Tallinn

Tänä vuonna kaikki vihreys puhkesi yhdessä yössä. Silloin keväällä.
 Nyt puihin on laskeutunut loppukesän raskaus ja humina. Sitä seuraa surunhumahdus ja ikävä.
Aina sama juttu.

Kuvissa Tallinna ja paikka, jossa kohtasimme ainakin kaksi koiraa, huutavan miehen ja hiljaisen junaradan.
Tallinnassa kohtasimme myös ensimmäistä kertaa ihanan ja niin kauniin Marikan. Parasta maailmassa ovat kohtaamiset.
 Ja kissanpojan iltavilli.

I would walk 500miles- Tallinna

Aloitan kesken lauseen kaiken, puolivälistä, kuukausien takaa.
Yhtäkkiä kesä, kaupunki, jossa kaikkialla leijailee poppelin pumpulia vai onko se lehmus, joka sataa päälle. Puhi, hän sanoo ja katsoo taivaalle.
Kesänpehmeä päivä, kuljemme merenrannalle, tuuli heiluttaa keltaisia kukkia.
Tahtoisin kirjoittaa postikortin onnellisille sanoille.

And I would walk 500 more. We had such a lovely day in Tallinn with my dear friend. Walking, talking, meeting sweet Marika, laughing, getting happily lost in translation.

Asioita mielessä:

- Moonrise Kingdom- elokuva.
- Ajatus polkupyöräilystä.

- Aino Vennan musiikki.
- Lupa olla eri mieltä ilman, että se tulkitaan riidanhaluisuudeksi.

- Tämä, joka inspiroi minua kovasti.

- Talvehtivat pelargoniat.
- Linnunlauluun herääminen keväällä.

Kuvissa punaista viime vuodelta.

Peitossa

Kuvat otti sisareni Linnea

Barbit ja yksi ruskea rotta on puettu parhaimpiinsa iltaa varten. 

Mennyt kuukausi on ollut sairastamista, tulehdus ja useita variaatioita. Ehkä se on nyt ohi.

 Koputan ja halaan kaikkia puita.

Toivon iloa, valoa ja rohkeutta vuodelle 2013!!
Olkoon se hyvä meille kaikille.

Ajattelen erästä takkia.
 Äitini sai sen syyskuussa 1968. Siperiassa ja Kiinassa sattui silloin täydellinen auringonpimennys. Siitä oli ollut puhetta, vaikkei mitään näkynyt. Takin sisällä on suuri ja horjumaton vuori.

En tahtoisi ajatella erästä toista takkia. Ostin sen vuosi sitten kiireessä, kun äkkiä tuli kamalan kylmä ja paleli. Kuvittelin, että sen nimiset kestäisivät edes jotakin. Ei nyt auringonpimennystä , mutta kuitenkin enemmän kuin yhden, kaltevan vuoden. Nyt sen sisus rakoilee miten sattuu, päästää kaiken läpi. 

En tiedä mistä nämä takit tulevat, mutta äkkiä ne menevät. Ei taida olla minusta enää uuden takin ostajaksi.

.

Lehti sanoo: aurinko nousee 9. 20, aurinko laskee 14. 48. 

Tietokoneeni sammuu nykyään useita kertoja päivässä. Viimeksi 10. 59. 

Se ottaa pimeyden vähän liiankin tosissaan. Ymmärrän.

Uimahallin pukukopissa nainen kysyy toiselta: " Miten pesulaan voi hukkua? " 

Piha on täynnä lammikoita, puolityhjä uimarengas odottaa jääkaapin päällä. 

Nuha yrittää tulla, mutta barbit on puettu nenäliinoihin. 

Kiitos vielä viisaista ja ihanista kommenteistanne!!

.

Lauantai, piirrän valkoiselle arkille lehtipuiden siluetteja, 

lehdissä puhutaan vuotavista selityksistä ja altaista.

 Kesken lauseen alkaa sataa lunta. Havisuttaa.

 Mietin päiväkodin isänpäiväjuhlaa, jossa en voinut olla ajattelematta:

 kunpa muistettaisiin, että maailmassa on monenlaisia perheitä. 

Monenlaisia isiä ja äitejä.

 Sellaisiakin isiä, jotka eivät ole kiinnostuneita autoista,

 tietotekniikasta, elektroniikasta ja remontoinnista.

 Sellaisiakin äitejä, jotka istuvat isän paikalla juhlissa, 

kuuntelevat laulua autoista ja solmiosta.
Levittävät huuliaan kaiken nielevään, kilttiin hymyyn.

Nyt lähden kantamaan puita.