keskiviikko 15. helmikuuta 2012


 Bussipysäkillä vaakasuora jääsade, otsa valkaistuna ajattelen polkupyörää. Polkupyörää ja kevätiltojen hiljaista pehmeyttä, nuoria lehtiä, kevyitä, helposti jalasta irtoavia kenkiä ja säkenöiviä aamuja.
Lapsi kysyi: äiti, miksi kaikkialla on jääporkkanoita? 

Otin pitkästä aikaa kameran mukaan kaupungille. 
Miten hassu kapistus se onkaan. Kuinka haavoittuvaisia ovat valokuvat, kuinka helposti kopiotavia, kaikilla on digikamerat ja kuvaaminen on tavallaan niin helppoa. Toisaalta ja toisaalta. 
Nämä ajatukset tulevat mieleeni nyt, kun maalaan enemmän kuin valokuvaan. 

12 kommenttia:

  1. hei siellä ihana turkoosi!

    Mä ajattelin tänään kotiin kulkiessa kans kevättä. valo oli mielestäni jo aavistuksen keväisempi kuin esimerkiksi eilen. ehkä jos kovasti toivoo, kevät saapuu pikemmin?

    Se on kyllä totta mitä sanot kuvaamisesta. Se on toisaalta niin helppoa. sitten toisaalta, kaikki ei sadoista tuhansista kuvista huolimatta saa edes yhtä ainutta niin kiinnostavaa kuvaa aikaiseksi kuin mitä täällä sun blogissa usein näen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu välillä, että tulen sokeaksi tässä kuvatulvassa. Kaikki muuttuu samanarvoiseksi ja yhdentekeväksi, eikä se tunnu hyvältä. Toisaalta valokuvat ovat ihania ja kuvaaminen suuri ilo. Toisaalta ja toisaalta. Nämä kysymykset palaavat aina säännöllisin väliajoin mieleen, ehkä se on hyvä niin.
      Minusta sinun kuvasi ovat kiinnostavia. Sitä on itselleen usein ihan liian kriittinen.
      Talvi tuntuu tähän aikaan loputtomalta, mutta kyllä se vielä loppuu.
      Ja saapuu kevät!!

      Poista
  2. Kauniisti sanoit, ihan hetken tunsin tuon kevätiltojen hiljaisen pehmeyden.

    Hiukan tuosta puhuttiinkin galleristitutun kanssa kerran, kuvaaminen on niin helppoa, halpaa ja kaikkien ulottuvilla. Voi ottaa ja pyyhkiä pois niin monta kuvaa, kuin haluaa eikä maksa mitään. Mistä sitten erottaa sen taideteoksen, jolle pannaan hinta ja minkä hinnan sille sitten panisi ?

    Jokatapauksessa sinun kuvistasi tykkään tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taideteoksen hinnoittelu on mielenkiintoinen aihe.
      Jos miettii filmikuvan kustannuksia, negatiivista näyttelyvedokseksi. 50x60 valokuvataideteoksen vedostus ja pohjustus maksaa noin 600euroa. Siihen ei ole vielä laskettu taiteilijan työtä eikä kuvankäsittelyä. Usein vedostus on tehtävä ulkomailla. Näin voi saada jotain käsitystä teoksen hinnasta.
      Digissä pohjustus maksaa tietysti myös sekä kuvankäsittely. Digi on itseasiassa vain vähän edullisempaa.
      Moni kuva, joka näyttää ensi katsomalta "helpolta", on pitkän suunnittelun ja pohdinnan tulos. On täytynyt ottaa monta kuvaa löytääkseen se oikea.
      Tästä voisi puhua vaikka kuinka, niin mielenkiintoinen juttu.

      Poista
  3. Uimakopit (?) ovat täysin satumaisia. Mallinukkien päistä keskimmäisen rivin kolmas täydentyy kuvaajan varjosta enkelimäiseksi hahmoksi. Aiemman postauksen maalauskin on komea. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos SimonCroubellier!!
      Sanoit niin kauniisti.
      Nuo satumaiset uimakopit seisoivat nyt umpihangessa sangen mietteliäinä. Kaukana jossain kesä ja veden loiske.

      Poista
  4. Kevättä kohti ollaan menossa...sen tosellakin voi jo tuntea...☺

    VastaaPoista
  5. Tulin tänne blogiin Liivian blogin kautta ja rakastuin! Haluaisin ahmia blogisi kertaistumalta, mutta olen luvannut itselleni mennä kerrankin ihmisten aikaan nukkumaan ja lupaukset täytyy pitää.
    Huomenna tulen tänne uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onpa ihana kuulla!!
      Kivaa, kun löysit tiesi tänne.
      Tule uudestaan Kati!

      Poista
  6. Niin. Valokuvaaminen. Kaikki voivat kyllä valokuvata mutta silti Valokuvaajia on vain pieni osa. Valokuvaus on kyky nähdä.

    Olen saanut kuulla miljoona kertaa ihmettelyä siitä, että miksi opiskelen valokuvaajaksi kun "kerta kuka vaan nykyään voi ottaa kuvia..."
    Jep. Kaikki voivat tosiaan ottaa valokuvia mutta harva sitä silti osaa. Sinä osaat ja näet.
    Löysin tänne Liivian kautta, saanhan jäädä?

    VastaaPoista