Lahja

Sain tänään lahjan. Asetelman.
Kolme vuotias tyttäreni rakastaa keltaisia muistilappujaja ja asetelmia, joita voi löytää ihan mistä vain. Yhden keltaisen muistilapun löysin vessanpöntön reunasta, toisen romantillisesti rypistyneenä tyynyn alta.
Tämän päiväisessä asetelmassa on oivallisesti käytetty tamppoonipakkausta.

Taivas murisee. Mitä lie harjoituksia tekevät pilvien yllä.

Kolme ensimmäistä kuukautta

Ulkona on ohutta valkoista. Valkoista, jonka voi rapsuttaa helposti kynnellä pois.

Tuntuu, että monta viikkoa on kulunut sumussa. Nenäliinan tiheässä sumussa, josta on imetty kaikki valon rippeet pois. Toivon, että meidän sairastelut ovat tältä vuodelta sairastettu. Lääkärin mukaan kolme ensimmäistä kuukautta päiväkodin aloittamisen jälkeen menee sairastaessa. Lääkärit sanovat kaikenlaista.

Lapsi sanoo: äiti, mene sudenkorentoon ja lennä.

Radio soitti aamun hämärässä pianoa. Laulua, jonka tahdissa unen on hyvä haalistua.

Kellot on käännetty, kuljen talviajassa paljain päin.

Uimahallissa näkee usein ihania vanhoja naisia, jotka kaikkia kieltokylttejä uhmaten uivat vahvasti punatuin huulin. Kauan sitten maalasin koko syksyn suuria, punaisia maalauksia. Muistan miltä tuntui tulla niiden lähelle. Maalatessa ihmettelin, kuinka erilainen punainen voi olla: samaan aikaan hiljainen ja räikeä, röyhkeä ja hauras, leikkisä ja vakava.
Pitkästä aikaa on ikävä punaista.

Lehtien mentyä piha on hiljainen. Makaavat maassa niin kuin tietäisivät jo.

Maitokaupan jonossa valkohiuksinen mies haaveili jäästä, jota pitkin liukua. Toisesta jonosta vastattiin: ei ole pitkä aika.

Tarvitsen takin, jossa on suuri ja horjumaton vuori.

Keväisin usein minusta tuntuu kuin kaikki elämäni keväät olisivat yhtäkkiä aivan likellä, päällekkäin, mielen ulottuvilla ja samalla täysin saavuttamattomissa. Syksyt ovat toisenlaisia. Syksyistä mietin taas: mistä muistan tämän syksyn. Tai miten unohdan.

Sain rakkaalta ystävältä ihanan kirjeen. Sitä en unohda. Piti kaivaa esille eräs kirja, kirjasta nämä sanat:

" Kirjeen saaminen on minulle aina elämys.

Käsinkirjoitettua kirjoitettua kirjettä ei lukuelämyksenä voita mikään.

Se on hiljaista puhetta, kuiskausta tai huutoa.

Siinä vuorottelevat kuvat, maalaukset, unet ja äänet. "

                                       Maaria Wirkkala 1983 

Piirretty

  

Lapsi toi aamulla minulle vaaleanpunaisen ympyrän ja sanoi vakavana: no niin, nyt sinut on piirretty.

 En muista milloin minut olisi piirretty. Ehkä joskus lapsena. Toisella luokalla piti piirtää vierustoveri. Muistan sen hyvin, koska opettaja nuhteli minua liian tummista varjoista. 

Vaaleanpunainen, pyöreä minä nojaa nyt makuuhuoneen seinää vasten, siellä missä aurinko vielä hetken läikehtii.

Tahtoisin piirtää enemmän. Piirtää ja lukea. Tänään aloitin Naurettavien rakkauksien kirjan. Piirsin näkymättömille tikapuille varjot. 

Ainakin yksi siili ja sade rankka

Tihvani on osoittautunut korvaamattomaksi ystäväksi.
Lapsen päiväkotiin on viiden kilometrin matka. Viiteen kilometriin mahtuu ainakin yksi siili, sade rankka, kolme papiljotit päässään kadulla tupakoivaa naista, kaksi ylämäkeä ja yksi unohdus.

Tänne kirjoittaminen tuntuu jotenkin kankealta.
Tahtoisin kirjoittaa tarkemmin ja pitempää tekstiä, mutta siihen minusta ei nyt ole. Kuvat ovat helpompia. Niillä ei ole minulle ainakaan nyt niin selkeitä rajoja, joiden sisällä pitäisi pysyä.