Tein pitsaa. Katselin kun prinsessa kulkee kaupungin halki valkoisissa. Mietin mitä tuollainen tuntikausien hymyileminen tekee poskille. Poksahtavatko ne pimeässä, kun kukaan ei enää katso tai näe.
Maauimalan pukuhuonessa tänään aamupäivällä nainen sanoi: kesä on jo ohi. Teki mieli oikaista niin, että oksat pois. En ehtinyt. Matkalla kotiin tuoksui syreenit.



Ei, ei, ei! Kesä on vasta alussa, ihan alussa! Elokuu vasta on parhain kesäkuukausi.
VastaaPoistaMinäkin ajattelin niitä poskia ja rannetta...
VastaaPoistaMinulle kesä ei vielä ihan oikeasti ole alkanutkaan, se alkaa vasta torstaina, loma. Juhannusaattona appiukko sitten sanoo jokavuotisen mantransa, nyt se on kesä ohi. Siitä on tullut jo traditio ja sitä odottaa, enää en tule siitä edes kiukkuiseksi, lähinnä se hymyilyttää.
Mua hymyilyttää myös vieläkin tuon aiemman postauksesi Mies-kohta, ajattelen kaikkia niitä mystisiä blogeissa taka-alalla aistittavissa olevia miehiä, ovat ja eivät ole ja kuitenkin ovat.
Kaiken ihanan onnen keskellä ajattelin myös noita poskilihaksia.Jouduin kerran hymyilemään pakosta puolipäivää ja sain kamalan päänsäryn enkä hymyillyt viikkoon..Kesä kurkkii ainakin meillä tuolla naapurin aidan takana ehkäpä se on ujo tänä kesänä.Tykkään kuvistasi Celia!
VastaaPoistaMinulla ainakin lihakset puutuu, kun hymyilee pitkään, mutta ehkä siihen tottuu. Jos se kuuluu osana prinsessan koulutukseen. Minusta oli kiva katsoa häitä, vaikka ajattelin, ettei ne kiinnosta minua yhtään. Sitten se olikin mukavaa. Ehkä sitä kaipaa vähän satua elämään.
VastaaPoistaJa kesä, se on vasta alussa, sanon minä!
Nukuin pommiin prinsessahäiden alusta. Juhlavin hetki oli mielestäni, kun he lipuivat veneellä sinne linnalle. Seisoivat siellä purressa ja miehet sukellusveneen päällä hurrasivat.
VastaaPoistaMuistan ikäni yhdet bileet joskus 20 vuotta sitten. Aamulla siellä yksi homopari alkoi kinata. Aiheena oli se että toinen selaili Me Naiset -lehteä ja näki just tuon prinsessan ja alkoi puhui että oliskohan hänestÄ kiva olla prinsessa vai ei ja sitä se pallotteli vartin että haluisko vai ei ja mut sit toisaalta ja sillä toisella oli karsea krapula eikä se olisi jaksanut kuunnella sitÄ arpomista.
VastaaPoistaEi kesä ole vielä ohi. Mitä se nainen tuollaisia höpisee. Höh.
VastaaPoistaMinä en katsonut häitä,nopeasti vilkaisin vaan. Ärsyttää kun joka paikassa on ollut vaan niistä häistä koko ajan ja on varmaan vielä pitkään. Onhan se ihanaa ja kaunista,mutta minua ei ainakaan kiinnosta.
Sireenit on ihania ja nyt tekee mieli pitsaa:)
Minulla oli ainakin hääpäivän jälkeen posket kipeänä hymyilemisestä. Se oli hyvä juttu. Hääpäivä oli yksi parhaista.
VastaaPoistaPimeässä prinssi suutelee prinsessan poskia ja ne hymyilevät vielä paljon syvemmin kuin millekään kameralle.
VastaaPoistaKesähän loppuu vasta kun syksy alkaa, ja jos joku väittää, että syksy alkaa heinäkuusta, niin kyllä vähän saa oikaistakin.
(Toisaalta mitään en inhoa niin kuin niitä renkutuksia, joiden soittaminen alkaa joskus toukokuun alussa: "vielä on kesää jäljellä..." No niin on! Tartteeko sitä hoilottaa.)
Mä olen tuollainen pessimisti, että voisin ajatella että kesä on jo ohi. Mutta heti perään; se ei saa olla vielä ohi! Lähtölaskenta alkaa kuitenkin aina omilta synttäreiltäni.
VastaaPoistaSyksy ei silti ala vielä, vasta silloin kun koulutkin. Muu on sellaista ollakkovaikoeiköollakesää.
Tänä vuonna olen selvästi vielä odottavalla kannalla.
Ilona:
VastaaPoistaniimpä!!
Minä tykkään ehkä eniten heinäkuusta, mutta elokuukin on ihana kuu.
Himalainen:
juu, varmasti tuntuu ranteissa tuollainen heiluttelu:)
Minun mummollani oli ihan sama mantra, se alkoi vasta heinäkuun alussa, mutta muistan lapsuudesta aina nuo hetket, kun mummo totesi kesän virallisesti päättyneen. Nyt sitä muistelee haikeudella.
Maria:
pakosta hymyileminen on ihan kauheeta, ellei sitten ole näyttämöllä, mutta silloinkin se voi olla kauheeta. Ei ihme, että sait päänsäryn.
Kiitos kaunis Maria!!
Kirjailijatar:
minustakin oli kiva katsella häitä, aivan kuin katsoisi jotain pitkää satua. Prinsessalla on varmasti rautaiset, treenatut poskilihakset.
Hyvin sanottu Kirjailijatar, sanon minä!!
Hanna:
muistan tuon hetken.
Minusta oli hauskaa, kun joka nurkassa ja kulmassa oli viulut tai kuoro laulamassa. Aina, kun Victoria käänsi päätä, niin uusi kuoro aloitti.
Piilomaja:
krapulapohdintaa parhaimmillaan:)
Niina:
sen olisin tahtonut tuolle naiselle sanoa, mutta hän oli ehtinyt jo lähteä.
En minäkään yleensä ole kiinnostunut kuninkaalisista, enkä muutenkaan häistä piittaa, mutta tämä oli yllättävän kiva spektaakkeli katsoa.
Jonna:
kuulostaa ihanalta päivältä!!
Olina:
se on kyllä rasittava renkutus. Minusta kesä loppuu elokuussa.
Mä tahtoisin lähteä syyskuussa jonnekin, missä on vielä kesä. Olla siellä jossain kuukauden ja pidentää siten kesää.
Liivia:
ollakkovaieiköollakesä on hyvä ilmaus.
Olen kans odottavalla kannalla, silleen rauhallisen toiveikas.
ihanat kuvat. taas.
VastaaPoistalapsena tuntui että meillä on jotain samaa prinsessa victorian kanssa, kun satuttiin olemaan samanikäiset. siihen se sitten taisi jäädäkin.
kun olen katsonut joitain kuvia, näyttää siltä että tuleva kuningatar jaksaa kyllä hymyillä, mutta tuore puoliso venyttää vain toista suupieltään. se on minusta ihan ymmärrettävää. sen täytyy kiristää poskia, tuommonen jatkuva hymyn ylläpito.