ikinä neuvotella. Ei vaan voi.
VastaaPoistaIhanat kuvat.
Ironiset viikset naurattaa.
VastaaPoistaMun mieheni ei ole onneksi koskaan yrittänytkään kasvattaa viiksiä. Eikä kyllä partaakaan, vaikka hänellä hyvät edellytykset olisikin, leuka kasvaa kuin heinä jollei sitä aja.
Minä meinaan huomenna, öö, siis tänään mennä ironisten viiksien keskuuteen, niin ja vähemmän ironisten raybanien. Siel on muutama juttu, jotka tahdon nähdä. Ja maanantaina on onneksi vapaa.
VastaaPoistaArle:
VastaaPoistaviiksineuvottelut sujuivat hyvässä yhteishengessä:)
Violet:
just niitä, mitä nolommat sen parempi, niin olen ymmärtänyt. Ja kaikki tapahtuu ironian suoman turvallisen välimatkan päässä.
Kirjailijatar:
ymmärrän oikein hyvin tytärtäsi. Nyt kun muistelen, niin olen tainnut myös vaatia, ettei äitini saa:
1. leikata lyhyttä tukkaa ( edes polkkaa ei hyväksytä )
2. Värjätä luonnopunaista tukkaansa.
Oon kamala vaatija.
Liivia:
juu tiedän tuon kirjan ja leffan, onks hyvä? Kiinnostaisi lukea ja katsoa.
Viikset on vaikeita.
En minäkään uskalla katsoa saati sitten kuvata ukkosta, pelottaa, että siinä on jokin paha voima.
Niina:
voi kiitos Niina!!!
Isäsi tyyli kuulostaa hienolta! Luonnostaan musta tukka on kyllä niin kaunis ja harvinainen Suomessa.
Mun isällä oli kans aika omaperäinen tukka/ partatyyli aivan toisenlainen kuin muiden lapsilla. Olin salaa myös ylpeä isäni erikoisesta habituksesta.
Solen:
Ihan sama juttu meillä: kesäpartamies ja sitten talvella parta katoaa. Tykkään molemmista.
Rahasyistä skippaan itsekin Flow: n. Asutaan melkein naapurissa ja eilen saatoin erottaa jotain ääniä ja ehkä yhdistää ne johonkin orkesteriin ehkä .
Kiitos kaunis Solen!
Ilse:
pitkään aikaan ei ole onneksi tarvinnut viiksistä väitellä. Varsinkin sellaiset Hercule Poirotit tai /70- luvun Burt Reynoldsit läheisen nenän alla vois olla aika haastavia.
Merja:
eilen iltakävelyllä kohtasimme kymmenpäisen ironisten viiksien joukon, siellä ne tuulessa keinuivat. Lapsi katseli ihastuneena tuota näkyä.
Tanja:
oi kuinka kivaa kuulla sinusta Tanja!!!
Siellä ois ollut kyllä vaikka mitä ihania esiintyjiä, mutta nyt päätin säästää rahat matkalle. Nyt vähän epäilyttää, oisko sittenkin pitänyt lähteä, jossitteluksi menee.
Kauniita kuvia sinulla ja ihania kirjoituksia!Nyt minäkin ylitän esteen ajatuksissani, etten voi / osaa tehdä / pitää blogia...;)
VastaaPoistaIroniset viikset, hyvin sanottu. Minun isälläni on aina ollut viikset, en osaa edes kuvitella häntä viiksettömänä. Partakin hänellä on. Kerran hän oli ajanut parran pois ollessani ehkä vuoden vanha - voi sitä huutoa ja itkua, kun olin säikähtänyt häntä :)
VastaaPoistaNämä kuvat ovat niin kauniit, niin kauniit. Kuten aina sinun kuvasi ovat.
Viikset-kirjaa en ole lukenut, eikä leffakaan ihan maailman parhaita. Taisin kuitenkin loppuun asti katsoa.
VastaaPoista