" Odotan, että fiikukseni saa varjonsa takaisin."
Kirjoitin juuri tänä päivänä kymmenen vuotta sitten pieneen, mustaan muistikirjaani. Silloin asuin huonessa, jossa oli kaksi kulmaa, vahingoniloinen sänky, fiikus ja pieni pöytä.
Minulla oli kiire valmistua. Minulla oli kiire olla jotakin. Muuttaisin kohta pois tuosta huoneesta. Vaihtaisin fiikukselta mullat. Nukkuisin matalalla patjalla viimeisen yön, tyhjässä huoneessa tuoksuisi kiinalainen tupakka, antaisin fiikuksen siskoilleni hoitoon, kunnes se unohtuisi vuosiksi, häämöttäisi mielessä pari kesää kunnes kuolisi eräänä heinäkuun pilvisenä iltapäivänä. Eikä kukaan panisi merkille. Mitä?
Kymmenen vuotta. Onko siitä niin kauan? Vai vähän aikaa?
En saata muistaa.
Kiitos kaunis kaikille teille Pienessä Vihkossa vieraileville!!!
Kiitos paljosta.
Kiitos itsellesi Celia!
VastaaPoistaOlen ajatellut sinua... olen ajatellut paljon!
Kaikkea hyvää Nöpönenälle ja Tihvani-Lautaselle:)
Hyvää uuuta vuotta teille!
Kiitos sinulle kauniista sanoista ja kuvista.
VastaaPoistaMarika:
VastaaPoistavoi kiitos Marika!!!
Sinäkin olet ollut minun mielessäni!!
Tulin juuri ihastelemasta kuviasi.
Valoa ja iloa, kaikkea hyvää sinulle Marika!!!
E:
kiitos kovasti E!!
Hyvää uutta vuotta!!
Sinun kuvat muistaa, ne jäävät mieleen pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaKiitos, että pidät tätä blogia, hyviä askelia sinulle tähän uuteen vuoteen.
Minusta tuntuu, että viimeiset kymmenen vuotta ovat omassa päässäni niin sekaisin, että en tiedä aina mikä on totta ja minkä olen sekoittanut johonkin toiseen. En enää oikein osaa hahmottaa aikaa aikana, en tiedä milloin mikäkin oli, mutta tärkeimmät asiat toivottavasti muistan ainakin tunteena.
Sinulle kaunein kiitos suloinen Celia.Kymmenen vuotta on kuin siiven iskun aika ja välillä se on kuin pitkä ja pimeä tunneli jonka päässä on toivon ...pieni valo.Kauneinta sinulle toivoisin tähän ihan vasta alkaneeseen vuoteen.
VastaaPoista♥
maria
Minäkin ihmettelen vuosia. Ja vuosikymmeniä. Aika tuntuu kuluvan koko ajan nopeammin. Harjoittelen hidastamista, jarruttamistakin. Joskus tuntuu kuin puskisi kädet eteen työnnettyinä (avokämmenin) vastavirtaan, pelkää että sormet vääntyvät vastaantulijoista.
VastaaPoistaTykkään sinun blogista tosi paljon. Maistelen näitä sanoja (kiinalainen tupakka, fiikuksen varjo, pilvinen iltapäivä), tuntuu aina kuin olisi käynyt pienellä, merkityksellisellä matkalla. Kiitos.
Upea teksti ja kuvat, jälleen kerran. Tämä on kuin tulisi taidenäyttelyyn, lukisi runon tai tekisi pienen matkan (Oi, Katjakin kirjoitti niin, mutta se on totta). Onneksi sinulla on blogi ja onneksi olet olemassa, sinä. (Ehkä tulet tänne päin maailmaakin joskus...?)
VastaaPoistaMinä en ymmärrä vuosia. Olen juuri miettinyt niitä paljon, kun jätin jäähyväiset vähintään kahdeksi vuodeksi rakkaan rakkaan ihmisen kanssa. Kun miettii taaksepäin, se tuntuu hetkeltä. Yritän lohduttautua sillä.
Ajan kulku on minustakin outoa, epätodellista...
VastaaPoistaRiemukasta uutta vuotta toivotellen!
Kiitos sinulle !
VastaaPoistavoi miten hienosti kuvailit hetken. ja sen kymmenen vuotta.
VastaaPoistakymmenen vuotta on lyhyt pitkä aika. en muista missä olin tasan kymmenen vuotta sitten. luultavasti töissä;) se oli yksi kiireisimmistä vuosistani, tein luultavasti n. viittä työtä yhtä aikaa. ehkäpä juuri siksi en muista siitä mitään... enää en halua painaa niin hulluna duunia. haluan vähän muistaakin jotain, tästä elämästä.
KIITOS sinulle Pienestä Vihosta. tänne on aina hyvä tulla.
Ihania kuvia ja hieno teksti!
VastaaPoistaJa niin totta: kymmenessä vuodessa muuttuu ja jää muuttumatta paljon, luulen: usein juuri sopivasti koska vuodet taitavat tietää miten paljon muutoksia kestämme.
Himalainen:
VastaaPoistakiitos Himalainen, suuri lämmin kiitos!!
Lempeitä askelia ja hetkiä toivon sinulle kovasti!!
Kaikkea hyvää!
Kymmenen vuotta on kumma aika. Siinä ehtii tapahtua paljon, se kuulostaa pitkältä, mutta menee arvaamattoman nopeasti, salakavalan varoittamatta se on jo poissa.
Maria:
voi kiitos Maria!!!
Sydämiä sinulle lähetän koko sydämestäni!
Sanoit niin viisaasti. Kuin pitkä, pimeä tunneli tai siiven isku. Siltä minusta juuri nyt tuntuu.
Kiitos viisaista sanoistasi Maria.
Katja:
oi kuinka upeasti sanottu: "...pelkää, että sormet vääntyvät vastaantulijoista."
Niin se on. Vuodet ihmetyttävät, vetävät välillä vaiteliaaksi, välillä hysteerikseksi.
Kiitos Katja sanoistasi ja blogistasi. Tykkään siitä kovasti. Sinulla on ihmeellisiä, kauniita lauseita, joihin palaan.
Kiitos!
Kirjailijatar:
voi Kirjailijatar!!!
Et arvaakaan kuinka onnelliseksi tulen sanoistasi.
Olette ihania! Tekisi mieli halata lujaan ja pitkään!
Minä tahdon kiittää sinua blogistasi, sanoistasi ja kaikesta Kirjailijatar!
Hippityttö:
ihan totta, niin se monesti on.
Riemukasta ja valoisaa uutta vuotta sinulle!!
SARI:
minä kiitän!!
Valoa ja iloa sinulle!!
Outi:
minä muistan, että olin just valmistumassa kuvataiteilijaksi kymmenen vuotta sitten. Kamala kiire ja halu olla jotakin. Nyt sitä voi muistella lempeämmin, kauan aikaa se tuntui vaan jotenkin vaikealta, muisteleminen siis.
Onneksi elämään on tullut muutakin kuin työ, vaikka työkin on kyllä hyvä asia. Nyt erityisesti se tuntuu hyvältä.
Kiitos Outi- kulta!!
Pirkko:
kiitos kaunis Pirkko!!
Paljon jää muuttumattakin, niin se varmasti.
Sinäkin sanoit niin viisaasti.