perjantai 17. huhtikuuta 2009

takaisin







Yhdeksän päivää vierähti aika pohjoisessa kaupungissa.
Näin vanhaa ystävää, join kahvia ja söin pullaa, pyöräilin isän kanssa tunnin vastatuulessa, tunnin myötätuulessa, kipeytin kurkkuni, näin junassa vaaleanpunaiset polveen asti ylettyvät saappaat, panin ne merkille, laitoin äidille sulkakampauksen, join kahvia, söin pullaa. Tuntui, että minne tahansa äitini talossa kuljinkaan, niin kameran linssin eteen ilmestyi hevonen.
Sillä aikaa toisaalla ystävä oli saanut ihanan tyttövauvan ja leskenlehdet kukkivat.

9 kommenttia:

  1. Voi, vauvauutiset ovat aina niin ihania, vaikka ei tuntisikaan itse onnekkaita. Muistan vaan, kuinka herkkä hetki on tuo syntymän hetki. Sitä vaan ihmettelee, eikä osaa pukea näitä tunteita sanoiksi. Voih, voih. Liikuttavaa.

    Vau, voin kuvitella mielessäni nuo vaaleanpunaiset saappat! Kevättä ilmassa!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä. Mä en saa koskaan oltua edes viikkoa pohjoisessa, ja menenkin sinne tosi harvoin. Mun äiti oli nähnyt jo sinivuokkojakin. Kiva kun tulit takaisin!

    VastaaPoista
  3. Kivaa kun tulit takaisin, minäkin hihkaisen:)
    ja lähden huomenna katsomaan omaa äitiä ja isää. joka väittää nähneensä jo sinivuokkoja. ja variksen pesän omassa pihapuussa.
    minkälainen on sulkakampaus..?

    VastaaPoista
  4. Ihana väriyhdistelmä näissä!

    VastaaPoista
  5. Minun vanhempieni luona on joka paikassa kirjoja ja lehtiä. Aivan valtavasti. Onneksi. Tkkään olla niiden keskellä. Kirjat ovat samassa järjestyksessäkin hyllyssä kuin olivat jo kun olin lapsi. Uutta tulee toiseen päähän, vanhat pysyvät.

    Toinen kuva vie minut pienelle matkalle. Se on ihana.

    VastaaPoista
  6. Kiva että olet taas täällä :) !
    Minun vanhempieni luona on minun mieleeni vähän turhan paljon kaikkea kerääntynyttä tavaraa. Sisustusmakumme eivät aivan kohtaa heidän kanssaan :). Mutta ei se haittaa, siellä kotona on silti aina kiva käydä. Ja hurjan kiva on myös palata omaan nykyiseen kotiin.

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa takaisin pohjoisesta! Olin itsekin pääsiäistä viettämässä samassa ilmansuunnassa, ja siellä oli paljon aurinkoisempaa kuin täällä Helsingissä!

    VastaaPoista
  8. Pohjoisen pääsiäisloma kuulostaa hyvältä ja mitkä romanttiset sävyt äitisi talossa!
    Rauhallista lauantai iltaa :)

    VastaaPoista
  9. Syysleimu:
    en ole vielä päässyt ystäväni vauvaa katsomaan, mutta kovasti odotan, että saan nähdä pienen ihmeen.

    Saappaat olivat outoa sameaa vaaleanpunaista ja kiiltonahkaa. Jotenkin hassut ja hämmentävät pieksut.

    Hanna:
    kiva tulla takaisin, kun olette täällä! Äidilläni ei ole nettiä, huomasin kyllä kaipaavani sitä, hieman. Tai ainakin ajattelevani, aika paljon.
    Tää blogimaailma on imaissut mut aika perusteellisesti.

    Outi:
    minä hihkuin, kun sain taas lukea sun tarinoita.
    Olen nähnyt tänä keväänä yhden hapuilevan ampiaisen, sinivuokkoja ja variksenpesiä vielä odottelen.

    Äidilläni on ihanat punaiset hiukset ja pyysin, että saisin laittaa sille "avantgardeekampauksen sulan kera", näitä pääsiäishuveja:)

    Merja:
    kiitos Merja!

    Violet:
    äitini koti on vanha puutalo, jossa kaikki on vähän vinksin vonksin.
    Kirjoja sielläkin paljon. Se on minusta hyvän paikan merkki.

    Kiitos kaunis Violet!

    Maija:
    kiitos Maija!!!

    Joo, kyllä omaan kotiin on ihana palata. Hetken aikaa se näyttää jotenkin ihan uudelta ja samaan aikaan tutulta.

    Leslie:
    kitos Leslie! Kiva tulla takaisin:)
    Meillä paistoi kans koko loman ajan aurinko ja oli aika hurja tuuli, oikein sopiva pääsiäissää.

    Marika:
    äitini talossa on lempeät sävyt ja vanhan talon hämy, sellaisen haluaisin itsekin.
    Mukavaa lauantai- iltaa sinulle kans!!

    VastaaPoista