Pakkanen laski. Ääneni sen mukana.
Minulla on tumma kohtalokkaan naisen ääni lainassa. Kokeilin sitä tänään virastopuheluissa. Tuo tumma nainen soittaa hämäräperäiseen puhelinyhtiöön, rummuttaa verenpunaisia kynsiään pöytää vasten, huokailee pahaa enteilevästi, jonotusmusiikkia.
Bang, bang, my baby shot me down.
Mikä lie tauti, mutta saisi jo mennä.
Lapsi on jo parantunut. Tahtoo pukeutua mekkoon, tanssia hiljaa valssia.
Täälläkin lähti laskuun, onneksi. Minäkin ehdin jo huokailla pahaa enteilevästi. Olen pahalla tuulella näin kylmillä ilmoilla.
VastaaPoistaIhana Puketti ja tyttösi kaunis mekko.
Juu, alkoi iskeä jo epätoivo näiden pakkasten kans. Jatkuvat -30asteen pakkaset ovat kyllä aika kuluttavia, varsinkin tällaisessa vanhassa puutalossa. Taidat tietää mitä tarkoitan. Nyt on 20astetta vähemmän ja se on hyvä se.
VastaaPoistaKiitos kaunis Merja!!
Tyttöni ei suostu enää pukeutumaan mihinkään muuhun kuin mekkoihin. Onneksi on paljon minun ja siskojeni vanhoja kolttuja tallella.
Minullakin kaunis raspiääni, joka toimii tyylikkäästi puhuessa jotain suht tavallista, mutta kun pitää uimakoululaiset saada seuraamaan opetusta, ope kiekaisee kovin huvittavasti. Mutta eiköhän se ääni hiljalleen palaudu. Pikaista paranemista!
VastaaPoistaVoi kiitos kiitos tänään tuli kaunis postisi!Kuvat pääsevät tuohon keittiön seinälle kunhan saan ikeasta kauniit kehykset niihin.Nyt elämä tas kolhii niin tuo arpajaisyllätyksesi oli suloinen ilo.
VastaaPoista♥
Voi miten tykkään tuosta tummaäänisen naisen ajatuksesta, siitä että keksii olla joku toinen soitellessaan virastoihin. Lapsellasi on ihana mekko!
VastaaPoistaLuin kirjoituksesi aamupäivällä ja kohdassa "tuo tumma nainen" alkoi kalloni uumenissa soida eräs vanha hitti-iskelmä :) Pitkin päivää on soinut, oon tainnut aina salaa tykätä Leasta.
VastaaPoistaSöpö mekko ja kampaus.
Minullakin on joskus ollut käheä blueslaulajan ääni ja sitä jäi melkein ikävä. Siis melkein, koska eihän flunssa koskaan ole kiva. Mutta kun en muuten tykkää yhtään äänestäni.
VastaaPoistaToinen syy olla toipilas olisi nämä ihanat kuvat. En osaa jotenkin ollenkaan mielessäni yhdistää flunssaa ja näin kauniita kuvia. Ihana tanssi.
Ja ihana mekko lapsella. Hyvä että tuli terveeksi!
VastaaPoistaOi mikä oodi kuoseille nuo kuvat! Soma nutturakin tyttärelläsi.
VastaaPoistaääniä kannattaa lainata, niillä saa joskus tehokkaampaa palvelua esimerkiksi just virastoissa tai vaikka nettipankin asiakaspalvelussa kun pankin nettisivut tökkii taas viidennensadan kerran.
VastaaPoistaHyvä että nutturapäinen tyttö parani, mutta kunhan paranisit sinäkin pian! tykkään muuten kovasti tuosta nutturapäisestä kuvasta.
ps. joku kummallisuus näitä meidän nettiyhteyksiä vaivaa edelleen, huomasin taas että sun uusin blogipostaus näkyy mulle vasta viiveellä. siis nyt ei ollut ensimmäinen kerta. tosi hassua.
Joola:
VastaaPoistavoin hyvin kuvitella, että uimahallissa raspiääni on kovilla:) Nyt on liikkeellä joku tosi inhottava kurkkukiputauti. Se jyllää täällä.
Paranemisia kovasti sinne!!
Maria:
voi kuinka ihana kuulla, että tykkäsit korteista!!
Onneksi valo lisääntyy joka päivä. Pimein osa vuodesta on kohta takana päin. Se on lohduttava ajatus.
Voimia ja hyviä hetkiä sinulle Maria!!
Mirva:
virastoihin soitellessa kaikki keinot käyttöön. Se on monesti muuten niin tylsää hommaa. Hetken aikaa on kiva kuvitella olevansa joku ihan toinen.
Kiitos kaunis Mirva!!!
Luminen:
arvaa, mulla soi ihan sama laulu päässä, on soinut koko päivän:)
Kirjailijatar:
olen usein miettinyt, miksi niin moni ei pidä omasta äänestään. En itsekään oikein piittaa omastani. Ääni paljastaa niin paljon, jännityksen, häpeän, ilon, kaiken.
Jeanne Moreau: lla on ehkä hienoin ääni, jonka tiedän.
Tyttöni rakastaa mekkoja ja nutturoita. Sairaana kans pitää olla mekko päällä. Mä huitelen ite yöpaidassa:)
Liivia:
kiitos kaunis Liivia!!!
Varista:
ihanasti sanottu!
Kiitos Varista!
Outi:
juu, virastoissa on hyvä käyttää eri ääniä ja puheenparsia. Kelan kanssa tällainen raspikurkku voi tosin olla jo haitaksi.
Nutturapää on jo terve, minäkin pikku hiljaa. Kiitos Outisein!!
Ihme juttuja kyllä viime aikoina ollut näissä nettiyhteyksissä. Mä pöljä otin vielä uuden meiliosoitteen, jota en osaa käyttää. Tällaisia hurjia virtuaalikokeiluja talvipäivän ratoksi.
Lumokuvat ja ääni, näin ja kuulin sen puhelun :D
VastaaPoistaMissassin pahasti korttiarvonnan, niisk. Mutta hurmaavat kortit, kerrassaan!