Hämärä päivä

Hämärän päivän hajatuksia (haja-ajatuksia):
Kaksi villikania pihallamme puolen metrin päässä toisistaan keskittyneinä aivan kuin pelaisivat shakkia tai leikkisivät leikkiä, jossa pitää katsoa silmiin niin kauan kunnes toinen repeää.
Mietin voiko maaliskuussa miettiä aivan liikaa tulevaa kesää.
Ratikassa nainen punaisessa ruusumekossaan, harmaat hiukset kiedottu nutturalle, lukee kirjaa koko matkan, mutta mitä?
Ihanaa, että kohta voi taas ajaa polkupyörällä niin, ettei palella koko ajan. Paras polkupyöräilykohtaus (tai ainakin yksi parhaimmista) on minusta Ang Leen elokuvassa Jäämyrsky.

Ikkunoista

Tänään aamulla ikkunamiehet soittivat kelloa, kysyivät: saammeko tulla sisään laittamaan ikkunoita? Samassa muistin, että olin nähnyt unta, jossa muistutin itseäni näistä ikkunanlaittajista. Uni oli sekava: ikkunanlaittajia tuli ovista ja ikkunoista ja niitä oli runsaasti, ikkunoita ja ovia ja niiden paikalleen asettajia.

Näen usein tällaisia muistutusunia. Tällä kertaa muistutus tuli liian myöhään ja pakenimme avattuja ikkunoita kiireellä ulos.

Ikkunamiehistä tuli mieleen ikkunanpesijät. Mietin mitä kaikkea he ovat päässeet tai joutuneet näkemään. En tiedä miksi minulla on liian romanttinen kuva tuosta ammatista. Johtuu varmaan elokuvista ja kirjoista. Ja siitä korkeudesta, jossa kuvittelen heidän leijailevan huoneesta ja heijastuksesta toiseen.

Kukkia

Huomenna voisi ostaa kukkia. Mutta mitä?

Tekisi mieli vaaleanpunaisia liljoja tai sitten tulppaaneja, violetteja tulppaaneja. Orkidea olisi ihana, siitä tulee mieleen se elokuva, jossa oli Meryl Streep, mutta pysyisikö se minulle hengissä, se orkidea. Oi, Meryl Streep on kyllä ihana. Ehkä kuitenkin ne vaaleanpunaiset liljat ja violetit tulppaanit. Ja sitten se aurinko.

Aamusta iltaan.

Tulppaaneja ja patonkia

Kävin ystävän luona vierailulla. Laukussa patonki ja tulppaaneja vaan. Oli oikein mukavaa. Rappukäytävässä poika maalasi seiniä, tuuli riepotteli suojapapereita tuosta vaan, poika juoksi papereiden perässä. Kotimatkalla ratikassa oli perjantai-iltapäivän tunnelma, sellainen odottava ja hiukan hysteerinen. Niin kuin perjantaina on tapana.

Torstai

Tämän päivän mukavia (tähän mennessä) satunnaisessa järjestyksessä:

- iltapäivällä esiintynyt aurinko

- tuntemattoman ystävällinen sana yllättävässä paikassa

- piirtäminen

- puuvärit

- ystävän vierailu

- vauvan uusin riemukiljahdus

-Jenny Wilson

- pakastimessa odottava suklaajäätelö

Le nez on nenä

Lähes koko päivän pyrytti, ihmiset kulkivat ripset valkoisina, lumiaurat kolahtelivat aamusta iltaan. Haluaisin hieman opiskella kieliä. Voisin ehkä lainata Elina Brotheruksen valokuvista tuttua menetelmää, jossa hän oli kirjoittanut keltaisiin Post-It lappuihin esineiden nimiä ranskaksi ja kiinnittänyt ne sitten oikeisiin esineisiin. Esim. nenässä olisi lappu, jossa lukisi "le nez" ja jääkaapissa lappu, jossa lukisi "le frigo". Toisaalta saattaisin hajamielisenä unohtaa mikä lappu kuului mihinkin esineeseen ja lopulta osaisin ranskankielisiä sanoja, mutten olisi varma niiden merkityksestä.

Osaisin silti.

Helmoja

Jauhopussi odottaa yhä pöydällä avaamista.

Sen sijaan, että olisin leiponut, kokeilin kesäleninkejä, kuuntelin Jenny Wilsonia ja kuvasin jälleen kerran neilikoita.

Yksi syy miksi odotan niin kovasti kevättä on, että saa riisua talvivaatteet. Olen niin kyllästynyt talvipalttooseeni, töppösetkin vetävät viimeisiään, pipo on ollut hukassa kaksi viikkoa eikä palaamisen merkkejä vielä näy. Toki voisi ostaa uudet, mutten viitsi vielä.

Syntymäpäivälahjaksi saatu limenvärinen mekko on kärsimätön. Se tahtoisi jo pyörähdellä leudossa suvituulessa.