lauantai 19. joulukuuta 2009





Viime torstaina kulkiessani aamulla pakkasen halki töihin näin kaksi tanssiesitystä.
 Ensin kaksi oravaa juoksi siksakkia edessäni autiolla kadulla. -27 asteen pakkasessa sai tanssia rauhassa. Keltaisessa ikkunassa näin miehen ja naisen tanssimassa tangoa. Näin päättelin taivutuksista. Olo oli onnellisen epätodellinen.

Olen saanut pitkästä aikaa nukuttua ja nähnyt paljon talounia. Illalla tiramisu ja ranskalainen elokuva.

12 kommenttia:

  1. Minä se näin itseni tanssaamassa peilin edessä yöasussa, siivousrätti kädessä ja musiikin mukana hoilottaen. Sitten tuli se ajatus: 'idiootti, lopeta tämä typerä tanssi', jonka jälkeen nostin volyymiä ja lisäsin askelia. Kerrankos sitä tanssii, jos tanssittaa!

    VastaaPoista
  2. Meillä oli aina ennen iltatanssitraditio, se pitäisi herättää tässä kodissa henkiin. Siis lapsen kanssa kolmisin, ei mitään romanttista kahdenkeskistä. Vaikka se vois olla aika hyvä. Y alkoi vähän haaveilla yhdestä kartanosta, jonka voisi saada hyvään hintaan. Ja sitten remontoida sitä 3 vuotta.

    VastaaPoista
  3. Suloiset kuvat. Tanssiminen on kivaa, voi että tykkäänkin tanssia. Kotona, tanssitunnilla, autiolla kadulla.

    VastaaPoista
  4. Ihana pieni pörröpää! Minkä ikäinen tyttösi muuten on?

    Minä näin viime unta kamalasta junaonnettomuudessa,joka tapahtui tuossa ihan vieressämme olevalla sillalla. Tavarajunan kyydistä tippui jättimäisä lankkuja/puutolppia radalle ja ne levisivät pitkin poikin siltaa. Ensin niihin törmäsi matkustajajuna ja sitten vielä tavarajunakin. Se oli ihan kamalaa..seurasin vain vierestä,kun en voinut mitenkään varoittaa. Joten otin sitten siinä unessa kuvia,kun en muutakaan keksinyt..aika tylyä! :/

    VastaaPoista
  5. niin,siis näin viime YÖNÄ unta...:)

    VastaaPoista
  6. hui, jos olisi noin paljon pakkasta niin tanssisin kyllä minäkin:)

    talounet on mun vakio unikamaa. sitähän kai sanotaan että talounet kertoo aina unennäkijästä itsestään. mutta kyllä kovin erilaisia taloja uniin mahtuukin.. mitä niistä sitten pitäisi päätellä..

    VastaaPoista
  7. Maijja:
    kuulostaa just hyvältä, älä lopeta!

    Hannna:
    iltatanssitraditiota kaipaisin minäkin. Ennen tanssin aina imuroidessa, imuri oli hyvä tanssipartneri.

    Millainen on kartano Suomessa? Mulle tulee kartanosta vaan mieleen saksalaiset romantilliset romaanit, joissa seikkailee neito nimeltä Helga.

    Maija:
    tanssiminen on kyllä parasta, melkein aina missä vaan milloin vaan.

    Niina:
    meidän tyttö on vuosi ja kaksi kuukautta, melkein kolme. Eikös sinun tyttösi ole vähän vanhempi?

    Mun unessa oli myös juna siis tässä talo unessa. Talo, johon meinasimme muuttaa sijaitsi junaradalla ja junaradan nimi oli Lordinrata ( nimetty tämän euroviisu Lordin mukaan). Sanoin miehelleni, etten suostu muuttamaan mihinkään, mikä on nimetty Lordin mukaan.
    Aika epäilyttäviä nämä junaunet meillä molemmilla.

    VastaaPoista
  8. Suloinen pieni!

    Tuossa tangossa oli taikaa kuin joskus mainitsemassasi metsän keskellä soittaneessa miehessä.

    VastaaPoista
  9. Ehkäpä oravat viettivät omaa jouluaan jo :)

    Meilläkin tanssitaan usein, lähinnä minä ja tyttö, isoveljet katsovat jurosti alta kulmien, vaikka salaa tahtoisivat mukaan, mutta eihän sitä voi kun pikkusisko liihottaa ballerinatamineissaan...ihan liian prinsessamaista ja tytöthän on 6 ja 7 v poikien mielestä ihan kamalia...yäk!

    Mukavaa että olet saanut nukuttua, valvominen pitemmän päälle saa kiukkuiseksi ja unohtelevaksi...ainakin mut. Saisin nukkua, koska lapset ovat jo niin isoja että nukkuvat yönsä jo hyvin ja aamuisinkin (liian) pitkään, mutta itse kukun yökaudet enkä saa mentyä nukkumaan, vaikka tiedän miten tärkeää tuo uni olisi.

    VastaaPoista
  10. ihanaa joulua sinulle ja pienelle ihmiselle ja kaikille jouluihmisille kenen kanssa mahdollisesti joulua vietätte:) no niin, olipas se nyt hassusti sanottu..
    Mutta siis, toivon sinulle unta ja lunta, sopivasti molempia, herkkuja ja haaveita. Nähdään taas!

    VastaaPoista
  11. Outi:
    oi, sinä olet varmaan jo matkalla kohti Barcelonaa!
    Minä kävin siellä vuonna 2001, niin ihana kaupunki. Onnellinen, kun pääset sinne.
    Nähdään ensi vuonna!

    Neiti Nimetön:
    kiitos kaunis, Neiti Nimetön!

    Tangossa on taikaa, näin on.
    Tämä tanssiva pari oli aika nuori. Tytöllä oli punainen kukka hiuksissaan. Se jäi elävästi mieleen.

    Annakaisa:
    meidän tyttö tahtoisi tanssia koko ajan, hän on vasta löytänyt koko jutun.
    Ehkäpä te voisitte pitää hieman " poikamaisen " tanssihetken, jos pojatkin innostuisivat. Ja balleritamineet on sen ajan hyllytetty:)

    VastaaPoista
  12. Joo,tyttöni on nyt vuoden ja viisi kuukautta:)

    Ja aika hassua,että sinullakin oli juna unessasi..hui!
    Mutta aika hyvä nimi,vähän rupesi naurattamaan Lordinrata! Mistäköhän sekin lie sinne eksynyt?

    VastaaPoista